”Miksi he eivät vain kääri sitä samaa vanhaa paskaa uuteen pakettiin, niin kuin aina ennenkin?”, oli Elvis tiuskaissut tuskastuneena, kun kuuli, että jälleen kerran häneltä tivataan uutta joululevyä. Eversti Parker, joka oli fetissin lailla mieltynyt sesonkijulkaisuihin, oli jo muutaman vuoden ajan taivutellut ”poikaansa” tekemään jatkoa vuoden 1957 klassikolle Elvis’ Christmas Album. Nyt elettiin vuotta 1971, eikä Elvis siinä välissä ollut levyttänyt kuin yhden joululaulun (If Every Day Was Like Christmas, 1966). Tuottaja Felton Jarvisin yhtyessä liehittelykuoroon, Elvis viimein suostui.
Nashvillen Studio B:lle oli varattu aika maaliskuulle 1971, tarkoituksena levyttää materiaalia joulu-, gospel ja pop-albumeille sekä single-julkaisuille. Edellisen vuoden Nashville-session tapaan lauluja pyrittiin äänittämään kerralla niin paljon kuin vain mahdollista, Elviksen tiukkojen keikka-aikataulujen vuoksi, jotka asettivat haasteita sessioiden järjestämiselle.
Kun maaliskuun idus vihdoin koitti, ei Elvis suinkaan ollut innostunut joululauluista, vaan hän yllättäen vetikin pakasta omia folk-suosikkejaan, joita kuitenkin ehdittiin äänittää vain neljä biisiä, kun jo valmiiksi flunssaa potevana, hänen silmänsä alkoi oirehtia kivuliaasti. Sessiot keskeytettiin ja Elvis kiidätettiin Nashvillen baptistisairaalaan, jossa todettiin, että hän kärsi värikalvontulehduksesta ja eräänlaisesta toissijaisesta glaukoomasta.
Toukokuussa Elvis palasi Nashvilleen. Nyt oli pyritty tekemään kaikki temput, jotta artisti saataisiin viritettyä joulutunnelmaan. Studioon oli tuotu täydessä tällingissä seisova joulukuusi, jonka juurella kimalteli (tyhjiä) lahjapaketteja. Lisäksi Eversti Parker oli lähettänyt Elvikselle kortin, jossa hän pönötti joulupukkina lumiukon vierellä. Kortissa toivotettiin Elvikselle onnea hyvin erityisen joulualbumin laulujen parissa, jotka vain Elvis pystyisi tekemään. Kaiken huipuksi oli Elviksen ystävä Lamar Fike pukenut päälleen joulupukin tamineet komistamaan riskiä olemustaan.
|
| Eversti Parker lähetti Elvikselle kortin Nashvillen 1971 sessioihin. Allekirjoitus kuului: ”Kamultasi ja ystävältäsi Everstiltä”, lisäyksenä: ”Tämä on hetken mielijohteesta tehty kuva, ei myytäväksi.” |
Hyvistä yrityksistä huolimatta oli Elviksen vaikea asettautua oikeaan moodiin. Urkuri Glen Spreen, joka oli työskennellyt Elviksen kanssa kaksi vuotta aikaisemmin American Sound Studiolla, Memphisissä, oli ihmeissään. Studiossa oli nyt aivan eri mies. Elvistä ei tuntunut enää kiinnostavan ja sessoista puuttui kaikenlainen suunnitelmallisuus. ”Elvis alkoi säälittää minua. Tai ehkäpä Elvis oli säälittävä – en tiedä kumpi olisi oikeampi ilmaisu. Ehkäpä minä vain näin nyt enemmän aitoa Elvistä kuin Memphisissä. Mutta en ollut odottanut tällaista ja ensimmäinen ajatukseni oli: ’Minun parasta keksiä itselleni parempaa tekemistä.'”, on Glen Spreen tilittänyt myöhemmin.
