Vaikka Elvistä ei yleisesti käsitetä sanomallisten ja yhteiskunnallisten laulujen tulkitsijana, hän kuitenkin levytti kourallisen sellaisiksi luettavia kappaleita, joista ElvisMesta on koostanut Spotify-albumin Elvis Sings Message Songs.
Ennen kaikkea Elvis otti kantaa epäsuorasti. Etenkin uransa alussa asioiden painavuus oli luettavissa rivien välistä, asenteesta ja lantion asennosta.
Paul Simpson, joka on muun muassa kirjoittanut kirjat Rough Guide To Elvis (2002) ja Elvis Films FAQ (2013) on kiteyttänyt asian hyvin:
”Hound Dog oli Elviksen ensimmäinen suuri protestilaulu. Sosiaalinen kapina oli sisältynyt moniin hänen suurimpiin Sun-esityksiinsä – erityisesti Good Rocking Tonightiin, ja se tuli selväksi Baby Let's Play Housessa, jossa hänen seksikäs, mutta pahaenteinen laulunsa haastaa suoraan 1950-luvun amerikkalaiset normit, ja varoittaa tyttöystävää yliopistosta, koulusta ja Cadillaceista, jotka eivät tehneet hänestä parempaa ihmistä.
Mutta jo 13 vuotta ennen In The Ghettoa Elviksen aggressiivinen ja dynaaminen cover Big Mama Thorntonin R&B-hitistä oli eeppinen ilmaus työväenluokan sankarin oikeasta vihasta niitä kohtaan, jotka olivat hänet tuominneet, ymmärtäneet väärin ja kohdelleet ylimielisesti.
Elviksen Hound Dog'issa soi soundi, johon kukaan ei ollut valmistautunut. Nuo 137 sekuntia muuttivat populaarikulttuurin pysyvästi.”
In The Ghetto on varmasti se eniten kantaa ottavin esitys Elviksen uralla. Nerokkaasti laulaja-laulunkirjoittaja Mac Davisin kirjoittama pienoisnäytelmä on köyhälistöalueelle syntyvästä ja siellä kasvavasta, syrjäytyneestä ja väärille poluille eksyneestä nuoresta, jonka elämä päättyy traagisesti poliisin luoteihin. Ja kuinka sama toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Lue myös blogi.
Change of Habit on Ben Weismanin ja Buddy Kaye'n rustaama nimikappale Elviksen viimeiseen, vuonna 1969 julkaistuun näytelmäelokuvaan, joka poikkesi muista Elviksen leffoista sillä, että se sisälsi jonkin verran myös yhteiskuntakriittistä otetta. Kappaleen sanat sisältävät ajatonta sanomaa, jotka istuvat hyvin myös tämän päivän öyhötyskulttuuriin:
So if you're in the habit
Of putting people down
Just because
they're different
From the wrong side of town
Well, don't count on
any medals son
They're pinning none on you
What you need is a
change of habit
You'll Never Walk Alone -kappaleen sävelsi Carousel-musikaaliin Richard Rodgers, ja sanoituksen teki Oscar Hammerstein II. Kyseisen musikaalin toisessa kohtauksessa Billy Bigelow niminen hahmo epäonnistuu ryöstöyrityksessään. Pakoa tehdessään Billy kaatuu epäonnisesti puukkonsa päälle ja menehtyy. Julie Jordan löytää miehensä ruumiin ja paikalle saapuu Julien serkku Nettie Fowler, joka laulaa lohdutukseksi serkulleen laulun.
Kappale on siis paljon muutakin kuin englantilaisen Liverpool FC jalkapallojoukkueen kannattajien kailottama tunnuslaulu, jollaiseksi se muodostui kun oman kylän pojat, Gerry and The Pacemakers, levyttivät siitä hitin vuonna 1963. Sittemmin You’ll Never Walk Alone on levinnyt seurakäyttöön jopa usealle eri mantereelle.
Kappale nousi myös tunnussäveleksi COVID-19 pandemian yhteydessä, kun siitä muodostui, varsinkin briteissä, tunnussävel sairaanhoitajien sekä ensihoitajien keskuudessa.
Lähde: Seurahymnien jäljillä: You'll Never Walk Alone
Elviksen kohdalla kappale usein naitetaan hänen gospel-tuotantonsa yhteyteen, vaikka sanat eivät edusta perinteistä gospelia. Toivoa ja uskoa huomiseen – vastoinkäymisten edessä – siinä kyllä luotsataan urakalla:
Walk on through the wind
Walk on through the rain
Though your
dreams be tossed and blown
Walk on, walk on
With hope in your
heart
And you'll never walk alone
Walk A Mile In My Shoes on amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Joe Southin käsialaa. South julkaisi alkuperäisesityksensä vuonna 1969 albumillaan Don't It Make You Want To Go Home. Elvis otti kappaleen konserttiohjelmistoonsa heti seuraavana vuonna, ja se näki päivänvalon pitkäsoitolla On Stage (1970). Laulussa käsitellään aina niin ajankohtaisia aiheita, kuten suvaitsevaisuutta sekä perspektiivin ja myötätunnon tarvetta. Las Vegas -yleisö kuunteli silmät ymmyrkäisinä, kun Elvis loihti lausumaan sanoja:
Now there are people on reservations
And out in the ghetto
And
brother there, but, for the grace of god
Go you and I,
If I only
had wings of a little angel
Don't you know, I'd fly
To the top of
a mountain
And then I'd cry, cry, cry
Clean Up Your Own Backyard julkaistiin Elviksen toiseksi viimeisessä näytelmäelokuvassa, se myös nousee rainan musiikilliseksi kohokohdaksi. Bluesahtava biisi, jonka sanomallinen teksti kertoo ulkokultaisuudesta, mikä voidaan jopa käsitttää kriittiseksi kannanotoksi amerikkalaista kaksinaismoralistista yhteiskuntaa kohtaan. Voisi kuvitella, että Elvis nautti erityisesti lausuessaan sanoja: ”Clean up your own backyard. You tend to your business, I’ll tend to mine.” Lue myös blogi.
