Clean Up Your Own Backyard | 1969

Clean Up Your Own Backyard/The Fair Is Moving On -sinkku julkaistiin kesäkuussa 1969, saavuttaen vain keskinkertaisen listamenestyksen: Yhdysvalloissa se nousi korkeimmillaan sijalle 35 ja Briteissä sijalle 21.

Yleistys on ihmiskunnan kahdeksas kuolemansynti. Se on myös tuttua puhuttaessa Elviksen leffamusiikista. On helpompi tunkea kaikki biisit samaan roskasäkkiin kuin lähteä yksitellen dyykkaamaan mahdollisia löytöjä "jätteiden" seasta.

Ensinnäkin, Elviksen elokuvakatalogi on poikkeuksellisen laaja. Väitän jopa, että se on ainutkertainen laulavien artistien historiassa: 17 albumia ja siihen vielä singlet ja EP-levyt päälle. Maalaisjärkikin sen jo sanoo, että tuosta määrästä löytyy näinkin kyvykkään tulkitsijan ollessa kyseessä myös helmiä ja keskinkertaisuuksistakin täysin kuuntelukelpoista musiikkia.

Noukin sieltä nyt yhden herkkupalan: Clean Up Your Own Backyard, joka levytettiin vuonna 1969 valmistuneeseen elokuvaan The Trouble With Girls (And How To Get Into It). Nimihirviöstä huolimatta, kyseessä on keskimääräistä parempi raina, joka jäi Elviksen toiseksi viimeiseksi näytelmälliseksi elokuvaksi. Elvis-elokuvien ja niiden sisältämien kappaleiden taso nousi loppua kohden ja musiikkiesityksiä oli harvemmassa kuin aikaisemmin. Laatu siis korvasi määrän.

Elvis esittää elokuvassa kiertävän chautauquan johtajaa, nimeltään Walter Hale. Chautauqua oli 1920-luvun Amerikassa eräänlainen kiertokoulu, johon oli yhdistetty viihdettä ja kulttuuria. Kattaus on siitäkin erikoinen, että pääosan esittäjää nähdään valkokankaalla vain kolmannes elokuvan kokonaismitasta. Ja yllättäen tämän tivolin tirehtööri osasi myös laulaa erinomaisesti.

Clean Up Your Own Backyard nousee elokuvan musiikilliseksi kohokohdaksi. Bluesahtava biisi, jonka sanomallinen teksti kertoo ulkokultaisuudesta, mikä äkkiseltään voidaan jopa käsitttää kriittiseksi kannanotoksi amerikkalaista kaksinaismoralistista yhteiskuntaa kohtaan. Harvinaista materiaalia Elvis-osastolla, siis. Kaiken kaikkiaan kappale on poikkeuksellisen painavasanainen Elviksen tuotannossa, ja vielä kun se esiintyy elokuvassa, muodostuu siitä yksi virstanpylväs, jolla voi torpata Elvis-leffamusiikin epäilijät.

Tämä Mac ”In The Ghetto” Davisin ja Billy Strangen kirjoittama kappale levytettiin 23. lokakuuta 1968 (United Artist Recorders -studiot, Hollywood, Kalifornia). Ja kuriositeettina mainittakoon, että soolokitaraaa soittaa The Ventures-yhtyeen kitaristi Gerry McGee.

Jopa ex-Beatle George Harrison osasi arvostaa kappaleen sanomaa. Paul Simpsonin The Rough Guide To Elvis -opus tietää kertoa seuraavaa:

”Harrison tunsi aina, että hän ja Elvis kulkivat samalla aaltopituudella. Ja George selvästikään ei lopettanut Elviksen musiikin kuuntelua, koska hän siteerasi Presleyn vuoden 1969 singleä Clean Up Your Own Backyard, sanoen, että Kristus sanoi: ’Laita oma talosi järjestykseen’ ja Elvis sanoi: ’Siivoa oma takapihasi’, joten jos jokainen korjaisi omat asiansa, sen sijaan, että yrittäisivät korjata kaikkien muiden asiat, ei meillä olisi ongelmia.”

Laulun tarina on siis myös hyvin opettavainen ja soveltuu kenen tahansa elämään, eikä yhtään vähemmän Elviksen itsensä, joten voisi kuvitella, että hän nautti erityisesti lausuessaan sanoja:

”Clean up your own backyard. You tend to your business, I’ll tend to mine.”

