Lähes välittömästi Aloha-konserttien jälkeen Elvis palasi Las Vegasiin esiintymään. Motivaatio oli hukassa, terveydelliset ongelmat alkoivat näkyä ja Elvis joutui ensimmäistä kertaa urallaan perumaan konserttejaan.
Myös haluttomuus levyttämiseen alkoi käydä ilmiselväksi. Levy-yhtiö RCA joutui Aloha-menestyksen siivittämänä julkaisemaan hätäisesti ylijäämämateriaalista koostetun albumin (mielikuvituksettomalla nimellä: Elvis), koska uusia lauluja ei enää ollut varastossa.
Stax-levytykset
|
| Entisen elokuvateatterin paikalle 1961 perustettu Stax-studio, vuonna 1976. Kolme vuotta Elvis-levytysten jälkeen, ulkokuori jo rapistuneena. Studio purettiin vuonna 1989, ja nykyään paikalle on rakennettu replika, joka toimii museona. |
RCA joutui patistamaan artistiaan, jotta hän tekisi sopimuksessa vaaditut levytykset. Kynnystä madallettiin sillä, että seuraava levytyssessio päätettiin järjestää Memphisissä, soul-levytyksistään tunnetuksi tulleella Stax-studiolla, joka sijaitsi lähellä Gracelandia. Sessiot saatiin käyntiin 21. heinäkuuta 1973 (niiden piti alkaa jo edellisenä päivänä, mutta Elvis ei saapunut paikalle). Tunnelma studiossa ei ollut paras mahdollinen ja Elvistä näytti kiinnostavan vain karatenäytökset, joita hän esitti muusikoille.
Neljä vuotta aikaisemmin American Sound Studiolla Elviksen kanssa työskennellyt kosketinsoittaja Bobby Wood kommentoi tilannetta: "Hän ei tuntunut välittävän. Hän oli aivan eri ihminen kuin ennen."
Levytettävä materiaali oli suurimmaksi osaksi keskinkertaista ja myös teknisiä ongelmia esiintyi. Kaikesta huolimatta muutama onnistunut versio näki päivänvalon, niistä vahvimpiin kuuluivat kaksi Tony Joe Whiten kappaletta I've Got A Thing About You Baby ja For Ol' Times Sake. Myös studion henkeen istuva Leiber & Stollerin The Drifters-originaali If You Don't Come Back tarjoili ajanmukaista ja tanakkaa "superfly"-saundia.
🔈 Kuuntele I've Got A Thing About You Baby
Elvis sai levytettyä vain yhdeksän kappaletta, hänelle varatusta kolmestakymmenestä, ja hän käveli turhautuneena ulos studiosta kesken sessioiden, eikä enää palannut. Syyskuussa Elvis levytti vielä kolme täydentävää kappaletta kotonaan Palm Springsissä, jonne oli kuljetettu RCA:n kalustoa.
|
| Elvis seurueineen saapumassa valkoisella Stutz Blackhawk -autollaan Stax-studiolle heinäkuussa 1973. |
Joulukuun 10. päivä Elvis palasi Staxille, paljon suotuisempien tähtien alla. Elviksen asenne oli parempi, tekniset ongelmat oli ratkottu ja materiaali oli laadukkaampaa. Elviksen seurana oli nyt myös enemmän hänelle entuudestaan tuttuja muusikkoja. Tuloksena kahdeksantoista valmista masteria.
Heti ensimmäisistä tahdeista lähtien oli selvää, että edellisen session ongelmat oli selätetty: Dennis "Burning Love" Linden kynäilemä funkahtava gospel I Got A Feeling in My Body sai inspiroituneen käsittelyn. Myös sellaiset esitykset kuin Elviksen ystävän Red Westin säveltämä soul-vaikutteinen If You Talk in Your Sleep, Waylon Jenningsin kantrioriginaali You Asked Me To, haikea Danny O'Keefen Good Times Charlie's Got The Blues, riemukas Jerry Reedin Talk About The Good Times, Dobie Grayn alun perin levyttämä tunteellinen balladi Loving Arms ja Chuck Berryn modernisoitu klassikko Promised Land olivat niitä hetkiä, jotka muodostivat sessioiden selkärangan ja teki kaikesta vaivan arvoista.
🔈 Kuuntele: Promised Land
Stax-materiaali julkaistiin kolmella albumilla: Raised On Rock, Good Times ja Promised Land. Pitkäsoitot saavuttivat kotimaassaan vain keskinkertaisen listamenestyksen. Sinkku My Boy/Thinking About You oli yllättäen hitti Briteissä, jossa se nousi korkeimmillaan listasijalle 5.
Riita
|
| Las Vegasin päätöshowssa 3.9.1973 Elvis saapui lavalle Lamar Fiken reppuselässä, omassa selässään leluapina, vertauskuvana riippakiveksi muodostuneista Vegas-konserteista. |
Elviksen ja Eversti Parkerin välit olivat etääntyneet, mitä pidemmälle kuluvaa vuosikymmentä oli edetty. Lavoille paluun huuma oli jo hälventynyt. Las Vegasin loputtomilta tuntuvat ja raskaat esiintymisputket, sekä kasinokaupungin artistista kunnianhimoa nakertava ilmapiiri, alkoivat vaatia veronsa. Kyllästyminen ja turhautuminen näkyi kaikessa.
Elvis piti Parkerin metodeja vanhanaikaisina, ja tiesi managerinsa peliveloista Hilton hotellille, jossa hän esiintyi. Elvis oli saanut Vegasista tarpeekseen aikoja sitten, ja ajatteli, että hän joutuisi esiintymään siellä koko loppuikänsä. Kauna oli kasvanut jo vuosien ajan. Elvis oli ymmärtänyt, että Everstin luotsaamana hän ei ikinä esiintyisi ulkomailla, eikä unelman rikkoutuminen vakavasti otettavana elokuvanäyttelijänä ainakaan tilannetta helpottanut.
Kaikki kulminoitui Vegas-sesongin päätösshown jälkeen 3.9.1973. Elvis oli heittänyt todella kummallisen konsertin, jonka aikana hän muun muassa arvosteli Hilton hotellin johtoporrasta. Se oli liikaa Parkerille, joka kiukkua puhkuen oli seurannut esitystä sivummalta.
Myöhemmin Elviksen sviitissä saatiin todistaa managerin ja hänen suojattinsa raivoisaa yhteenottoa, jonka lopputulema oli se, että Elvis ilmoitti antavansa Parkerille potkut. Parker heitti vastapallon: "Jos aiot erottaa minut, niin sinun on maksettava kaikki, mitä olet minulle velkaa".
