|
| Single I’m Leavin’/Heart of Rome julkaistiin Yhdysvalloissa kesäkuussa 1971, saavuttaen Billboardin listasijan 36. Briteissä sinkku julkaistiin syyskuussa, jossa se nousi listasijalle 23. |
Maaliskuussa 1971 Elvis palasi Nashvilleen levyttämään reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Edellisen vuoden kesä- ja syyskuussa hän oli urakoinut siellä lähes neljänkymmenen kappaleen edestä, eikä homma helpottuisi yhtään tälläkään kertaa.
Lue myös: Faded Love
Maaliskuun sessio keskeytyi jo neljän levytetyn biisin jälkeen Elviksen silmäongelmien takia. Hän joutui kesken kaiken lähteä hoidattamaan pahaksi ärtynyttä glaukoomaansa. Toukokuussa Elvis saapui takaisin ja viihtyi kaupungissa viikon verran, jolloin yli 30 biisiä tallentui nauhalle. Vielä kesäkuussa tehtiin muutama täydennys, kokonaissaldon kertyessä jälleen noin neljäänkymmeneen äänitettyyn lauluun.
Suunnitelmissa oli erinäisten teema-albumien julkaiseminen. Vuoden 1970 materiaalista koostettu, varsin hyvin menestynyt pitkäsoitto, Elvis Country, kaipasi itselleen seuraa. Mahdollisesti jopa folk-vaikutteista kokonaisuutta suunniteltiin (sitä ei kuitenkaan toteutettu). Ainakin gospel- ja joululevy oli jo lyöty lukkoon. Myös popimpaa materiaalia kaivattaisiin sinkkujulkaisuja silmällä pitäen sekä vielä suunnittelun alla olevaa albumikokonaisuutta varten.
Paikka oli sama kuin edelliselläkin kerralla, tuttu ja turvallinen RCA:n Studio B. Myös miehitys pysyi lähes muuttumattomana: James Burton (kitara), Chip Young (kitara), Jerry Carrigan (rummut), David Briggs (piano), Norbert Putnam (basso) ja Charlie McCoy (urut ja huuliharppu). Ainoat poikkeukset muusikkorivistöön tekivät Carrigania välillä tuurannut rumpali Kenneth Buttrey ja uruissa Glen Spreen.
Tekniikasta ja tuottamisesta kantoivat vastuun myös jo edellisistä sessioista tuttu parivaljakko Al Pachucki ja Felton Jarvis. Tosin, päävastuu tuottamisesta näissä vapaamuotoisissa istunnoissa siirtyi hyvin nopeasti Elviksen harteille, Jarvisin lähinnä huudellessa taustalla vain kannustushuutoja, tyyliin ”that’s gas!”
|
| Albumilla I’m Leavin’ kuultiin ensimmäisen kerran englantilaisella Elvis – Hits of the 70’s -kokoelmalla, joka julkaistiin vuonna 1974. Yhdysvalloissa kappale julkaistiin pitkäsoitolla vasta vuonna 1980, kun harvinaisuuksia sisältänyt kahdeksan LP:n boksi Elvis Aron Presley (nk. Hopeaboksi) näki päivänvalon. Monelle suomalaiselle kappale on varmasti tuttu vuonna 1975 julkaistulta Valittujen Palojen Elvis Presley’s Greatest Hits -LP-boksilta, joka myi meillä kultalevyyn oikeuttavat lukemat. |
Huomattavin muutos oli tapahtunut itse artistissa. Kyllästymistä ja väsymistä oli nyt havaittavissa ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten lanseeratun comebackin jälkeen, erityisesti Elviksen käyttäytymisessä ja äänessä. Vaikka levytykset pääsääntöisesti sujuivatkin hyvissä ja rennoissa merkeissä, alkoivat Elviksen mielialan vaihtelut näkyä.
Välillä Elvistä kiinnosti enemmän bändikavereile annetut karate-näytökset kuin levyttäminen. Kerran Elvis potkaisi aseen henkivartijansa Red Westin kädestä, niin että se lensi kaaressa suoraan kohti Chip Youngin kitaraa ja upposi sen kaikukoppaan. Elvis lupasi Chipille korvata soittimen.