I Shall Not Be Moved. Kun mietitään Elviksen message song -tittelin alla kulkevia lauluja, harvalle tulee mieleen tämä joulukuussa 1956, Memphisin Sun-studiolla, ns. Million Dollar Quartet -sessioissa äänitetty impromptu esitys, jonka Elvis, Carl Perkins, Jerry Lee Lewis ja Johnny Cash saattoivat ilmoille upein yhteisäänin.
Kappale, joka tunnetaan myös nimellä We Shall Not Be Moved on afroamerikkalaisten orja- ja protestilaulu, joka nousi tunnetuksi orjien vapautusliikkeen ja jälleen amerikkalaisen kansalaisoikeusliikkeen aikana 1950- ja 1960-luvuilla.
Protestilaulussa kieltäydytään kumartamasta olemassa oleville voimille ja se alleviivaa sitä, kuinka tärkeätä on puolustaa sitä, mihin uskoo:
Like a tree planted by the water, I shall not be moved
If I Can Dream oli Walter Earl Brown'in varta vasten Elvikselle kirjoitettu kappale, ja sen esitys kuuluu Elviksen uran huippuhetkiin. Tämä vuoden 1968 tv-erikoisessa kuultu kappale oli suora reaktio Yhdysvaltoja ravisteleviin järkyttäviin tapahtumiin. Presidentiksi pyrkivä senaattori Robert F. Kennedy ja kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King Jr. oli surmattu vain parin kuukauden sisällä tv-show'n kuvauksista. Elvis halusi loppuun laulun, joka kiteyttäisi traagiset tapahtumat ja koko 1960-luvun levottoman hengen. Lue myös blogi.
Stranger In My Own Home Town on väkevä vieraantumisen ja epätoivon kronikka. Tämä Percy Mayfieldin originaali ja kirjoittama kappale on vielä If I Can Dreamiakin rajumpi purskahdus Elviksen taholta häntä suuresti järkyttäneeseen Martin Luther Kingin murhaan, kotikaupungissaan Memphisissä, huhtikuussa 1968. Elvis lauloi sen ykkösellä sisään American Sound Studiolla, Memphisissä, helmikuussa 1969. Esitys on räjähdysmäinen, edustaen Elviksen parhaimpia töitä.
I'm like a stranger
Like a stranger in my own home town
My so
called friends stopped being friendly
Oh but you can't keep a good man
down
Oh no, can't get him down
Blowin In The Wind on kiehtova kotiäänitys vuodelta 1966. Elvis laulaa kappaleessa bassoääntä, miksi? Se jää arvoitukseksi. Elvis oli heräämässä 1960-luvulla kukoistaneeseen folk-buumiin ja kuunteli paljon Peter, Paul & Maryn, Bob Dylanin, Odettan, ynnä muiden artistien tuotantoa ja halusi myös levyttää folkkia omalla tyylillään. Suunnitteliko hän myös tämän Dylan-klassikon levyttämistä? ”The answer, my friend, is blowin' in the wind...” Onneksi meillä kuitenkin on nämä kotinauhoitukset.
Too Much Monkey Business on Chuck Berry -klassikko, jonka Elvis levytti tammikuussa 1968. Mutta koska noihin aikoihin ei Elvikseltä julkaistu varsinaisia studioalbumeja, leffalevyjen dominoidessa bisnestä, eksyi Elviksen levytys sellaiselle nimihirviölle kuin Singer Presents Elvis Singing Flaming Star And Others (1968). Sinne se myös hautautui, eikä Elviksen versio ole tänä päivänä kovinkaan tunnettu. Apina selässä kulkeva sanoitus puuttuu moniin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Mielenkiintoisin kohta Elviksen versiossa on pieni variaatio sanoituksessa, jossa Korea on vaihdettu ajankohtaisempaan amerikkalaiseen sotatantereeseen:
Been to Vietnam, been a fightin' in the war
Army bar, army chow, army
clothes, army car
Uh-uh, too much monkey business, too much monkey
business
Too much monkey business for me to be involved in
The Impossible Dream (The Quest) teoksen kirjoittivat Mitch Leigh ja Joe Darion musikaaliin Man of La Mancha, joka perustuu Miguel de Cervantesin kirjaan Don Quijote. Kappale esiintyy myös vuoden 1972 samannimisessä elokuvassa, jonka pääosaa näyttelee Peter O'Toole. Elvis otti kappaleen ohjelmistoonsa vuotta aikaisemmin Las Vegasissa, ja mikä harvinaista, hän käytti sitä tuolloin usein myös konsertin päätösbiisinä, jo vakiintuneen Can't Help Falling In Loven sijaan. Elvis esitti kappaletta vielä kesäkuussa 1972, kuuluisissa Manhattanin Madison Square Garden -konserteissan.
Elvis selkeästi oli ihastunut biisin tuulimyllyjä vastaan taisteleviin lyriikoihin, joissa tavoitellaan tavoittelematonta tähteä, kamppaillaan epäoikeudenmukaisuutta ja vääryttä vastaan, kohti parempaa maailmaa. Kertoo varmasti jotain Elviksen ideologiasta. Lue myös blogi.
To dream the impossible dream
To fight the unbeatable foe
To bear
with unbearable sorrow
And to run where the brave dare not go