Eversti alkoi välittömästi kirjoittaa Elvikselle laskua tekemistään palveluksista, maksamattomista veloista ja velvoitteista. Tilanne eli muutaman päivän, kunnes Elvis antoi periksi, otti yhteyttä Parkeriin ja pyysi anteeksi. Se oli viimeinen kerta, kun tilaisuus uran konkreettiseen kurssin muutokseen hukattiin. Välikohtauksen jälkeen Elviksen ja Everstin suhde oli jatkossa vain muodollinen.
Romahdus
|
| Priscilla ja Elvis poistumassa Santa Monican oikeustalolta avioeron virallistamisen jälkeen, 9.10.1973. |
Elviksen ja Priscillan ero konkretisoitui lokakuun 9. päivä 1973, Santa Monican oikeustalolla, jossa pariskunta nähtiin viimeisen kerran julkisesti yhdessä. Erolla oli selvä vaikutus Elviksen mielialaan.
Priscilla: "Sisareni Michellen kanssa odotin Santa Monican oikeustalossa Elvistä, ja kun hän sitten saapui, järkytyin todella hänen ulkonäöstään. Hänen kätensä ja kasvonsa olivat turvonneet ja pöhöttyneet ja hän hikoili voimakkaasti. Vernonin ja Michellen ja lakimiestemme seuratessa perässä menimme tuomarin huoneeseen. Elvis ja minä istuimme käsikädessä tuomarin edessä tämän käydessä läpi eron vaatimia toimenpiteitä. Kuulin tuskin mitään, Elviksen ulkonäkö hämmensi minut täysin ja silitin hänen turvonneita käsiään sormellani." (Priscilla Beaulieu Presley ja Sandra Harmon, Elvis ja minä)
Elviksen läheinen ystävä, Jerry Schilling, muistelee Priscillan lähdön jälkeisiä aikoja:
”Elvis sulkeutui makuuhuoneeseensa. Hän ei suostunut syömään eikä vastannut puhelimeen. Aloimme todella huolestua. Ajattelimme, että hän on ottanut liikaa unilääkkeitä ja menettänyt tajuntansa. Aina välillä Joe (Esposito) ja minä hiivimme hänen makuuhuoneensa oven taakse kuuntelemaan. Joskus hän kiroili, joskus taas huusi. Mutta useimmiten kuulimme hänen itkevän. Päivä jolloin Priscilla lähti oli lopun alku sille Elvikselle, jonka olin tuntenut ja jota olin rakastanut.”
Eron jälkeen Elviksen arvaamaton käyttäytyminen ja itsetuhovimma vain kasvoi.
Lamar Fike: ”Me käytännössä pidimme hänet elossa. Luulisin sen tapahtuneen ainakin viisi tai kuusi kertaa, että hän oli niin sekaisin, että oli kuolla… Ensimmäisen kerran se tapahtui Vegasissa, todennäköisesti vuonna 1974. Tohtori Nick (Nichopoulos) joutui antamaan hänelle annoksen Ritalinia suoraan sydämeen. Me luulimme jo menettäneemme hänet. Lähtölaskenta oli jo käynnissä. Ja yks kaks Elvis vain pomppasi ylös. Toisella kertaa, olimme Howard Johnson Motellissa, jossakin tien päällä. Silloin Elviksellä oli päinvastainen ongelma. Hän kävi niin ylikierroksilla, että Nickin täytyi ladata annos suoraan hänen niskaansa, saadakseen hänet rauhoittumaan.Viimeiset viisi vuotta olivat niin vaikeita, että se oli aivan uskomatonta. Luoja, se oli hirvittävää.” (Alanna Nash, Elvis Aaron Presley – Revelations From The Memphis Mafia)
Konsertteja ja karatea
|
| Elvis saapuu Ford Broncolla Houstonin Astrodome-areenalle, 3. maaliskuuta 1974. |
Kulissien takana tapahtui. Mutta estradilla Elvis vielä kykeni antamaan musiikillisesti täysipainoisen esityksen ja valloittamaan yleisönsä täydellisesti, aina kun hänen rajusti vaihteleva terveyden- ja mielentilansa sen vain salli. Elviksen ura 1970-luvulla on hyvin verrattavissa 1960-luvun elokuvavuosiin. Puuduttavien liukuhihnaleffojen tilalle olivat vaihtuneet rutiininomaiset ja raskaat konserttikiertueet, Las Vegas ja Lake Tahoe -show't.
Vuonna 1974 Elvis keskittyi ainoastaan konserttiesiintymisiin. Se oli ensimmäinen kerta uran aikana, sitten armeijavuosien, kun Elvis ei levyttänyt studiossa laisinkaan. Vuosi oli kiireinen: neljä kiertuetta, kaksi Las Vegas ja Lake Tahoe -sesonkia, yhteensä 158 konserttia.
Elvis palasi Houstoniin neljän vuoden tauon jälkeen, kahden konsertin voimin, mahduttaen Astrodome-areenalle yhteensä 85 tuhatta fania. Myös Los Angeles Forum'illa tehtiin sama temppu, yhden päivän ja kahden konsertin aikana yleisöä kertyi yhteensä noin 37 tuhatta henkeä.
Saman vuoden maaliskussa hän astui Memphisin Mid-South Coliseumin lavalle, kotiyleisönsä eteen, ensimmäistä kertaa kolmeentoista vuoteen. Kolmesta Memphisissä pidetystä konsertista viimeinen (20.3.1974) nauhoitettiin ja julkaistiin albumilla Elvis As Recorded Live on Stage in Memphis. Se menestyi paremmin kuin monet edelliset studioalbumit, peilaten hyvin ajan ilmapiiriä: levyjä ostava yleisö oli unohtanut Elviksen, mutta konsertit olivat edelleen loppuunmyytyjä. Levyn How Great Thou Art -gospelesityksestä Elvis voitti uransa viimeisen Grammy-palkinnon (Best Inspirational Performance, 1974).
🔈 Kuuntele Grammyn voittanut esitys Memphisistä: How Great Thou Art
Mitä pidemmälle vuosi eteni, sitä oudommaksi Elviksen käyttäytyminen muuttui. Häntä katsomaan tullut yleisö sai todistaa ailahtelevia ja erikoisia esiintymisiä. Elvis alkoi viihdyttää, ei niinkään yleisöä, vaan lähinnä itseään, useita minuutteja kestävillä monologeilla karateharrastuksestaan, sormuksistaan ynnä muista.