Sopimusteknisistä syistä Elvis joutui levyttämään aina valtavan määrän biisejä kerralla, koska julkaisutahti oli hektinen. Viimeisen kahden ja puolen vuoden sisällä Elvis oli äänittänyt studiossa reilusti yli sata biisiä (mukaan lukien Memphis 1969), valtavalla musiikillisella kirjolla. Kenenkään artistin kunnianhimo ei kestä sellaista. Ja nyt samoihin sessioihin oli vielä ympätty sekä joululaulauja että gospeleita. Se ei ehkä ollut taiteellisesti se paras ratkaisu. Elvis oli jo ilmaissut vastahakoisuutensa uusien joululaulujen levyttämiseen.
Mutta siitäkin huolimatta, että ote ei ollut enää niin rautainen kuin Nashvillessa edellisenä vuonna, erinomaista materiaalia saatiin kuitenkin runsaasti kasaan.
Yksi sessioiden ehdoton helmi on Michael Jarrettin ja Sonny Charlesin yhteistyön hedelmä, I’m Leavin’.
Michael Jarrett oli nuorena innostunut bluesista ja Elviksen luotsaamasta rockabillysta niin, että päätti ryhtyä muusikoksi. Hän jopa näki Elviksen livenä Teksasissa vuonna 1955, esiintymässä kuorma-auton lavalla, aikana jolloin Elvis oli vielä nimenä tuntematon.
Soitettuaan vuosia pianoa savuisissa kapakoissa ja Las Vegasin kasinoilla, hän kyllästyi katselemaan juoppoja ja kieroja yökerhon omistajia. Hän pakkasi kapsäkkinsä vuonna 1969 ja lähti kohti länsirannikkoa, unelmana itsenäinen ura laulajana ja laulunkirjoittajana. Jarrettin unelma sai välittömästi mitä uskomattomimman lähtölaukauksen – suoranaisen lottovoiton.
Ensitöikseen Jarrett suuntasi San Franciscoon , siellä hän törmäsi vanhaan muusikkotuttuunsa Vegasin ajoilta. Sonny Charles kuului kasinokaupungin yhden menestyneimmän yhtyeen The Checkmates’in kokoonpanoon, joka oli sittemmin hajonnut, Sonnyn musisoidessa nyt omalla nimellään. Ystävykset eivät olleet tavanneet toisiaan pitkään aikaan ja olivat iloisia jälleennäkemisestä. Kun Sonny kuuli toverinsa tarinan, hän ilmoitti, että bändissä olisi urkurin paikka vapaana ja tarjosi sitä ystävälleen. Jarrett suostui välittömästi ja aloitti kiertuelämän yhtenä bändin jäsenenä.
Sonny asui Laurel Canyon’issa Los Angelesissa. Paikasta oli muodostunut ”taiteilijakortteli”, jonne oli asettunut muitakin artisteja, kuten Joni Mitchell, Linda Ronstadt ja Three Dogs Night -bändin jäseniä. Jarrett punkkasi Sonnyn kämpässä jonkun aikaa, ja yhtenä päivänä hän otti Sonnyn kaksitoistakielisen akustisen kitaran mukaansa kylppäriin (luonnollisen kaiun vuoksi), ahtautuen pieneen lasiseinillä vuorattuun suihkukoppiin ja alkoi summamutikassa näppäillä soitinta.
|
| Michael Jarrettin käsinkirjoittamat kappaleen sanat. |
”Aloin lauleskella la la laata, lähinnä vain pelleilyn vuoksi”, kertoi Jarrett, Elvis – The Man and His Music -lehden vuoden 2008 maaliskuun numerossa, ja jatkoi: ”Sitten laulun ensimmäinen säe vain tuli. Silloin tajusin laulavani tytöstä, jonka olin jättänyt jälkeeni Portlandissa ja joka ei todellakaan ollut innoissaan suunnitelmistani, kun kerroin, että haluan lähteä Los Angelesiin ja saada levytyssopimuksen. Hän sanoi minulle: ’Entä jos kappaleesi eivät ole tarpeeksi hyviä?’ Ja minä funtsin: ’Hei kulta, jos olet tyttöni, miksi et voi haaveilla kanssani?’ Hän ei vain ymmärtänyt, joten sanoin: ’Minä lähden (I’m leavin’) joka tapauksessa, en enää aio hakata pianoa baareissa, ja jos et pysty haaveilemaan kanssani, niin parempi antaa sitten vaan olla…’
Tulin kylppäristä kymmenen minuuttia myöhemmin kahden ensimmäisen säkeen ja ”la la la” -koukun kanssa ja soitin sen Sonnylle. Hän ehdotti, että lisäisin toiston ennen I’m leavin’ -kohtaa, toisin sanoen, tekisin sen kahdesti, ah ah ah ah, ja sitten taas, ah ah ah- h… I’m leavin’. Ehdotus oli mielestäni koko laulun rakenteen avain ja antoi sille tarvittavaa voimaa. Idea oli niin hyvä, että merkkasin hänet laulun toiseksi tekijäksi.