Myös Norbert Putnam oli pettynyt. Edellisenä vuonna Nashvillessa Elviksen kanssa soittanut Muschle Shoalsin basisti näki, että asiat olivat menossa huonompaan suuntaan. Putnam koki olonsa epämukavaksi ilmapiirissä, joka vaikutti epäluovalta ja muistutti enemmän kesäteatteria, kuin täysipainoista musiikin tekemistä. Kaikenlainen oheispuuhastelu tuntui kiinnostavan Elvistä enemmän. Hän esitteli aseitaan ja piti muusikoille pitkiä tarinatuokioita.
Kitaristi Chip Young on muistellut vuosia myöhemmin sessioita huomattavasti positiivisemmissa tunnelmissa, vaikka Elvis karate-esityksensä aikana tekikin Chipin kitaraan reiän myös sen takapuolelle:
”Kuinka hyvä tyyppi hän olikaan. Hän rakasti leikkimistä kaikkien kanssa. Hän kiitti aina kaikkia levytyksissä. ’Kiitos, että olet täällä ja autat minua. Arvostan panostasi’. Hän oli upea kaveri. Luulen, että se oli ensimmäinen ilta, jolloin James Burton työskenteli kanssamme. Meidän kitaramme nojasivat suojalevyä vasten bassorummun edessä RCA Studio B:ssä. Minulla oli suolikielinen soitin, jonka Harold Bradley oli ostanut Espanjasta ja tuonut mukanaan. Upean kuuloinen kitara. Jamesilla ja minulla oli kuusi tai seitsemän kitaraa nojaten sitä levyä vasten. Elvis oli tuolloin timmissä karate-kunnossa.Hän näytti todella hyvältä.
Yksi taustalaulajista heitti kommentin: ’Hei, Elvis. Jos joku vetäisi pistoolin esiin, kuinka saisit sen pois häneltä?' Elvis sanoi: ’Voi, se on helppoa. Red West tuo se pistooli tänne.' Red kurottaa taskuunsa ja vetää esiin pistoolin. Sanoin: ’Voi luoja, onko tuo pistooli ladattu?' Red sanoi: ’En toisi tänne lataamatonta pistoolia’. Sanoin: ’Mitä jos purkaisit sen latauksesta?' Hän avaa aseen ja luodit putoavat matolle. Red osoittaa pistoolilla Elvistä, ja siinä minä seison katsomassa sitä näkyä. Sanoin: ’Kun hän osuu pistooliin, se lentää studion poikki ja suoraan noihin kitaroihin.' Ja juuri sillä hetkellä kun sanoin: 'Antakaa minun siirtää kit..' Pow! Elvis löi Rediä käteen, ja ase lensi suoraan suolikielisoittimeni takaosaan. Piippu meni kitaran sisään ja ase jäi roikkumaan siihen.
Tietenkin kaikki studiossa olivat kuolla nauruun. Sanoin: ’Eipä ole kovin hauskaa. Se on minun kitarani.' Elvis sanoi: ’Chip, mene ostamaan toinen kitara ja tuo minulle lasku.' Olisin voinut mennä ja hankkia Ramirezin kahdella tai kolmella tuhannella dollarilla – sillä ei olisi ollut merkitystä hänelle. Otin kitaran käteeni, otin aseen ulos ja annoin sen takaisin Redille. Sanoin: ’Itse asiassa, Elvis, mielestäni kitara on luultavasti arvokkaampi nyt kuin koskaan.' Olin oikeassa. Lahjoitin sen Country Music Hall of Famelle. Heillä on se pleksilasivitriinissä. Siinä näkyy reikä takana ja pieni artikkeli siitä, kuinka kaikki tapahtui.”
Lopulta Elvis sai sessioiden ensimmäisenä päivänä purkkiin jo puolet joulualbumin lauluista. Kruununa, huima, noin kahdeksan minuuttinen blues-impromptu Johnny Moore’s Three Blazersin originaalista, Merry Christmas Baby.