The New Gladiators
|
| Elvis ja Ed Parker harjoittelemassa Tennessee Karate Institute'ssa, Memphisissä, 4. heinäkuuta 1974. |
Elvis oli niin uppoutunut karateen, että alkoi suunnitella lajia käsittelevää elokuvaa. Alkuperäinen idea oli lähtöisin tuottaja George Waitelta, joka oli Amerikkalaisen Kenpo karaten isäksi kutsutun Ed Parkerin opissa, kuten Elviskin. George esitteli idean elokuvasta Ed Parkerille, joka innostui ajatuksesta ja soitti välittömästi Elvikselle, joka kutsui heidät ensin kotiinsa Bel Airiin esittelemään ideaansa ja sen jälkeen Las Vegasiin katsomaan konserttia. Elvis esitteli konsertissa George Waiten hänen uuden The New Gladiators -filmin tuottajana.
Konsertin jälkeen Waite saapui muiden kutsuvieraiden kanssa Hilton hotellin ylimpään kerrokseen, joka oli Elviksen käytössä. Siellä Elvis veti Waiten syrjään, sanoen, että hän on todella kiinnostunut elokuvan ideasta ja ojensi Georgelle 50 tuhannen dollarin shekin, ja että elokuvan teon voi aloittaa heti huomenna. George ei ollut uskoa kuulemaansa, mutta elokuvaa lähdettiin tekemään lähes välittömästi.
Kameroiden taakse palkattiin Hollywoodin kaksi sen ajan parasta kuvaajaa: Allen Daviau, joka toimi myöhemmin kuvaajana Steven Spielbergin E.T. -tieteisrainassa ja John Hora, joka kuvasi Riiviöt (Gremlins). Elokuvan musiikista vastaisi, ei enempää eikä vähempää, kuin David Crosby ja Graham Nash, Crosby, Stills and Nash -yhtyeestä.
Waite otti kumppanikseen vielä elokuvantekijä Bob Hammerin. Yhdessä he kuvasivat Ed Parkerin järjestämiä karateturnauksia eri puolilla Yhdysvaltoja. Ed kokosi tähtijoukkueen sen aikaisista karaten huippuammattilaisista. Elvis sponsoroi joukkuetta, joka lähetettiin myöhemmin syksyllä Eurooppaan kilpailemaan ja kuvattavaksi.
Alkuperäisestä ideasta tehdä fiktiivinen elokuva, luovuttiin. Sen sijaan lähdettiin tekemään dokumenttia, joka keskittyisi enemmän karaten filosofiaan ja kenpo-tekniikkaan. Elvis toimisi elokuvan juontajana. Hän myös esiintyisi itse elokuvassa esittelemässä karatetaitojaan ja erilaisia -tekniikoita.
Elvistä kuvattiin Memphisissä syyskuussa 1974, Elviksen ystävän ja henkivartijan Red Westin Tennessee Karate Institute'ssa, jota myös Elvis itse oli ollut perustamassa ja rahoittamassa. Pieniä osuuksia kuvattiin myös Elviksen karateopettajan Khan Rheen karatestudiolla Memphisissä. Materiaalia nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1981 ilmestyneessä dokumenttielokuvassa This Is Elvis.
|
| The New Gladiators -elokuvan kuvauksissa Tennessee Karate Institute'ssa, karatelegenda Bill Wallacen kanssa, 16. syyskuuta 1974. Elvis on juuri lyönyt vahingossa Wallacea palkintopokaalilla päähän. |
Hyvistä suunnitelmista huolimatta projekti alkoi sortua omaan mahdottomuuteensa. Elviksen aikataulu oli liian kiireellinen, hänen kuntonsa ei enää ollut paras mahdollinen ja myös rahoitusongelmia alkoi esiintyä. Tuottaja George Wallace on kertonut myöhemmin:
"Kun Elvis kuoli, menetin innostukseni projektiin, koska Elvis oli sen sydän ja sielu, ja eteenpäin ajava voima. Hän soitti meille melkein joka päivä kyselläkseen miten prokkis etenee. Hän oli todella siinä sisällä, koska hän rakasti kamppailulajeja, ja olisi tehnyt mitä tahansa mainostaakseen niitä. Elviksen viimeisinä aikoina hänellä oli jäljellä vain karatekaverinsa ja hän todella koki heidät läheisiksi. Heihin hän luotti."
Elokuva jäi keskeneräiseksi, eikä esimerkiksi Elviksen suunniteltua juontoa siihen koskaan tehty. Elviksen kuoleman jälkeen elokuva ja muu siihen liittyvä materiaali varastoitiin autotalliin Länsi-Hollywoodiin, kuorma-auton lavalle. Vasta vuonna 2001 filmit löydettiin, entisöitiin ja julkaistiin elokuussa 2002. Tekijänoikeuksien vuoksi Elvis-materiaalia siinä ei kuitenkaan nähty. Vuoden 2009 elokuussa Elvis Presley Enterprises julkaisi siitä virallisen version, joka sisälsi runsaasti ennennäkemätöntä aineistoa Elviksestä harjoittelemassa Karatea.
Lihava ja neljäkymmentä
|
| Elviksen huoneen foliolla vuoratut ikkunat Memphisin Baptist Memorial -sairaalassa, helmikuussa 1975. |
Elvis täytti 40 vuotta 8.1.1975. Mitään juhlia ei järjestetty ja Elvis eristäytyi kotiinsa Gracelandiin. Lehdet kirkuivat otsikoita tyyliin: “Elvis at 40 — Paunchy, Depressed, and Living in Fear.” Myös tv:n tunnetuin talk show -juontaja Johnny Carson vitsaili lihavasta Elviksestä, nimillä "Fat and Forty". Elviksen huumeongelmista juoruttiin lehdistössä. Tyttöystävälleen Linda Thompsonille Elvis paljasti olevansa itsetuhoinen, eikä oikeastaan voi sille yhtään mitään. Rokin kuningas oli rantautunut keski-iän satamaan.
Vuosi ei siis alkanut valoisimmissa merkeissä. Eikä se sellaisena myöskään jatkunut. Tammikuun lopussa Elvis kärsi hengitysvaikeuksista ja hänet kiikutettiin Memphisin Baptist Memorial -sairaalaan. Elvis jäi hoitoon vielä kahdeksi viikoksi. Tarkoituksena oli saada Elviksen reseptilääkkeiden väärinkäyttö kontrolliin, etenkin tulevaa maaliskuun Las Vegas -sesonkia ja konserttikiertueita varten.
Elviksen isä Vernon sai sydänkohtauksen helmikuun alussa ja hänet tuotiin samaan sairaalaan Elviksen kanssa. Vernon oli ensimmäistä kertaa elämässään sairaalahoidossa. Hän tilitti pojalleen: "Tästä minä saan kiittää sinua. Mamman (Gladys-äidin) huoli sinusta vei hänet hautaan." Samassa huoneessa ollut serkku Billy Smith on kertonut: "Elvis murtui ja alkoi itkeä. Se miltei teki hänestä selvää."