Seuraavaksi oli kirjoitettava kappaleeseen ”silta” (kappaleen osa, joka eroaa kertosäkeestä ja johtaa yleensä säkeistöön). Aloimme Sonnyn kanssa heittelemään ideoita. Hän sanoi minulle asioita ja tarjosti ajatuksia, mihin sitä voisi kuljettaa. Aivoriihemme kesti noin puoli tuntia, kun yhtäkkiä sanat alkoivat pulputa minusta, ja ne kertoivat jälleen kokemuksestani tuon tytön kanssa Portlandissa. Kappale oli valmis saman päivän loppuun mennessä.
Niin pieneltä kuin Sonnyn panos joillekin ehkä vaikuttikin, minulle se oli valtava, kirjoittaessani kappaletta I’m Leavin’.”
|
| Michael Jarrett tänään. |
Loppuvuodesta 1970 Jarrett lopettti Sonnyn bändissä, koska hän ei halunnut enää matkustaa pitkiä matkoja, ja hän myös halusi jäädä LA:han työstämään laulujaan.
Bobby Stevens, The Checkmates -bändin jäsen ja Sonnyn hyvä ystävä, halusi Jarrettin soittavan hänen big bandissään hotelli Hiltonissa Las Vegasissa, joka ei sijainnut kovin kaukana Losista, joten Jarrett tarttui hänen tarjoukseensa. Yksi asia johti toiseen. Bobby oli hyvä ystävä Joe Espositon, Elviksen läheisen ystävän kanssa. Lisäksi Elvis konsertoi samassa hotellissa kuin big band, johon Jarrett kuului.
Joe tuli eräänä iltana takahuoneeseen esityksemme jälkeen ja sanoi Bobbylle, kun seisoin siellä hänen kanssaan, (enkä koskaan unohda sitä iltaa), että Elvis oli menossa studioon äänittämään, ja oliko hänellä (Bobbylla) kappaleita, joista Elvis saattaisi pitää? Bobby esitteli minut Joelle ja kertoi hänelle, että olin hyvä laulunkirjoittaja ja että hän oli juuri ottanut minut kustannusyhtiöönsä, Oten Music.
Palasimme LA:han, jossa nyt asuin Bobbyn kanssa Hollywood Hillsissä, ja kirjoitin lauluja hänen yritykselleen sekä tein Vegas-keikkoja hänen kanssaan. Seuraavana päivänä Bobby varasi ajan demojen äänityksiä varten kuuluisalle Gold Star -äänitysstudiolle Hollywoodissa, ja lauloin kappleen I’m Leavin’ kitaralla säestäen ja sen jälkeen siirryin joululauluun I’ll Be Home On Christmas Day. Yritin kuulostaa mahdollisimman paljon Elvikseltä.
Pian demojen lähettämisen jälkeen Bobby Stevensin sihteeri Judy Harris soitti minulle ja kysyi: ’Oletko istumassa?’ Sanoin: ’En, mutta aion.’ Sitten hän kertoi, että Elvis valitsi joululauluni ja siitä tulisi hänen seuraava joulusinglensä! En todellakaan tiedä, onko olemassa sanaa kuvaamaan sitä, miltä minusta tuntui tuona hetkenä? Olin täysin shokissa ja hoin jatkuvasti Judylle: ’Huijaatko minua’? ’Tämä ei ole vitsi.’, hän vakuutti. Minun oli vaikea saada unta sinä yönä.
