Elviksen totuuden hetki oli kesäkuussa 1968, kun hän
asettui tv-kameroiden eteen vakuuttaakseen häntä epäileville olevansa edelleen
elinvoimainen ja vakavasti otettava artisti. Vuodet Hollywood-elokuvien parissa
olivat syöneet uskottavuuden ja sitä yritettiin nyt kovalla tohinalla hankkia
takaisin. Jos jossain viihdemaailman historiassa on onnistuttu täydellisesti,
niin juurikin tässä tempauksessa. Kaikki tavoiteltu saavutettiin, ja vielä vähän
enemmän, epäilijöiden putoillessa yksi toisensa jälkeen palliltaan.
Eversti Parkerin mielessä oli idea joulushowsta, jossa Elvis laulaisi
joululauluja kuusen vierellä. Mutta tällä kerralla tapahtui jotain aivan
poikkeuksellista. Elvis sanoi ensimmäistä kertaa Parkerille "ei!".
Elvis esiintyi pienellä nyrkkeilykehää muistuttavalla lavalla, musta nahka-asu
päällään, laulaen vanhoja rockhittejään karhealla ja alkuvoimaisella äänellä.
Hän oli uudestisyntynyt. Tyrmäys ensimmäisessä erässä.
Spesiaali päättyi uuteen kappaleseen, If I Can Dream. Elvis
oli järkyttynyt viime aikojen tapahtumista, Bobby Kennedyn ja
Martin Luther King Jr.:n murhista, jotka molemmat olivat
surmattu vain parin kuukauden sisällä kuvauksista. Etenkin, kun King oli
ammuttu Elviksen kotikaupungissa, Memphisissä.
Elvis katseli Kingin hautajaisia televisiosta huhtikuussa 1968, hänen trailerissaan elokuvan Live A Little, Love A Little kuvauksissa. Hänen vastanäyttelijätär Celeste Yarnall on muistellut, kuinka Elvis puhkesi kyyneliin ja itki hänen olkapäätään vasten. Elvis lauloi hänelle Amazing Grace'n ja sanoi olevansa shokissa, että King ammuttiin hänen kotikaupungissaan, ja kuinka hän toivoi, että olisi päässyt hautajaisiin.
Elvis ehdottomasti halusi tv-spesiaalin loppuun laulun, joka kiteyttäisi traagiset tapahtumat ja koko
1960-luvun levottoman hengen. Hän oli käynyt keskusteluja ohjaaja
Steve Binderin kanssa, joiden pohjalta
Walter Earl Brown (25.12.1928–10.1.2008) kirjoitti
kappaleen, jossa Elviksen toiveiden mukaisesti kuultiin viitteitä Martin
Luther King Jr:n vuoden 1963 kuuluisasta
I Have A Dream -puheesta.
Lauluntekijän Walter Earl Brownin omat muistelot poikkeavat kuitenkin hieman
meille valmiiksi tarjotusta tarinasta:
"Saimme kutsun tulla tekemään Comeback Specialia Elviksen kanssa. En ollut sen
suurempi Elvis-fani, tarkoitan, että arvostin häntä kyllä, mutta vähämpä
tiesin, mitä tulisin tuntemaan häntä kohtaan myöhemmin.
Sen jälkeen kun olimme perehtyneet syvällisesti suunnitteluprosessiin, he
halusivat päättää esityksen rauhaa, toivoa ja veljeyttä viestittävään lauluun.
Ehdotin heille sellaisia kappaleita kuten You'll Never Walk Alone. Mutta
Eversti Parker halusi omistaa laulun julkaisuoikeudet. Joten he sanoivat
minulle: 'Meillä on Billy Strange, kitaristi, joka työskentelee Elviksen
ja Mac Davisin kanssa ja he tekevät siihen melodian. Kun he saavat sen
valmiiksi, kirjoita sille sanoitus.'
Odotin viikon, kaksi viikkoa, eikä mitään kuulunut. Lopulta saavuin kotiin
eräänä yönä ajatellen, että tämä ei tule koskaan valmiiksi näiden kavereiden
kanssa. En halua mitenkään morkata heitä, mutta ajattelin, että jos aion
kirjoittaa laulun, kirjoitan sen kokonaan itse. Muistan ajatelleeni, että he
eivät todennäköisesti käyttäisi sitä kuitenkaan.