Sairaalasta päästyään Elviksen henkilökohtainen lääkäri Dr. Nichopoulus määräsi hänelle Elavilia vakavaan masennukseen, muiden reseptilääkkeiden ohella. Elvis terapioi itseään katselemalla vanhoja Monty Python -sarjan jaksoja, jotka hän jo osasi ulkoa.
Viimeinen studiosessio
Elvis palasi velvoitteidensa äärelle maaliskuun 10. päivä. Eversti Parker oli järjestänyt RCA:n Studio C:lle, Hollywoodiin, levytykset, jotka jäisivät Elviksen viimeisiksi varsinaisiksi studiosessioiksi. Elvis levytti kolmen päivän aikan kymmenen kantrivaikutteista laulua. Se juuri ja juuri riitti albumijulkaisuun.
Elviksen laulut olivat 1970-luvun edetessä alkaneet yhä enemmän muuttua alakuloisempaan ja sanoituksiltaan henkilökohtaisempaan suuntaan. Today-albumin omaelämäkerrallinen Pieces of My Life oli siitä täydellinen esimerkki. Jerry Chesnutin T-R-O-U-B-L-E, oli sessioiden ainoa uusi biisi, josta odotettiin hittiä, mutta tämä aikakauteen nähden harvinainen Elvis-rokki ei täyttänyt odotuksia, nousten korkeimmillaan sijalle 35 Billboardin singlelistalla.
🔈 Kuuntele: Pieces of My Life
Vegas-Elviksestä tuli synonyymi herkille balladeille, jotka kertoivat epäonnistuneista suhteista, kivusta ja katumuksesta. Lippujen kysyntä kasvoi kuitenkin kaikkialla. Elviksen rappio kuvasti monin tavoin koko aikakautta. Amerikan itsetunto oli kärsinyt Vietnamin sodan tappion, Watergate-skandaalin, työttömyyden ja inflaation myötä. 70-luvun Amerikka, kuten Elvis, sääli itseään. Elvis tarjosi vuosikymmenelle musiikillista lohturuokaa. – The Seven Ages of Elvis -tv-dokumentti (2017)
Levylle valitut laulut koostuivat Elviksen omista suosikeista, minkä paljasti se, että Elvis esitti suurimman osan levyn kappaleista myös konserteissaan, kuten esimerkiksi Don McLeanin And I Love You So'n ja The Pointer Sistersin hitin Fairytale, jotka pysyivät Elviksen ohjelmistossa aivan viimeisiin konsertteihin asti. Jälkimmäisen kappaleen Elvis usein esitteli konserteissaan mainitsemalla sen olevan "elämäni tarina".
A Star Is Born
|
| Vuonna 1976 ilmestyneen A Star Is Born -elokuvan mainosjuliste. Kuvassa Kris Kristofferson ja Barbra Streisand. |
Maaliskuun 1975 Las Vegas -sesongin aikana Barbra Streisand tapasi Elviksen shown jälkeen pukuhuoneessa. Hän tarjosi Elvikselle miespääosaa tulevassa elokuvassaan A Star Is Born (Tähti on syttynyt). Elvis oli innostunut ehdotuksesta ja sanoi palaavansa asiaan myöhemmin.
Parker kuitenkin vastusti ajatusta välittömästi, syöttäen Elvikselle syitä, miksi sen toteutuminen ei olisi mahdollista. Lopulta Elvis itsekin alkoi uskoa niihin. Parker tapansa mukaan asetti pöydälle niin kovat sopimusehdot, että Streisand lopulta taipui ja valitsi miespääosaan laulaja-lauluntekijä-näyttelijä Kris Kristoffersonin.
Hyväntekeväisyyttä ja yleisöennätyksiä
|
| Elvis ojentaa State Fair Coliseumin takahuoneessa kuvernööri Bill Wallerille 113 000 dollarin arvoisen hyväntekeväisyysshekin. |
Eversti Parker oli järjestänyt vuoden ensimmäiselle kiertueelle hyväntekeväisyyskonsertin, motivoidakseen Elviksen taas työn äärelle. Tammikuun 9. päivä (vain päivä Elviksen syntymäpäivän jälkeen) oli Missisippin McCombissa oli riehunut tornado, joka oli tappanut kymmenen ihmistä, jättänyt satoja kodittomiksi ja aiheuttanut miljoonien dollarien vahingot. Elvis esiintyi Mississippin Jacksonissa 5. toukokuuta 1975, State Fair Coliseumilla, yli kymmenen tuhannen ihmisen edessä. Konsertti tuotti rahaa hyväntekeväisyyteen yli 100 tuhatta dollaria.
💡 Katso myös: Backstage at Jackson, MS on May 5, 1975 (elvis-collectors.com)
Vaikka Elvis selvästi oli jo ylipainoinen, niin konsertit olivat kuitenkin vielä suurimmaksi osaksi hyväntuulisia ja tasalaatuisia, eikä Elviksen ailahtelevainen käytös näkynyt yleisölle, paria poikkeusta lukuunottamatta. Myös edellisvuoden oudot ja pitkät yksinpuhelut olivat nyt jääneet pois, ja niiden sijaan keskityttiin taas enemmän musiikkiin.
Vuoden toisella kiertueella touko-kesäkuussa Elvis heitti kolmen päivän aikana viisi loppuunmyytyä keikkaa Huntsvillessa, Alabamassa, Von Braun Civic Centerissä, yhteensä 40 tuhannelle, legendaa ihmettelemään tulleelle katsojalle.
Kolmannella kiertueella, Elvis esiintyi New Yorkin Uniondalessa, Nassau Veterans Memorial Coliseumilla, kahdessa energisessä konsertissa yhden päivän aikana, 33 tuhannelle ihmiselle. Jopa kriittinen The New York Times lämpeni heinäkuun 21. päivän arvostelussaan: "When he is putting out as he did Saturday afternoon, reaching for the top notes and shaping phrases with the same easy individuality that has always marked his best work, he is still the king."
Elokuun Las Vegas -sesonki jouduttiin keskeyttämään terveydellisiin seikkohin nojaten.
Vuosi 1975 päättyi uudenvuodenaaton konserttiin Michiganin Pontiacissa, Silverdome-stadionilla, jonne oli koleasta säästä huolimatta saapunut Elviksen uran suurin yleisö, noin 60 tuhatta katsojaa. Eversti Parker oli joutunut järjestämään stadionmittaisen konsertin, Elviksen törsäilyjen takia, mitkä olivat saavuttaneet viime kuukausina huolestuttavat mittasuhteet.