Heti seuraavana päivänä puhelin soi ja se oli jälleen Judy, ja hän kikatteli, koska joutui sanomaan minulle taas kerran: ’Oletko istumassa?’, ’Kerro, kerro minulle!’, huusin. Sitten hän sanoi: ’Elvis kertakaikkiaan rakastaa I’m Leaviniä, ja se on hänen seuraava singlensä!’ Ja jälleen, ei löydy sanoja ilmaisemaan tuon hetken iloa, se oli tavallaan melkein surrealistista, eräänä päivänä istun tyhjässä asunnossa Portlandissa ja haluan ryömiä koloon ja vetää luukun perässäni kiinni, ja nyt, tämän täytyy varmasti olla unta, se ei vain voi olla totta. Hän varmasti soittaa huomenna ja kertoo, että on muuttanut mielensä, olen siitä varma… Mutta se oli totta, ja vielä tänäkin päivänä se tuntuu unelta, upealta unelta.
Felton Jarvis sanoi, että Elvis valitsee kappaleita, jotka ovat hänelle merkityksellisiä, ja olen todella ylpeä, että hän koki niin minun kappaleistani.
Kuulin ensimmäisen kerran I’m Leavinin KRLA-radiosta LA:ssa kesällä 1971. Judy juoksi Sonny Charlesin taloon, kun olin siellä kyläilemässä ja huusi: ’Se kuuluu radiosta, se on radiossa!’
Siellä Elvis lauloi kuten minä, laulamassa kuten hän.
Kun äänitin biisin Gold Starissa, elvistelin laulaessani, koska olin tulkinnut tonneittain Elvis-kappaleita vuosien varrella – aloin laulaa niitä jo 50-luvulla, joten oli todella helppoa ujuttaa biiseihin Elvis-tatsia. Judy sanoi: ’Hän kuulostaa aivan siltä kuin sinä laulaisit, kuten hän’.
Olimme kaikki hämmästyneitä, ja valvoin koko yön kuuntelemassa, kun he soittivat sitä kerran tunnissa.”
I’m Leavin’ ja I’ll Be Home On Christmas Day olivat Michael Jarrettin ensimmäiset itsenäisenä lauluntekijänä kirjoittamat kappaleet. Ne päätyivät heti levytettäväksi artistille nimeltään Elvis Presley. Sitä voi jo hyvällä syyllä kutsua lottovoitoksi.
|
| Toukokuussa 2009 Elviksen basisti Duke Bardwell ja Michael Jarrett vierailivat Tampereen Tullikamarilla. Keikalla kuultiin myös Jarrettin biisit I’m Leavin’ ja I’ll Be Home On Christmas Day. Allekirjoittanut kävi pyytämässä sympaattisilta herroilta signeeraukset live-cd-levyn takakanteen. |
Elvis aloitti toukokuun sessioiden toiseksi viimeisen levytyspäivän kappaleella I’m Leavin’. Äänitarkkaamon nauhoilta löytyi jo yli 30 tallennetta, mutta vielä piti kerätä motivaatiota tämän uuden, Elviksen mielenkiinnon herättäneen laulun tulkitsemiseen. ”Huh, rankkaa, mutta ehdottomasti vaivan arvoista…”, tokaisi Elvis kolmannen oton jälkeen.
Kappale oli vaativa ja erilainen, poiketen jo rakenteeltaan kaikista muista session biiseistä. Se alkaa varovaisesti ja tunnustellen, jonka jälkeen otetaan haltuun äärimmäisen herkät ja tunteisiin vetoavat sanat, niiden kautta edetään falsetin kautta siltaan, siitä rytmikkääseen väliosaan, kunnes taas pehmeästi laskeudutaan kertosäkeeseen.
Paul Simpson, joka on muun muassa kirjoittanut kirjat Rough Guide To Elvis (2002) ja Elvis Films FAQ (2013) on onnistunut löytämään esityksestä jotain oleellista:
”Kappaleen epätavallinen sekoitus hiljaista kauhua, äärimmäistä väsymystä, vääjäämätöntä surua ja aavistuksenomaista soimausta, on kunnianosoitus Jarrettin lauluntekijän taidoille.