|
| Albumin Eurooppa-julkaisu poikkesi visuaalisesti jenkkien vastaavasta. Kanteen oli tällätty promo-otos elokuvasta The Trouble With Girls (1969). Hymyilevä, sinivalkoisiin sonnustautunut Walter Hale sopikin siihen kuin manteli joulupuuroon. |
Joulualbumin kattaus noudatti samaa ideaa kuin tulevan gospel-albumin sisältö. Molemmissa esiteltiin perinteisen materiaalin rinnalla myös uudemman tekijäpolven aikaansaannoksia. Sellainen oli myös sessioiden toisena päivänä ensimmäisenä äänitetty kappale. Kun Elvis oli ensin avannut äänensä Isä meidän rukouksella (The Lord’s Prayer), hän tarttui hanakasti tuntemattoman tekijän melankoliseen lauluun, jonka sanat erityisesti tuntuivat resonoivan Elviksen sisäisen maailman kanssa. Demossa luki ”It Happens Every Year”, tekijänä Michael Jarrett.
Lue myös blogi: I’m Leavin’
”Ennen lyhyttä suhdettani portlandilaisen tytön kanssa, viisi vuotta kestänyt avioliittoni oli juuri murentunut, ja se oli sydäntä särkevää kaikille, sillä minulla oli tytär entisen vaimoni kanssa ja olin isä hänen kolmelle lapselleen edellisestä avioliitosta. Tässä skenaario: On jouluaatto 1969 ja aiemmin sillä viikolla minulla oli pienet lähtöjuhlat asunnossani, ja seuraavana päivänä huonekaluvuokraamo tuli hakemaan tavaransa ja paikka oli täysin karu, siellä ei ollut edes sänkyä, missä nukkua. Vain minä, makuupussini, kitarani ja hiljaisuus…
Tarinan seuraava osa on ehkä hieman legendaarinen laulunkirjoittamisen aikakirjoissa (nauraa). Joidenkin mielestä tämä tarinan seuraava vaihe varmaankin saa heidät rypistämään kulmiaan ja sanomaan: ’hei, se on harmi’, kun taas muut ymmärtävät ja hymyilevät… Joten, istuin katsomassa ikkunasta ulos Portlandin jouluvaloja ja muistelin kulunutta kymmentä vuotta, jonka aikana olin enemmän tai vähemmän tehnyt duunia kaupungissa, ja tunsin taas epävarmuutta, kun huomasin pienen kiven matolla, ja ajattelin itsekseni: ’Minun on parempi siivota tämä paikka hyvin, jotta saan vuokratakuuni takaisin, koska tarvitsen ne rahat matkatessani etelään’.
Istuin ja tuijotin sitä kiveä ja päätin ottaa sen pois, jotta en astuisi sen päälle. Ryömin sen luo ja nostin sen ylös, eikä tuo kivi ollut ollenkaan kivi, vaan mukavan kokoinen pala mustaa afganistanilaista hashia… omaani! Juuri sitä, mitä tarvitsin asenteeni säätämiseen pois masennuksen kourista, jossa ryvin. Tein itselleni piipun yhdestä vanhasta naulakkoripustimesta. Muotoilin foliosta kulhon, jossa sytytin hashin. Aina, kun pääsin pilveen, suuntasin suoraan kosketinsoittimen tai kitaran luo, soitin ja lauloin, ja tuona jouluaattona tunsin oloni vähintäänkin tunteelliseksi.
Otin kitaran käteeni ja kirjoitin alle tunnissa laulun I’ll Be Home On Christmas Day. Sisällytin lasteni nimet yhteen säköistöön, ja sain sen vain sylkäistyä pois systeemistäni yhdellä iskulla… se oli katkeransuloinen kokemus, mutta vapauttava minulle monella tapaa.”, on Michael Jarrett kertonut kappaleen synnystä.