Lisa Marie -lentokone
|
| Elvis astumassa ulos Lisa Marie -koneesta Richmondin lentokentällä, vuoden neljännellä konserttikiertueellaan, 29. kesäkuuta 1976. Elviksen takana tyttöystävä Linda Thompson. |
Sen lisäksi, että Elvis oli ostanut lähipiirilleen lahjoja kymmenien tuhansien dollarien edestä ja lahjoittanut edellisjouluna lähes 600 tuhatta dollaria memphisläisille hyväntekeväisyysjärjestöille, niin hän oli hankkinut huhtikuussa oman lentokoneen (Convair 880 Jet), joka tuli kunnostusten ja uuden ylellisen sisustuksen myötä maksamaan 600 tuhatta dollaria. Elvis risti koneen tyttärensä mukaan Lisa Marieksi ja pyrstöön maalattiin Elviksen tunnus: TCB-logo salamalla.
Syyskuussa Elvis osti vielä toisen pienemmän koneen (Lockheed JetStar), joka tuli maksamaan lähes 900 tuhatta dollaria. Se sai nimen Hound Dog II. Kaiken huipuksi Elvis hankki koneen myös managerilleen Eversti Parkerille, joka välittömästi kieltäytyi kunniasta.
Molemmat lentokoneet ovat jo vuodesta 1984 sijainneet Gracelandin alueella turistinähtävyyksinä.
💡 Katso myös: 'The Lisa Marie': Elvis Presley's Convair 880 Jet Airplane (elvis.com.au)
Elvis oli käytännössä rahaton, mutta Pontiacin konsertti paikkasi pahimman rahapulan. Kiivas kiertely ympäri Yhdysvaltoja sekä sesongit Lake Tahoessa ja Las Vegasissa jatkuivat seuraavana vuonna, mikä takasi, etteivät rahavirrat ehdy jatkossakaan.
Konsertteja ei enää järjestetty ainoastaan rakkaudesta esiintymiseen ja yleisöön, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että Elvis eli tuhlailunsa takia jatkuvassa rahapulassa. Rahoja ei myöskään ikinä sijoitettu kunnolla. Elvis eli kädestä suuhun. Joitakin liiketoimintaan viittaavia kokeiluja kuitenkin oli, kuten pari vuotta aikaisemmin kavereiden kanssa perustettu karatestudio Memphisiin ja raquetball-halliprojekti.
Raquetball Hall
|
| Gracelandin takapihalla sijaitseva, vuonna 1975 rakennettu racquettball-halli. |
Helmikuussa 1976, Elviksen lääkäri Dr. George Nichopoulos ja kiertuemanageri Joe Esposito saivat Elviksen houkuteltua hankkeeseen, jossa tarkoituksena oli rakentaa useita Presley Center Courts –nimen alla toimivia racquetball-halleja (squashia muistuttava pallopeli) ympäri maata. Vuotta aikaisemmin, oli myös Elvis itse, rakennuttanut vastaavanlaisen hallin Gracelandin takapihalle.
Elvis allekirjoitti sopimuksen, jossa hänet nimitettiin hallituksen puheenjohtajaksi. Hän lainasi projektiin sekä nimensä että 1, 3 miljoonaa dollaria National Bank of Commercelta omaa kotitaloansa vastaan, auttaakseen ystäviään alkuun.
Elvis ei odottanut hyötyvänsä taloudellisesti mitään, vaan kuvitteli ajan myötä saavansa sijoituksensa takaisin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Elvikseltä alettiin vaatimaan lisää rahaa. Siinä vaiheessa Elvis alkoi ymmärtää, mistä oikein oli kysymys, ja vetäytyi hankkeesta.
Vuonna 1977 yhtiön neljäs osakas, memphisläinen kiinteistövälittäjä ja osakekauppias Mike McMahon, yhdessä Espositon ja Nichopouloksen kanssa, haastoivat Elviksen oikeuteen maksamattomista veloista.
Graceland-sessiot
|
| RCA-levy-yhtiön äänitysauto Gracelandin takapihalla, helmikuussa 1976. |
Elviksen henkilökohtaiset ongelmat alkoivat kasaantua ja hänen terveydentilansa heikkeni entisestään. Konserttien taso laski jyrkästi edellisvuodesta, eikä Elvis enää kyennyt peittelemään ylipainoaan yleisöltä eikä medialta. Lehdet julkaisivat jo enteellisiä otsikoita lopussa olevasta tähdestä.
Elvis oli myös täydellisesti menettänyt mielenkiintonsa levyttämiseen. Hän ei täyttänyt sopimusvelvotteitaan, joten levy-yhtiön oli julkaistava kokoelmia, jotka usein myivät paremmin kuin Elviksen uudet levyt.
Koska Elvistä ei enää kiinnostanut tulla studioon, piti levy-yhtiön tuoda studio Elviksen luo. Helmikuussa 1976 RCA ajoi äänitysautonsa Gracelandin takapihalle, ja niin kutsuttuun Jungle Room'iin raivattiin tilaa bändille ja teknisille laitteille. Sama toistui lokakuussa.
|
| Gracelandin katutasossa sijaitseva Jungle Room oli ideaalinen paikka äänityksille, koska lattian lisäksi, myös sen katto oli vuorattu kokolattiamatolla. |
Pääsääntöisesti sessiot koostuivat raskaista rakkausballadeista ja profetiaalisia sanoituksia sisältävistä lauluista, kuten vanhaan irlantilaiseen sävelmään perustuva Danny Boy, ja saarivaltakuntaan myöskin sijoittuva, Roger Whittakerin, The Last Farewell.
Vahvasti omaelämäkerrallista materiaalia edusti Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen uusi Elvikselle tehty laulu, It's Easy for You. Ennen kappaleen ensimmäistä ottoa Elvis ripittäytyi studiomuusikoille: "Liikutun helposti... minä tunteellinen idiootti".
🔈 Kuuntele ensimmäinen otto kappaleesta It's Easy for You
Piristävän poikkeuksen paatokselliseen ilmapiirin toivat Elvis-klassikoiksi luokiteltavat Mark "Suspicious Minds" Jamesin Moody Blue ja Layng Martine Jr.:n modernia soundia esittelevä Way Down, joka nousi Elviksen kuoleman jälkeen Britanniassa listaykköseksi.