Toinen laulun kirjoittjaista, Mac Davis, oli tärkeä ratas Elviksen uudelleentulemisen koneistossa, niin 1960-luvun lopussa, kuin vielä 2000-luvun alussakin. Hän kynäili Elvikselle sellaiset klassikot kuten In The Ghetto ja Don't Cry Daddy, jotka Elvis levytti American Sound Studiolla, vuonna 1969, yhdessä tärkeimmissä sessioissaan uransa kannalta. 

Puoli vuotta aikaisemmin hän kirjoitti yhdessä Billy Strangen kanssa kappaleen Memories, Elviksen historialliseen '68 Comeback Specialiin. Samana vuonna saman kollegan kanssa syntyi myös biisi A Little Less Conversation, Elvis-leffaan Live A Little, Love A Little. Vuosituhannen vaihteessa tuo sama laulu miksattiin uudelleen DJ Junkie XL:n toimesta, nostaen Elviksen jälleen ihmisten mieliin ja listojen kärkeen ympäri maailmaa. 

Esityksen visuaalinen toteutus on myös mielenkiintoinen. Kuvakulmien runsas vaihtuvuus ja nopeat leikkaukset muistuttavat erehdyttävästi nykypäivän musiikkivideoita. Tästä voimme paljolti kiittää kokeilevaa tyyliä muuallakin elokuvassa harrastavaa ohjaajaa Peter Tewksbury'a ja herraa nimeltään Jacques R. Marquette (työskenteli myös Elviksen elokuvassa Frankie & Johnny), joka aloitti uransa uutiskuvaajana ja palveli toisessa maailmansodassa ilmavoimien kuvaajana. Marquette toimi urallaan lukuisissa elokuva- ja tv-projekteissa.

Kappale julkaistiin albumilla Almost In Love, marraskuussa 1970. Albumiversioon on jälkikäteen lisätty puhallinsoittimet ja taustakuoro ”hallelujah!”-huutoineen.

Clean Up Your Own Backyard (säv./san. Mac Davis ja Billy Stange)

Back porch preacher preaching at me
Acting like he wrote the golden rules
Shaking his fist and speeching at me
Shouting from his soap box like a fool
Come Sunday morning he’s lying in bed
With his eye all red, with the wine in his head
Wishing he was dead when he oughta be
Heading for Sunday school

Clean up your own backyard
Oh don’t you hand me none of your lines
Clean up your own backyard
You tend to your business, I’ll tend to mine

Drugstore cowboy criticizing
Acting like he’s better than you and me
Standing on the sidewalk supervising
Telling everybody how they ought to be
Come closing time ’most every night
He locks up tight and out go the lights
And he ducks out of sight and he cheats on his wife
With his employee

Clean up your own backyard
Oh don’t you hand me none of your lines
Clean up your own backyard
You tend to your business, I’ll tend to mine

Armchair quarterback’s always moanin’
Second guessing people all day long
Pushing, fooling and hanging on in
Always messing where they don’t belong
When you get right down to the nitty-gritty
Isn’t it a pity that in this big city
Not a one a’little bitty man’ll admit
He could have been a little bit wrong

Clean up your own backyard
Oh don’t you hand me, don’t you hand me none of your lines
Clean up your own backyard
You tend to your business, I’ll tend to mine

Clean up your own backyard
You tend to your business, I’ll tend to mine

Pasi Välimäki

Olen Elvis-harrastaja jo vuodesta 1977 lähtien. ElvisMesta-blogin (elvismesta.blogspot.com) tarkoituksena on jakaa omaa vuosien varrella kertynyttä tietämystä Elvis Presleystä. Lisäksi medioissa näkee artistiin liittyen usein väärää tietoa, asiavirheitä ja turhia uskomuksia, joihin sivut pyrkivät omalta osaltaan tuomaan oikaisua ja samalla toimimaan lähdeaineistona kaikenlaiseen julkaisutoimintaan. Tietenkin tarkoitus on myös tarjota mielenkiintoista sisältöä faneille ja muille asiasta kiinnostuneille. MusaMesta-blogi (musamesta.blogspot.com) on perustettu alustaksi kaikenlaiseen musiikkiin liittyvään häröilyyn. Fokus on konserttimuisteluissa, netistä bongatuissa videoissa/biiseissä ja artistidiggailussa. Olen kuitenkin antanut itselleni täyden vapauden toimia, kunhan se vain jotenkin liittyy musiikkiin – elämän pituiseen intohimooni.

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!

Uudempi Vanhempi

نموذج الاتصال