Jarrett oli vastikään siirtynyt kapakkapianistin toimestaan itsenäiseksi laulunkirjoittajaksi, ja heti ensimmäisenä työnään hän sai tilaisuuden tehdä kaksi demoa Elvis Presleylle. Jarrett:
”Palasimme LA:han, jossa nyt asuin Hollywood Hillsissä Bobbyn (Stevens) kanssa ja kirjoitin lauluja hänen yritykselleen sekä tein Vegas-keikkoja hänen kanssaan. Seuraavaksi päiväksi Bobby oli varannut ajan kuuluisalle Gold Star -äänitysstudiolle Hollywoodissa, ja minä heitin I’m Leavinin kitaralla ja siirryin joululauluun, ja juuri silloin päätin soittaa biisin I’ll Be Home On Christmas pianolla, jotta voisin saada siihen enemmän blues-fiilistä. En ollut koskaan soittanut sitä pianolla ennen sitä päivää, ja tein sen yhdellä otolla, ja Bobby sanoi, että se tuntui hyvältä. Kun lähdimme studiosta, en ollut varma, annoinko joululaululle oikean käsittelyn herättämään kiinnostusta vai en, en koskaan ollut soittanut sitä pianolla…”
Jarrettin ei tarvinnut huolestua, sillä jonkun ajan päästä Bobby Stevensin sihteeri soitti hänelle ja ilmoitti, että Elvis on valinnut kappaleen uudeksi joulusinglekseen. Jarrett todennäköisesti olisi uutisen kuultuaan pudonnut persiilleen, jos häntä ei sitä ennen olisi kehoitettu istumaan. Singleä kappaleesta ei koskaan julkaistu, mutta tulevalle joulualbumille se päätyi. Jarrett:
”En koskaan unohda sitä päivää. Kuten kävi ilmi, RCA ei julkaissut I’ll Be Home On Christmas Day -kappaletta singlenä, mutta se ilmestyi Elvis sings The Wonderful World of Christmas -albumilla, ja hän käytännössä lauloi sen nuotilleen, niin kuin se oli demolla.”
Kun kappale toimitettiin Elvikselle, kantoi se nimeä It Happens Every Year. Jarrett:
”Sain selville, että Elvis muutti kappaleen nimen. Olin itse sitä mieltä, että nimen pitäisi olla I’ll Be Home On Christmas Day, mutta jotenkin se tuntui liian pitkältä ja päädyin toiseen nimeen, vaikka kappaleessa ei ollut mitään, mikä viittaisi siihen. Ei se tainnut olla Elvikseltä mikään suurikaan aivoitus muuttaa sitä, sillä hänellä oli oikeus nimetä sen miten halusi, hän oli kuningas ja on edelleen…”
Elviksen laiskanoloinen ote (joka oli leimallista koko sessioille) istuu hyvin biisin ”siniseen” tunnelmaan. Chip Youngin akustinen intro käynnistää esityksen heleästi ja herättää kuuntelijan huomion. Ensimmäisten ottojen jälkeen Elvis ilmoittaa tuottaja Felton Jarvisille: ”Ennen kuin vedämme tästä kahdeksan versiota, koitetaan saada se purkkiin kolmella otolla, okei, ehkä kuudella.” Kommentti saattoi olla pilke silmäkulmassa heitetty, mutta kertoi varmasti myös jotakin Elviksen asennoitumisesta koko touhuun.
Huumoria lohkesi myös Felton Jarvisin ehdotuksesta lisätä kappaleeseen hiekkapaperiefekti. Jolloin joku muusikoista huusi: ”Se haluu vain saada kyntensä kondikseen!” Johon Elvis vastasi naureskellen: ”Voit tehdä sitä paskaa vapaa-ajallasi, Felton. Hommaa manikyyri huomiseksi, hemmetti!”
Ongelmaksi muodostui myös sopivan tempon valinta. Ilmeisesti kukaan ei ollut tyytyväinen, koska uusintaversiota kokeiltiin noin kuukauden kuluttua.
Elvis palasi Nashvilleen vielä kesäkuussa äänittämään muutaman puuttuvan raidan tulevalle gospel-albumille. Samalla hän yritti saada uutta potkua Jarrettin joululauluun. Nyt sitä kokeiltiin uudella sovituksella, joka oli edellistäkin bluesahtavampi.
Huumorilta ei säästytty tälläkään kertaa. Ennen kappaleen ensimmäistä ottoa Elvis kertoo kuinka hän oli kehottanut rumpali Jerry Carrigania pudottamaan painoaan, mutta ”tämä on jo naurettavaa”, hän toteaa, kun puikkoihin olikin vaihtunut Carrigania huomattavasti hoikempi Kenneth Buttrey.