Levytykset julkaistiin albumeilla From Elvis Presley Boulevard, Memphis, Tennessee ja Moody Blue. Heinäkuussa 1977 julkaistuun Moody Blue -albumiin jouduttiin lisäämään täytebiisejä alkuvuoden 1977 konserteista, koska Elvis jätti jälleen tammikuussa 1977 sopimusvelvoitteensa täyttämättä, eikä saapunut levyttämään hänelle varattuun Creative Workshop -studioon Nashvillessa.
Elvis What Happened?
|
| Dave Hebler, Red West ja Sonny West lukevat kirjansa nostattamia kohu-uutisia, kesällä 1977. |
Serkukset Red ja Sonny West olivat olleet Elviksen ystäviä aivan alkuajoista asti, he olivat myös Elviksen palkollisia, ja toimivat hänen henkivartijoinaan. Elvistä oli jo pitkään vaivannut heidän kovakouraiset otteet faneja kohtaan, joista oli myös langennut pahoinpitelysyytteitä.
Sen lisäksi he olivat puuttuneet Elviksen yksityiselämään, yrittämällä rajoittaa hänen rajusti kasvanutta lääkkeiden kulutusta. Se oli viimeinen pisara. Heinäkuussa 1976 Elvis erotti Redin ja Sonnyn, sekä samalla myös neljä vuotta aikaisemmin kuvioihin tulleen henkivartijan ja karatekan Dave Heblerin.
Mutta sen sijaan, että Elvis olisi henkilökohtaisesti ottanut yhteyttä kyseiseen kolmikkoon, hän laittoi isänsä asialle. Vernon otti tehtävän vastaan mielellään ja soitti jokaiselle erikseen, koska ei näistä hännystelijöistä välittänyt muutenkaan.
Erottamiset eivät viime vuosien kuluessa olleet mitään uutta Elviksen lähipiirissä, ja yleensä jonkin ajan kuluttua lähtöpassin saaneet kutsuttiin takaisin palvelukseen. Mutta nyt heillä ei ollut aikomusta palata.
Rediä ja Sonnya hiersi erityisesti se tapa, jolla heidät erotettiin. He olivat erittäin pettyneitä siihen, ettei Elviksessä itsessään ollut tarpeeksi miestä tulla kertomaan asiaa silmästä silmään. Puhumattakaan siitä, että heidän vuosia kestänyt ystävyys ja lojaalisuus palkittiin tällä tavalla. Varsinkin Red, joka käytännössä oli omistanut koko elämänsä Elvikselle, koki, että hänet heitettiin menemään kuin käytetty tiskirätti.
Lokakuussa 1976 Elviksen korviin alkoi kantautui huhuja, että miehet olisivat kirjoittamassa hänestä paljastuskirjaa. Elvis joutui paniikkiin. Hän tarjosi lakimiehensä välityksellä heille jokaiselle 50 tuhannen dollarin korvausta ja rahallista tukea kouluttautua uuteen ammattiin. Mutta sopimus oli jo solmittu australialaisen haamukirjoittajan, toimittaja Steve Dunleavyn, ja amerikkalaisen Ballantine Booksin kanssa.
Elviksen julkisuuskuva oli erittäin varjeltu, joten paljastukset kulissien takaa olivat ennenkuulumatonta. Elvis tiesi, mitä oli tulossa, eikä se olisi mukavaa luettavaa. Elvis myös pelkäsi, kuinka kirja vaikuttaisi hänen faneihinsa ja ennen kaikkea tyttäreensä Lisa Marieen, joka joutuisi kuulemaan juttuja isästään. Lähipiiri huomasi pian kuinka suuri vaikutus kirjalla oli Elviksen mielialaan ja terveydentilaan.
Kirjan oli tarkoitus toimia hätähuutona ja herätyksenä Elvikselle, sekä myös hänen faneilleen, jotta he viimeinkin tietäisivät, mitä oli tapahtumassa. Toki, tekijät tarvitsivat myös pikaisesti rahaa, koska Elvis oli käytännössä elättänyt heidät. Se oli myös katkerien miesten kosto. Kirjalla oli kuitenkin aivan päinvastainen vaikutus Elvikseen.
Noidankehä
|
| Hollywood 12. helmikuuta 1977. Elviksen terveydelliset ongelmat olivat nyt silminnähtäviä. |
Tammikuussa 1977 oli Elvikselle varattu levytyksiä varten uusi ja moderni Creative Workshop -studio Nashvillesta. Elvis saapui kaupunkiin, majoittui hotelliin, mutta koska hänen uusi kihlattunsa, Ginger Alden, ei suostunut tulemaan paikalle, lensi Elvis lähes saman tien takaisin Memphisiin. Elvis oli tosin jo ennen lähtöään kertonut serkulleen Billy Smithille, että ei aikoisi levyttää Nashvillessa kappalettakaan. Kaikki saattoi olla myös mielenosoitusta hänen levy-yhtiötä ja manageria kohtaan, jotka tuntuivat ainoastaan välittävän rahasta, eikä tippaakaan hänen urastaan.
Vaikka vuoden 1976 viimeinen kiertue ja sen päättänyt uudenvuodenkonsertti Pittsburghissa, missä Elvis teki yhden parhaimmista esityksistään aikoihin, olivat näyttäneet piristymisen merkkejä, niin seuraavan vuoden helmikuussa alkanut kymmenen päivän kiertue ei juurikaan antanut toivoa paremmasta.
Kiertueen ensimmäisessä konsertissa Hollywoodissa (12.2.1977), Elvis saapui lavalle turvonneena ja huolestuttavan huonokuntoisen näköisenä. Konsertista otetut lehtikuvat ovat vähemmän mairittelevia, ja niitä näkee edelleenkin käytettävän medioissa, etenkin kun halutaan havainnollistaa Elviksen loppuaikojen rappiota tai vain näyttää hänet epäedullisessa valossa.
Elviksen konserttiohjelmisto ei juurikaan ollut uusiutunut viimeisen vuoden aikana ja kaikki polki paikallaan. Näytti siltä, että hän oli joutunut jonkinlaiseen noidankehään, josta ei ollut ulospääsyä.
Maaliskuun alussa Elvis ja seurue vielä lomaili Havaijilla. Sieltä kuitenkin lähdettiin muutaman päivän jälkeen, Elviksen silmäongelmien vuoksi. Elvis ei vaikuttanut levänneeltä, eikä lomalla ollut juurikaan vaikutusta myöskään hänen ulkonäköönsä eikä terveydentilaansa.
Maalis-huhtikuun kiertue jouduttiin keskeyttämään, ja neljä viimeistä keikkaa peruttiin, koska Elvis joutui jälleen kirjautumaan terveydellisten ongelmien vuoksi Memphisin Baptist Memorial Hospital'iin.
