Sivujen missio

Elvis Presley. Moniko loppujen lopuksi tietää mitä nimen ja etenkin sen ympärille muodostuneen myytin ympärille kätkeytyy? Oliko hän vain liian tiukkoihin, valkoisiin leveälahkeisiin esiintymishaalareihin pukeutunut, pillereitä popsiva laulava hampurilainen, joka varasti mustien musiikin? Se valitettavasti useimmiten on ihmisten mieleen kiteytynyt klisee, johon törmää tuon tuostakin. Lähden blogissani purkamaan pala palalta kyseistä mielikuvaa, osoittaakseni, että Elvis oli paljon enemmän kuin hänen imagonsa antaa ymmärtää, ja että aina kannattaa sukeltaa pintaa syvemmälle – sieltä saattaa avautua maailmoja, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan.

Lisäksi medioissa näkee artistiin liittyen aivan liian usein väärää tietoa, asiavirheitä ja turhia uskomuksia, joihin tämä sivusto pyrkii omalta osaltaan tuomaan oikaisua ja samalla toimimaan lähdeaineistona kaikenlaiseen julkaisutoimintaan. Tietenkin tarkoitus on myös tarjota mielenkiintoista sisältöä faneille ja muille asiasta kiinnostuneille.

Elvis-koukkuun jäin kiinni jo kesäkuussa 1977. Elvis kuoli saman vuoden elokuussa. Olen siis päässyt aitiopaikalta seuraamaan artistin kuoleman jälkeisen julkisuuskuvan kehittymistä elämää suuremmaksi, ja kaikkea siihen liittyvien lieveilmiöiden paisumista mittoihin, joilla ei ole enää mitään tekemistä itse ihmisen ja muusikon kanssa. Kun ympäriltä kuorii kaiken epäoleellisen, jäljelle jää vain musiikki.

Tarkoitukseni on esitellä Elviksen tuotantoa, ei niinkään hittejä, vaan hänen monipuolista tarjontaa niiden ulkopuolelta. Kappaleita, joita ei radiosta kuule. Tarkastelen Elvistä myös ihmisenä, hänen uraansa, vaikutteitaan ja yksityiselämäänsä, mutta kuitenkin aina musiikki edellä.

Elviksen katalogista löytyy noin 1000 levytystä, jos mukaan lasketaan myös konserttiäänitteet ja kuoleman jälkeen julkaistut harvinaisuudet. Keskiverto musiikin kuuntelija tuntee tuosta määrästä ehkä noin 5-10 hittibiisiä. Paljon on siis metsää kaatamatta. Jos oletusarvoisesti lähtee siitä, että vain hitit edustavat Elviksen tuotannon parasta antia, on väärässä. Yleensä juurikin se mielenkiintoisin anti löytyy albumiraidoilta tai sinkkujen kääntöpuolilta, jotka eivät löydä tietään hittikokoelmille. 

Missiona on tarjoilla tiukkaa faktatietoa legendoihin ja myytteihin nojaamatta. ElvisMestalla on käytössään Suomen johtavat Elvis-asiantuntijat ja keräilijät. Tietotaitoa siis riittää monipuolisen ja näkemyksellisen sisällön tuottamiseen. 

Pasi Välimäki

kuningasmesta [at] gmail.com

نموذج الاتصال