Sam CookinA Change Is Gonna Come oli sen tyyppinen kappale,
jonka halusin kirjoittaa. Ja ajattelin, että jos Elvis ei levytä sitä, annan
sen Aretha Franklinille. Sitten yhtenä yönä Sherman Oaksissa,
Kaliforniassa, kirjoitin laulun olohuoneessani katsoen ulos ikkunasta
puutarhaan, josta aurinko paistaa sisään ikkunoista ja mietin miten paljon
tarkoitan sitä, mitä olen kirjoittamassa. Uskoin lauluun todella paljon. Laulun
nimi, If I Can Dream, tuli nopeasti sekä sanat ja musiikki. En edes
istunut pianon äärellä, kaikki tuli minulle hetkessä, kirjoitin nopeasti sen
paperille.
Ensinnäkin lyyrisesti (lausuu sanoja) 'And while I can think, while I can
talk, while I can stand, while I can walk, while I can dream, please let
my dream come true, let it come true right now.' Se vain syntyi. En edes
ajatellut muotoa. Se oli erittäin inspiroitunut ja puhdas laulu. Otin sen
seuraavana aamuna mukaani, ja Billy Goldenberg soitti pianoa, kun
lauloin sen tuottaja Bob Finkelille ja ohjaaja Steve Binderille.
He rakastivat sitä. Toisesta huoneesta kuulin Eversti Parkerin sanovan: 'Ei se
ole Elviksen tyyppinen laulu.' Kuulin selkäni takaa kommentin: 'Haluaisin
yrittää sitä.' En tiennyt, että Elvis seisoi ovensuussa ja oli kuullut
esityksen.
Seuraava asia minkä tajusin, oli se, että löysin itseni Western Recorders
-studiolta, ja Elvis on levyttämässä kappalettani, ja The Blossomsin
Darlene Lovella ja muilla taustalauluyhteen tytöillä valuivat kyyneleet
pitkin kasvoja. Darlene Love sanoi minulle: 'Hän todella rakastaa laulua. Hän
todella uskoo siihen ja sen jokaiseen sanaan.'
Single If I Can Dream/Edge of Reality julkaistiin
Yhdysvalloissa 5. marraskuuta 1968. Presley levytti kappaleen Western
Recorders Studiolla, 23. kesäkuuta 1968. Elvis toivoi siitä ehkä jopa
uransa suurinta hittiä, mutta yleisö oli päättänyt toisin. Kahdessa
maailman musiikkikeskuksessa, Yhdysvalloissa ja Briteissä, kappale ei
noussut edes top kymppiin. Kultaan oikeuttavat lukemat se kuitenkin myi.
Kaksi kirjaa on kertonut, kuinka If I Can Dream on syntynyt, ja
molemmat niistä ovat olleet väärässä. Niistä on luettavissa sellaista että 'se
ja se käski minun mennä kotiini ja kirjoittamaan laulun.' Ei se mennyt niin.
Kirjoitin laulun omien ajatusteni pohjalta. Voi olla, että Elvis ei olisi sitä
koskaan levyttänytkään. Minulla oli vahva tunne sisälläni, joka vaati päästä
ulos. Halusin laulusta samankaltaisen, toiveikkaan, kuten
You'll Never Walk Alone.
Eversti Parker oli vahvasti kappaletta vastaan. Hän oli tottunut
Blue Hawaii -tyyppisiin lauluihin, joita Elvis esitti elokuvissa.
Eversti oli hyvin kylmä mies ja hän ei enää koskaan puhunut kanssani. Hän
hädin tuskin puhui minulle edes aikaisemmin, koska olin hänen vihollisensa.
Ainoa asia, jonka hän sai läpi spesiaaliin, oli Elviksen esittämä
Blue Christmas, ja tietenkin ne kaikki hänen vanhat hittinsä.
Nähdä Elvis levyttämässä If I Can Dreamia oli ihmeellistä. En voinut
uskoa sitä! Se oli kuin olisi seurannut jotain huonoa Universal-elokuvaa,
Hollywood-stooria siitä, kuinka joku saapuu Kaliforniaan ja hänestä tulee
tähti. Minulla oli jo ollut muutamia levytyksiä takanani, mutta ei mitään
tässä kokoluokassa. Harjoittelimme laulua useita kertoja, ja Elvis purkitti
sen vain muutamalla otolla.