Biisi lähtee rullaamaan James Burtonin sähköisellä riffillä, johon Kenneth Buttrey yhtyy rennolla biitillä, Elviksen äänen laskeutuessa luontevasti rouhealle maaperälle. Huolimatta siitä, että lopputulema oli onnistunut ja varsin verevä, valittiin levylle kuitenkin toukokuussa äänitetty versio.
Myös tekijä itse oli innoissaan Elviksen kesäkuussa äänitetystä versiosta. Jarrett:
”Vaihtoehtoinen otto 4 on erityinen suosikkini. Elvis lauloi kappaleen bluesmaisesti aivan kuten minäkin demolla, ja viimeisessä säkeistössä löin kehiin todella korkean, vahvasti lauletun nuotin. Ja kaikki nämä vuodet ajattelin, että Elvis ei laulanut sitä korkeaa nuottia, koska se vain oli liian korkea hänelle. Mutta hän veti sen, eikä siinä vielä kaikki, hän lauloi myös todella mahtavia omia blues-fraseerauksia, jotka saivat minut kananlihalle. 36 vuotta kuultuani erilaisia versioita kappaleestani, tämä on se, josta pidän eniten.”
Kappaleen uusintakierroksella Elvis myös lisäsi laulun kahteen ottoon (remake, otot 2-3) säkeistön, jonka hän oli skipannut edellisissä sessioissa.
Jarrett peilasi usein henkilökohtaista elämäänsä teksteissään. Kun hän kirjoitti laulun jouluaattona 1969, eli hän keskellä tuskallista avioeroa – täysin yksin, kaivaten perhettään. Silloin sanat tulivat hänelle. Alkuperäisessä demossa, jonka Michael nauhoitti Elvikselle, oli säe hänen lapsistaan:
Been so long since I’ve seen little John, Michele, Christine and Kelly; And I almost forgot with all the presents, that I bought a purse for little sister to carry. If I could set aside my pride, I just be on my way. I’d catch that train tomorrow, I’ll Be Home On Christmas Day
Kun Elviksen versio kappaleesta julkaistiin joulualbumilla lokakuussa 1971, ei Jarrett ollut yllättynyt, että Elvis oli ohittanut kyseisen säkeen. Olihan se loppujen lopuksi hyvin henkilökohtainen, kertoen Michaelin lapsista, ja hän ymmärsi, ettei Elvis voinut samaistua siihen.
Kun Michael Jarrett kuuli 30 vuotta Elviksen kuoleman jälkeen hänen laulavan tuon säkeistön, oli Michael ja etenkin hänen tyttärensä Michele kuin puulla päähän lyötyjä.
|
| Elviksen kappaleeseen laulama ylimääräinen säkeistö kuultiin ensimmäistä kertaa keräilijöille suunnatun FTD-levymerkin cd-julkaisulla I Sing All Kinds (2007). Sen jälkeen se on kuultu myös saman levymerkin julkaisulla Elvis sings The Wonderful World of Christmas (2011). |
Michele Jarrett oli tuskin 10-vuotias, kun Elvis kuoli, mutta hän on kuitenkin yksi harvoista ihmisistä, jotka voivat perustellusti väittää, että Elvis todella lauloi hänestä. Sitä eivät voi ex-vaimo Priscilla, eikä edes tytär Lisa Marie sanoa. Asiasta tekee vieläkin merkittävämmän, kun tajuaa, että Elvis ei koskaan tavannut Micheleä eikä edes tiennyt hänen olemassaolostaan.
”Se oli niin hullua.”, Michele muistelee. ”Muistan, että se tapahtui pian äitini kuoleman jälkeen, ja isäni lähetti minulle siitä klipin. Ihan villiä! Soitin sen perheelleni, ja me kaikki vain tuijotimme toisiamme epäuskoisina, että kuulemmeko me todella tämän!? Olen aina ollut niin ylpeä isästäni.”, sanoo Michele kiitollisena.