Elvis In Concert
|
| TV Guide -lehden mainos, 3. lokakuuta 1977 televisioitavasta Elviksen CBS-tv-spesiaalista. |
Kaikista näistä ongelmista huolimatta oli Eversti Parker neuvottelemassa sopimusta CBS-tv-yhtiön kanssa tulevasta Elviksen televisioshowsta. Tarkoituksena oli kuvata kesäkuun kiertueen konsertit Omahasta (19.6.1977) ja Rapid Citysta (21.6.1977), joista koostettaisiin tunnin mittainen erikoisohjelma, Elvis In Concert. Siitä maksettaisiin 750 tuhannen dollarin palkkio, joka jaettaisiin puoliksi Elviksen ja Everstin kesken.
"Kaikille oli täydellinen yllätys, että Eversti Parker saattoi edes kuvitella televisio-ohjelman tekemistä. Jopa sopimusneuvotteluista vastannut William Morrisin lakimies Roger Davis oli ällistynyt. Eversti vain kohautti ja esitti kolme muunnelmaa samasta selityksestä jokaiselle joka viitsi edes kulmaansa kohauttaa. Toisaalta hän tolkutti että Elvis tarvitsi haasteen ja nousisi ottamaan sen vastaan. Toisinaan hän sanoi, että ohjelmaa oli halunnut Elvis eikä hän. Uskottavin selitys oli kuitenkin se, että hän oli vaatinut niin suuren palkkion, ettei hän uskonut televisioyhtiön suostuvan, mutta kun he suostuivat, ei ollut muutakaan tehtävissä kuin viedä sopimus asiakkaan eteen." (Peter Guralnick, Elvis – Graceland)
Kamerat paljastivat vääjäämättömän: Elvis oli vain varjo entisestään, hänestä oli tullut itsensä parodia. Omahan konsertti lähenteli katastrofia, jonka Elvis selvitti läpi vain tahdonvoimallaan. Televisio-ohjelmaan siitä selvisi vain kolme esitystä. "Tiedän, että olin kamala", totesi Elvis tuottajile, Gary Smithille ja Dwight Hemionille.
"Aivan kuin hän olisi sanonut: 'Okei, tässä minä olen, olen kuolemassa, haistakaa vittu.' En ole koskaan nähnyt niin surullista väkeä lavan takana.", kertoi konserttipromoottori Tom Hulett myöhemmin. Rapid Cityssä Elvis kuitenkin kokosi itsensä kameroiden edessä sen verran, että aineistoa ylipäätänsä saatiin ohjelman toteuttamiseen.
|
| Elvis esitteli isänsä Vernonin viimeisessä konsertissaan Indianapoliksessa 26. kesäkuuta 1977. |
Elvis In Concert esitettiin Yhdysvalloissa Elviksen kuoleman jälkeen 3. päivä lokakuuta, 1977. Vaikka ohjelman materiaali on saatavilla mitä erinäisimmillä epävirallisilla julkaisuilla ja myös netin suoratoistopalveluista, niin sitä ei ole edelleenkään julkaistu Elviksen virallisista julkaisuista vastaavan Elvis Presley Enterpricen taholta.
Kiertue päättyi 26. kesäkuuta 1977, Indianapoliksen konserttiin, joka jäi Elviksen viimeiseksi.
Kuolema
|
| Elvis saapuu Gracelandiin hammaslääkäristä mustalla Stutz Blackhawk -autollaan, 16.8.1977. Kuva on viimeinen Elviksestä elossa. |
Elviksellä oli lähes kahden kuukauden loma takanaan, kun hän alkoi elokuussa valmistautua seuraavalle kiertueelleen, joka alkaisi Portlandista, Mainesta 18. päivä. Loma oli sujunut lähes yksinomaan Gracelandin makuuhuoneeseen linnoittautuneena.
Hän saattoi käydä pitkiä, syväluotaavia, vainoharhaisuudella höystettyjä keskusteluja läheistensä, lähinnä serkkunsa Billy Smithin kanssa. Tai sitten hän uppoutui reseptilääkkeidensä voimalla filosofisiin ja uskonnollisiin kirjoihinsa.
Elvis oli äärimmäisen stressaantunut ja huolestunut Red ja Sonny Westin tulevasta paljastuskirjasta, josta jo ensimmäisiä painoksia oli alkanut ilmestyä. Välilä hän uhkasi tappavansa Redin ja Sonnyn, ja välillä hän mietti, mitä hän sanoisi kirjasta yleisölle, ja kuinka se reagoisi kirjan sisältöön.
Vasta 21-vuotias kihlattu Ginger Alden aiheutti jatkuvaa päänvaivaa oikuttelullaan, ja vaikutti siltä, että suhteessa oli vain yksi osapuoli, Elvis itse.
Piristystä toi tytär Lisa Marie, joka saapui vierailulle heinäkuun viimeisenä päivänä. Elvis vei Lisan Libertylandin huvipuistoon, jonka hän oli vuokrannut sulkemisajan jälkeen yksityiskäyttöön. Elvis myös osti Lisalle ponin. Hän ajeli moottoripyörällään ja aloitti jopa epäsäännöllisen kuntoilun pelaamalla Gracelandin pihamaalla sijaitsevassa racquetball-hallissa squashia ja polkemalla kuntopyörää muutamia minuutteja joka päivä.
📺 Katso myös dokumentti Elvis Presley – The Last 24 Hours
Viimeisenä iltanaan Elvis kävi vielä hammaslääkärissä putsauttamassa ja paikkauttamassa hampaansa tulevaa kiertuetta varten. Hän pelasi vielä aamuyöllä vähän squashia serkkunsa Billly Smithin ja hänen vaimonsa Jo'n seurassa, ja lopulta istahti raquetball-hallissa sijaitsevan pianon äärelle, laulaen kappaleet Unchained Melody ja Blue Eyes Crying In The Rain.
Elvikselle toimitettii aamun aikana vielä kolme annosta lääkkeitä, jotka sisälsivät erisuuruisiä määriä Seconalia, Placidyliä, Valmidia, Tuinalia, Demerolia ja valikoiman muita unilääkkeitä. Sen lisäksi hän oli tilannut tohtori Nickiltä kuusi tablettia Dilaudidia hampaaseen, joka hammaslääkärikäynnin jälkeen edelleen vaivasi häntä.
💡 Katso myös Wikipedia: Elvis Presleyn kuolema
Aamun jo valjetessa Elvis ilmoitti Gingerille, että menee vielä kylpyhuoneeseen lukemaan. "Älä nukahda", Ginger sanoi. "Selvä, en nukahda", vastasi Elvis.