Elvis pitää kappaleesta niin paljon, että hän muuttaa äänensä korkeutta. Kun kappale alkaa, hän johtaa lauluyhtyettä, joka pohjustaa aloituksen ”la la la” kertosäkeellä, mutta säkeiden alkaessa hänen äänensä syvenee ja hän on tunnistettavampi Elvis, kun hän kysyy pelottavia kysymyksiä: ’Minne menen? Kuka tulee vierelleni lepäämään?’ Hänen äänensä on melkein alasti, riisuttuna maneereista, joilla hänen matkijansa ovat luoneet uransa, mutta silti se on täynnä tunnetta. Siinä ei ole teatraalista liioittelua – lohduttomuus nousee esille toisen säkeen puolivälissä, mutta muutos hänen äänensä sävyssä on hienovarainen ja kertova.
Tempon kiihtyessä sillan emotionaaliseen ja äänelliseen huippukohtaan, tunnelma on intohimoisen katuva ja hämmentynyt – kaikista laulajan ponnisteluista huolimatta hän ei vain tavoita niitä. Ja sitten kun rummut signaloivat siirtymistä lempeämpään rytmiin, Elviksen ääni putoaa kauniisti I’m leavinin alistuvaan paatokseen .
Kaunis vuorovaikutus Elviksen ja taustalaulajien välillä, hienovarainen kitaratyö, melankoliset koskettimet ja Kenneth Butteryn pehmeä, mutta kuitenkin hellimätön tarkkuus rummuissa luovat unohtumattoman soundin, joka on omalla tavallaan yhtä erottuva kuin Chips Momanin Memphis-sessioissa luoma soundi.”
Kosketinsoittaja David Briggs oli varma, että kappaleesta tulee iso hitti, hän sai vakuuttuneeksi myös Elviksen, joka vaati, että se julkaistaan singlellä. Kun sinkku sitten kesäkuussa 1971 lanseerattiin markkinoille, nousi se Yhdysvalloisssa korkeimmillaan listasijalle 36. Briteissä sija oli 23. Hitit jäivät haaveeksi. Se ei kuitenkaan estänyt Elvistä esittämästä kappaletta konserteissaan. Hän piti sitä vaihtelevasti ohjelmistossaan heinäkuusta 1971 lähtien, aina joulukuuhun 1975 asti. Oli selvää, että Elvis rakasti laulua, se kosketti hänen sisintään.
"Olen yllättynyt, se on vaikea laulu laulaa! Ja se, että hän piti sitä konserttiohjelmistossaan niin pitkään, on todella hämmästyttävää, sen on täytynyt merkitä hänelle todella paljon, mikä tahansa olikin syynä. Jälleen kerran olen todella ylpeä, että hän välitti laulusta niin paljon.", on Michael Jarrett kertonut haastattelussaan. Hän ei koskaan päässyt tapaamaan Elvistä, mutta näki artistin kuitenkin lavalla esittämässä kappalettaan. Jarrett:
"Hän oli kaunis!!... Muistan aina, kun näin hänen laulavan I'm Leavin' vuonna 1971 Hiltonissa Vegasissa. Istuin Judy Harrisin ja Joe Espositon kanssa seitsemännellä rivillä, keskellä. Joe'n on täytynyt kertoa hänelle, että istuisin hänen kanssaan edessä, koska Elvis katsoi suoraan minuun ja hymyili todella leveästi ja iski minulle silmää laulaessaan lauluani. Sain vilunväristyksiä päästä varpaisiin.
Esityksen jälkeen Joe sanoi: 'Tule, mennään sviittiin tapaamaan Elvistä'. Olin innoissani, ja kun pääsimme ulos hissistä Sonny West veti Joe'n sivuun ja mutisi hänelle jotain ja häipyi. Joe kääntyi puoleemme ja sanoi: 'Olen todella pahoillani, mutta Eversti Parker ei halua Elvikselle vieraita, koska hänellä on korkea kuume ja hänen täytyy levätä'... Vau! Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.
En todellakaan ole varma, mikä totuus sinä päivänä oli. Elvis näytti minusta hyvältä ja teki kaikki karateliikkeensä ja oli loistava lavalla koko esityksen ajan, joten jos hänellä oli korkea kuume, emme ainakaan huomanneet sitä."