Elvis takuulla nautti enemmän tämän kaltaisen materiaalin esittämisestä, kuin traditionaalisista pakkopullista, kuten Silver Bells ja Winter Wonderland, joiden hällä väliä -asennetta huokuvat ponnettomat tulkinnat pistävät pohtimaan, että olisiko niitä pitänyt levyttää lainkaan. Sessioiden parasta antia edustavat juurikin uudet joululaulut, kuten On a Snowy Christmas Night, The Wonderful World of Christmas, It Won’t Seem Like Christmas (Without You), If I Get Home on Christmas Day, Holly Leaves and Christmas Trees ja tietenkin I’ll Be Home on Christmas Day.
I’ll Be Home On Christmas Day on enimmäkseen coveroitu Elvis-impersonaattoreiden taholta, joiden lähes jokaiselta Elvis-joululevyltä kappale löytyy – kyllä, heillä on omia joululevyjä. Kyseiset tuotokset ovatkin suunnattu lähinnä heille, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että Kuussa ei olla käyty ja että Maa on litteä, eli ei siis kenellekään täyspäiselle.
Mutta pari versiointia kannattaa nostaa esille. Ensimmäinen on belgialaisen bluesrock-yhtye Blue Blockin sielukas tulkinta, joka julkaistiin albumilla Bridge To Your Heart (1991), ja toinen on ihan meidän ikioman Agents & Jorma Kääriäisen alkuperäiskielellä laulettu versio, joka löytyy levyltä Agents … Is Rock (2001).
|
| Elvis-fani Bill Turner idolinsa vierellä RCA:n Studio B:n edustalla, joululaulusession jälkeen, aamuyön tunteina, toukokuussa 1971. |
Toukokuun sessioiden toisena päivänä Elvis oli saanut levytettyä albumillisen joululauluja pois kuleksimasta, joten ainakin Eversti Parker oli varmasti tyytyväinen. Seuraavana kolmena päivänä Elvis pääsisi keskittymään hänelle niin rakkaisiin gospeleihin, mutta se onkin jo aivan toinen tarina.
Kuriositeettina mainittakoon, että ilmestymisestään asti, I’ll Be Home on Christmas Day on toiminut Macy’n kiitospäivän paraatin (Macy’s Thanksgiving Day Parade) aloituskappaleena. New Yorkissa vuosittain järjestettävä paraati on maailman suurin.
Kappale on myös valittu Ruotsissa, vuonna 2008, maan suurimman sanomalehden
Aftonbladetin
rankkauksessa, kaikkien aikojen toiseksi parhaimmaksi joululauluksi. Perustelut kuuluivat
seuraavasti:
”Todellisuudessa on mahdoton tehtävä valita vain yksi
Elviksen joulukappaleista. Kuinka kukaan voi valita
Blue Christmas’in ja Santa Claus Is Back In Town’in tai
kauniiden balladien välillä, kuten l’ll Be Home For Christmas ja
If Every Day Was Like Christmas.
Mutta valinta on I’ll Be Home On Christmas Day, koska laulu on saanut aivan liian vähän huomiota. Ja toisaalta se on jotain enemmän ja suurempaa kuin vain yksinkertainen joululaulu. Elvis kulkee junalla läpi kantrin, gospelin ja soulin, tehden tulkinnan, joka olisi hyväksytty hänen kaikkien aikojen parhaalle albumilleen, From Elvis In Memphis . Kuuntele ääntä ja empatiaa. Näin laulaa kuningas.”
Eipä tuohon paljon ole lisättävää
I’ll Be Home On Christmas Day (Michael Jarrett)
Roamed the hills of Georgia
Across the plains of Tennessee
I’ve
seen and I’ve done ’most everything
That a man can do or see
But
if I could only borrow one dream from yesterday
I’d be on that train
tomorrow
I’d be home on Christmas day
And so many times before
She left that candle burning
Oh, too
many tears fell
My soul fills with yearning
If I had sense at
all
I’d just be on my way
Be on that train tomorrow
Be home
on Christmas day
Every time I think about her
All the love I left behind
Memories
still linger in my troubled mind
I could set aside my pride
And
I’d be on my way
I’d catch that train tomorrow
And be home on
Christmas day
If I had any sense at all
I’d just be on my way
I’d catch that
train tomorrow
I’d be home on Christmas day
I said I’d catch that
train tomorrow
I’d be home on Christmas day