Ginger heräsi noin puoli kahden aikaan iltapäivällä ja huomasi, että Elvis ei ollut hänen vierellään. Hän soitti äidilleen ja meni omaan kylpyhuoneeseensa laittautumaan päivää varten. Koska Elviksestä ei edelleenkään kuulunut mitään, hän meni koputtamaan Elviksen kylpyhuoneen ovelle. Kun vastausta ei kuulunut Ginger avasi oven ja näki Elviksen makaavan tajuttomana lattialla, kasvot alaspäin.
Ginger soitti välittömästi sisäpuhelimen kautta apua paikalle. Gracelandissa jo kiertueelle lähtöä odottavat Joe Esposito ja Al Strada ryntäsivät yläkertaan ja yrittivät elvyttää Elviksen elotonta ruumista. Kun lääkintähenkilökunta saapui paikalle, oli heillekin selvää, että mitään ei enää ollut tehtävissä. Elvis oli menehtynyt jo tunteja sitten.
Elvis vietiin ambulanssilla Memphisin Baptist Memorial Hospital'iin, jossa hänet todettiin kuolleeksi. Virallinen kuolinsyy oli sydänkohtaus.
Hautajaiset
|
| Elviksen toivomuksesta, häntä viimeiselle matkalleen saattaneet autot olivat valkoisia Cadillaceja. |
Tieto Elviksen kuolemasta levisi pian kuin kulovalkea. Televisio, radio ja lehdet uutisoivat rokin kuninkaan äkillisestä menehtymisestä ympäri maailmaa, ja kaikkialla soi Presleyn musiikki. Väkeä alkoi kerääntyä Gracelandin alueelle, ja pian siellä oli arviolta yli 100 tuhatta ihmistä.
Poliisi, kansalliskaarti ja lääkintähenkilöstö yrittivät pitää mahdottomaksi muodostunutta tilannetta hallinnassaan. Helle piinasi Memphisiä. Itkun sekaisia ja pyörtyileviä ihmisiä kannettiin ambulansseihin. Tragedialta ei myöskään vältytty, kun humalainen kuski syöksyi henkilöautolla suoraan väkijoukkoon, surmaten kaksi Elvistä suremaan tullutta 19-vuotiasta naishenkilöä (Marie Alice Hovarter ja Juanita Johnson).
Elviksen avonainen kupariarkku asetettiin Gracelandiin näytille, ja noin 30 tuhatta kävijää ehti jättää viimeisen tervehdyksensä valkoiseen pukuun, vaaleansiniseen paitaan ja hopeanväriseen kravattiin puetulle vainajalle.
Elviksen hautajaistilaisuus pidettiin Gracelandissa 18. elokuuta 1977. Paikalla olivat Vernon, Priscilla, Lisa Marie, Delta-täti, Linda Thompson, Ginger Alden, Ann-Margret aviomiehensä Roger Smithin kanssa, kitaristi Chet Atkins, Tennesseen kuvernööri Raymond Blanton ja RCA-levy-yhtiön johtajia.
Eversti Parker oli saapunut tilaisuuteen lyhythihaisessa sinisessä paidassa, ryppyisissä housuissa, lippalakki päässään. Hänellä oli mukanaan nippu sopimuksia Vernonin allekirjoitettavaksi. Ne koskivat Elvis-oheistuotteiden myyntiä, joista Parker saisi hieman suuremman osuuden kuin perikunta. Hän ei osannut toimia muulla tavalla.
💡 Katso myös: Elvis Presleyn kuolema hiljensi myös Suomessa (yle.fi)
Televisioevankelista Rex Humbard piti lyhyen muistopuheen, jonka jälkeen J.D. Sumner ja The Stamps lauloivat kappaleen Danny Boy ja hymnejä, kuten How Great Thou Art. James Blackwood ja Kathy Westmoreland esittivät laulun My Heavanly Father, jota Kathyn laulamana oltiin kuultu myös Elviksen konserteissa.
Elviksen suuresti ihannoima entinen The Statesmen -yhtyeen solisti Jake Hess oli myös paikalla, esittäen kappaleen Known Only to Him, jonka Elvis oli levyttänyt vuonna 1960, gospel-albumilleen His Hand In Mine, juurikin kunnianosoituksena Hessille. Lopuksi pastori Bradley piti varsinaisen saarnan vainajan muistolle.
|
| Forest Hillin hautausmaa peittyi kukkiin, ja kukat loppuivat sekä kaupungista että koko osavaltiosta. |
Tuhansien ihailijoiden reunustamaa Elvis Presley Boulevardia lipui seitsemäntoista valkoisen Cadillacin kulkue, perässään kymmeniä muita autoja, saatellen Elviksen Forest Hillin hautausmaalle, jossa hänen arkkunsa kannettiin mausoleumiin. Kantajina toimivat Joe Esposito, George Klein, Lamar Fike, Jerry Schilling, Charlie Hodge, serkut Billy ja Gene Smith ja tohtori Nichopoulos. Kohukirjan tehneitä Red ja Sonny Westiä sekä Dave Hebleriä ei luonnollisestikaan ollut kutsuttu. Sam Phillips kuitenkin oli tullut kunnioittamaan studionsa ensimmäisen tähden muistoa.
Elokuun lopussa Elviksen ruumis yritettiin varastaa, joten sekä Gladysin, että Elviksen maalliset jäännökset siirrettiin Forest Hill'stä ja haudattiin Gracelandin takapihalla sijaitsevaan Meditation Gardeniin, lokakuussa 1977. Samassa paikassa sijaitsevat nykyään myös Elviksen isän Vernonin ja isoäidin Minnie Maen (Vernonin äiti) haudat. Lisäksi paikalta löytyy syntymässä kuolleen Elviksen kaksosveljen Jesse Garonin muistolaatta.
|
Hän oli ollut kuolleena kolme tuntia, ennen kuin hänet löydettiin. Ihmisten olisi pitänyt tarkkailla häntä. En jättänyt häntä silmistäni edes viideksi minuutiksi. Hän tarvitsi sitä tukahduttavaa hellyyttä. Missä kaikki olivat kun hän olisi tarvinnut heitä? – ex-tyttöystävä – Linda Thompson People-lehdessä, syyskuussa 1977
Kuuluisuuden paineet, vuosia jatkunut lääkkeiden väärinkäyttö, raskaat konserttikiertueet, epäsäännöllinen elämä, henkilökohtaiset ja taiteelliset pettymykset ja vastoinkäymiset olivat viimein nujertaneet ihmisen nimeltä Elvis Presley. Myytti ja musiikki jatkavat elämäänsä. Kuten Memphis Press-Scimitar sen otsikoi: "Yksinäinen elämä päättyy Elvis Presley Boulevardilla".