Paul Simpson:
”I’m Leavinin kaksi lyhyttä ja voimakasta
säkeistöä olivat rivejä, jotka Elvis itse olisi voinut kirjoittaa. Isänsä
tavoin hän oli aina kärsinyt tuhoisan yksinäisyyden tunteesta. Hänen
avioliittonsa oli jo murtumassa – hän eroaisi Priscillasta 14 kuukauden
kuluessa tästä nauhoituksesta – ja hänen romanttinen elämänsä olisi myöhemmin
täynnä naisia, jotka saapuivat liian myöhään, ja joilla ei ollut aikaa näyttää
hänelle keitä he olivat. (Ainoa loistava poikkeus tähän sääntöön oli
Linda Thompson.) Ja lopulta, huolimatta siitä, että hän oli
maailman kuuluisin mies, hänet jätettäisiin yksin Gracelandiin.
Ehkä juuri se antaa I’m Leavinille sen, mitä runoilija W.B. Yeats on saattanut kutsua sen ”kauheaksi kauneudeksi”. Tässä maagisessa, autiossa kolmessa minuutissa ja 53 sekunnissa Elvis kohtaa yhden mahdollisen version tulevaisuudestaan. Tragedia – jota hän saattoi jo pelätä, kun hän viimeisteli kappaleen Nashvillessa – oli, että tämä uhkakuva toteutuisi.
Elvis Presley Boulevardista muodostui hänen yksinäinen katunsa.”
I’m Leavin’ on Elviksen alkuperäisesitys, mutta ainakin oheiset artistit ja yhtyeet ovat sen coveroineet: The Lettermen (syyskuu 1971), Top of the Pops (marraskuu 1971), The Alan Caddy Orchestra & Singers (1971), Daliah Lavi (1972), Stephen Ackles and The Memphis News (2007), Tom Green (2009), Joe Var Veri (2011), Lisa Dillan and Asbjørn Lerheim (2012), Eriksson Delcroix (2014).
Lopetellaan juttu, itseoikeutetusti, lauluntekijän omiin sanoihin:
”Elvis on ikoni. 50 vuoden kuluttua hän on edelleen ikoni. Luulen, että Elviksen rakkaus mustaan musiikkiin ja rockabillyyn teki hänestä niin ainutlaatuisen. Hän täytti tyhjiön ja löysi kohdan, joka iski ihmisiin ja tekee niin edelleenkin. Se on vaatimatonta musiikkia. Se on konstailematonta. Se ei ole pinnallista ja ylituotettua. Siinä on rehellisyyttä, ja luulen, että ihmiset rakastavat sitä Elviksessä.” – Michael Jarrett
Vuoden 1971 levyssessiot jäivät Elviksen viimeisiksi kantrin mekassa Nashvillessa. Yli vuosikymmenen artistin toisena musiikillisena kotina toiminut kaupunki, ja etenkin sen Studio B, jossa äänitettiin lukuisia klassikoita ja merkityksellistä musiikkia, ovi sulkeutui lopullisesti Elviksen takana. Oli aika lähteä.
I’m Leavin’ (Michael Jarrett/Sonny Charles)
La la la la la la la la la la la la la
La la la la la la la la la la
la la la
La la la la la la la la la la la la la
La la la la la la
la la la la la la la
Well I know, if I’d arrived in time to know you
You’d have taken the
time to show me
I wouldn’t be lonely
Where will I go, who will I have to lie beside me
Is it something
that’s inside me
I’m so lonely
Tried so hard each time, each time I just can’t make it
Feelin’ fast
vibrations and I just can’t take it
Living from day to day, chasing the
dream
I’m, I’m leavin’
La la la la la la la la la la la la la
La la la la la la la la la la
la la la
Tried so hard each time, each time I just can’t make it
Feelin’ fast
vibrations and I just can’t take it
Living from day to day, chasing the
dream
I’m, I’m leavin’
La la la la la la la la la la la la la
La la la la la la la la la la
la la la
La la la la la la la la la la la la la
La la la la la la
la la la la la la la
I’m, I’m leavin’
La la la la la la la la la la la la la
La la la la la la la la la la
la la la
La la la la la la la la la la la la la
La la la la la la
la la la la la la la