Elvis todella, todella välitti laulusta. Olin ainoa, joka kutsuttiin Elviksen
pukuhuoneeseen. Muu porukka väistyi syrjemmälle, koska normaalisti et päässyt
hänen lähelleen. Hän pyysi minulta seitsemää uutta laulua. Mutta olin
kiireinen Sonny & Cher -juttujeni kanssa, enkä enää ottanut yhteyttä asian
tiimoilta. Seuraavaksi tiesin vain, että hän oli kuollut. Se oli todella
typerää minulta.
Oletteko nähneet Elvis-minisarjan, jossa Jonathan Rhys-Meyers näyttelee
Elvistä? Hänellä on iso riita Eversti Parkerin kanssa, jota näyttelee
Randy Quaid. Hän sanoo Parkerille: 'En levytä enää yhtään sitä roskaa,
ei enää yhtäkään leffabiisiä. Minulla on tiedossa kirjoittaja, joka tekee
minulle laulun, josta tulee isoin hittini ikinä.' Ja hän puhui minusta.
Samoiten samassa sarjassa Jonathan Rhys-Meyersin näyttelemä Elvis sanoo: 'En
tee enää yhtäkään laulua, johon en usko.'
Kun Elvis tv-spesiaalin lopussa alkaa laulaa If I Can Dreamia,
voit aistia, kuinka jotakin erityistä on ilmassa. Se oli todella sähköistä.
Enkä mitenkään dramatisoi asiaa, se todellakin oli sitä. Totta kai olin aivan
innoissani, koska seisoin kameran vieressä katsomassa sitä.
Joka päivä show'n esityksen jälkeen tarkistin listasijoitukset
If I Can Dreamin osalta, kunnes se oli myynyt kultaa. Se ei koskaan
noussut ykköseksi Yhdysvalloissa, mutta kansainvälisillä markkinoilla se myi
kultaa, mitä arvostan suuresti.
Minulla on edelleen kappaleen alkuperäiset käsinkirjoitetut sanat tallessa.
Vasempaan yläkulmaan on Elvis kirjoittanut: 'My boy, my boy – this could be
the one!', koska hänellä ei ollut ollut hittiä yhdeksään vuoteen.
Myöhemmin, kun Elvis esiintyi Las Vegasissa, International Hotellissa, menin
hänen pukuhuoneeseensa. Poikkesin siellä moikkaamassa häntä ja kerroin kuinka
kiitollinen olin, että hän levytti If I Can Dreamin. Hän otti asian
hienosti ja halasi minua. Pidän sitä suurena kunnianosoituksena." (Elvis Presley – Writing for the King,2006, Ken Sharp)
Elvis halusi esittää kappaleen show'ssa "livenä", eikä playbackina, jotta
siihen saataisiin aitoa hetken tuntua. Ainoastaan musiikki oli äänitetty
ennalta, ja se soitettiin nauhalta. Siinäkin mielessä veto oli rohkea.
Loppunäkymä, jossa esiin feidataan kokovalkoisiin pukeutunut artisti, suuri
punaisena hohtava Elvis-valokyltti selän takana, on klassinen. Esitystä
pidetään yhtenä Elviksen uran huippuhetkenä.
If I Can Dream/Edge of Reality -single nousi Yhdysvalloissa
listasijalle 12. (Briteissä sija 11.), myyden yli miljoona kopiota, ja
ohjelmasta julkaistu soundtrack-albumi, Elvis TV Special, saavutti
listasijan 8. (Briteissä sija 2.), ollen siten Elviksen ensimmäinen albumi
Billboardin top tenissä lähes kolmeen vuoteen.
Oli onni, että Eversti Parkerin idea päätösnumeroksi, Elviksen
vuoden 1957 joulualbumilta tuttu, I'll Be Home for Christmas,
hyllytettiin. Parker sai kuitenkin viimeisen sanan, kun Elvis halusi lausua
esityksensä jälkeen välittävän kommentin: "I care". Siihen Parker veti rajan,
joten Elvis sanoi loppuun vain tuttavalliset kiitokset ja hyvänyön
toivotukset.
Elvis roudasi ohjelman tuotannon loputtua, käytännön pilana,
Elvis-valokyltin Eversti Parkerin takapihalle loistamaan. Se on
varmasti ollut näky kun Parker on aamulla herännyt ja vilkaissut ikkunasta
ulos. Hän oli sen ansainnut.
If I Can Dream | NBC TV Studio, Burbank | 30.6.1968