Faded Love | 1970

RCA:n Studio B:n uusi kokoonpano, kesäkuussa 1970. Vasemmalta oikealle: David Briggs (piano), Norbert Putnam (basso), Elvis, Al Pachuki (ääniteknikko), Jerry Carrigan (rummut), Felton Jarvis (tuottaja), Chip Young (kitara), Charlie McCoy (urut ja huuliharppu) ja James Burton (kitara).

Mammutti – tuo esihistoriallinen eläin, on ehkä paras kuvaamaan sessioita, jotka aloitettiin RCA:n Studio B:llä, Nashvillessa, kesäkuun 4. päivä 1970, ja päättyivät neljä päivää ja uskomattomat 34 levytettyä kappaletta myöhemmin.

Elviksellä oli takanaan menestyksekäs levytyssessio kotikaupungissaan Memphisissä. Edellisen vuoden tammi-helmikuussa oli Chips Momanin hallinnoima American Sound Studio toiminut hittihautomona sellaisille Elvis-klassikoille kuin Suspicious Minds ja In The Ghetto. Funk’n’soul-soundi oli uutta ja ennen kuulematonta Elviksen tuotannossa.

Momanin tapa tuottaa musiikkia oli kuitenkin nojautunut vahvasti hänen omiin visioihin ja normeihin. Artisti oli sidottu näihin puitteisiin, jopa niin, että Moman katsoi halveksuen Elvikselle tavanomaisia jammailuhetkiä ennen äänitysten alkua. Tuolloin, turruttavien elokuvavuosien jälkeen, Elvis tarvitsi jämerää ohjausta. Eikä tulos ollut huono, ehkä jopa uran paras.

Elvis kuitenkin kaipasi hänelle luontaista vapautta toimia itse musiikkinsa arkkitehtina – erityisesti sitä, että sai jammailla bändin kanssa ”livenä” studiossa. Se oli hedelmällinen kasvumaa, josta Elviksen ollessa parhaimmassa terässä, saattoi syntyä mitä tahansa yllättävää. Nyt hänellä oli siihen taas tilaisuus.

Elvis Country -albumille oli raitojen väliin lisätty soimaan kappale I Was Born About Ten Thousand Years Ago, joka ikään kuin antoi fiiliksen katkeamattomasta soinnista. Persoonallinen ratkaisu, joka ei ole miellyttänyt kaikkia. Tässä kuitenkin The Essential ’70s Masters -boksilta versio, jossa Faded Love julkaistiin ensimmäistä kertaa ”puhtaana”, ilman välisoittoa. Lisäksi kappaletta ei feidata, joten se kuullaan loppuun asti.

Felton Jarvis, joka oli aiemmin toiminut osa-aikaisena tuottajana Elviksen levytyksissä oli nyt palkattu työhön kokopäiväisesti. Ensimmäinen siirto Jarvisilta oli varsin järkevä. Elvis ei ollut levyttänyt Nashvillessa kahteen ja puoleen vuoteen. Homma oli polkenut enemmän tai vähemmän paikallaan, joten entinen 1960-luvun Nashvillen kokoonpano sivuutettiin, ja Felton kokosi kasaan kaupungin kuuminta hottia olevat nuoret muusikot. Näin hän nerokkaasti käänsi ummehtuneen ilmapiirin inspiroituneeksi.

Yksi maailman lahjakkaimmista vokalisteista, luottokitaristi James Burton rinnallaan, sai taakseen tasavertaisen ryhmän, legendaarisen Muscle Shoals -rytmisektion: Chip Young (kitara), David Briggs (piano), Charlie McCoy (urut ja huuliharppu), Jerry Carrigan (rummut) ja Norbert Putnam (basso).

Jos edellisellä levytyskerralla soi musiikissa Memphisin soul, niin selvääkin selvempää oli, että nyt yleissoundi pohjautui enemmän country-vaikutteisiin.

Faded Love julkaistiin albumilla Elvis Country (1971), joka oli Elviksen ainoa tietyn teeman ympärille rakennettu kokoelma lauluja, jos ei oteta lukuun leffa- ja gospel-albumeita. Levy oli myös eräänlainen kunnianosoitus Elviksen esikuville kantrimusiikin saralla, sellaisille kuten Eddy Arnold, Ernest Tubb ja Bill Monroe. Elvis Country -albumia ei turhaan pidetä yhtenä Elviksen uran vahvimmista kokonaisuuksista.

Talkoitten anti oli monenkirjava. Neljän päivän aikana musisoitiin vaivattoman oloisesti läpi populaarimusiikin eri teemat valssista rokkiin, kantrin ja popahtavan iskelmän kautta mahtiballadeihin. Tekeminen ei ollut liian harkittua eikä hiottua.

Takana olivat ajat jolloin yhtä biisiä hierottiin ottokaupalla. Nyt ei jääty pitkään ihmettelemään yhden sävelmän parissa, vaan seuraavaan siirryttiin suhteellisen rivakasti. Tunnelma oli spontaani, rento ja rosoinen. Elvis saattoi yhtäkkiä tarttua johonkin muusikon veivaamaan nuotin pätkään ja alkoi jamitella sen parissa.

Kesäkuun 7. päivä, 1970, äänitetty Faded Love oli juurikin sellainen kokeilu ja kuvastaa hyvin sessioiden henkeä. Aluksi kappaletta 🔈 harjoiteltiin traditionaalisemmalla otteella, kunnes perinteille päätettiin sanoa piupaut ja lyötiin rokkivaihde silmään. Setti heitettiin ykkösotolla sisään ja tuloksena oli hallittu kaaos, aggressiivinen sovitus, joka poikkesi joka suhteessa kappaleen aiemmista levytetyistä versioista. Elvis teki taas vanhasta tottumuksesta sitä, mikä oli hänelle luontaista: maalasi valkoistakin valkoisempaa musiikkia mustalla pensselillä. Näistä hän tosin ei koskaan joutunut tuomiolle, toisin kuin kajotessaan värillisten virkaveljiensä alkuperäisiin teoksiin, ja muokkaamalla niitä uuteen uskoon.

”Hän oli peloton”, muisteli basisti Norbert Putnam myöhemmin. ”Hän ei tuntenut mitään rajoja.”

Elvikselle ominainen työskentelytapa studiossa oli toimia tiiviissä yhteistyössä bändin kanssa. Hän oli koko paletin kapellimestari ja loi karismaattisella olemuksellaan studion ilmapiirin ja fiiliksen, oli se sitten hyvä tai huono, päivästä riippuen. Bändin ja solistin välillä vallitsi elintärkeä symbioosi, joka parhaimmillaan tuotti kuolemattomia levytyksiä.

Elviksen kuoleman jälkeen, vuoden 1980 joulukuussa, kokoontui ryhmä muusikoita Nashvillen Young’un Sound -studiolle äänittämään uudet taustat Elviksen vokaaliraitojen päälle. Alkuperäisistä vuoden 1970 Nashvillen muusikoista oli paikalla kitaristi Chip Young (studion omistaja), pianisti David Briggs ja rumpali Jerry Carrigan. Myös Faded Love sai uuden käsittelyn. Lauluraita upposi taianomaisesti uusittuun taustaan, ikään kuin se olisi siinä aina ollutkin. Guitar Man -nimeä kantanut albumi jäi tuottaja Felton Jarvisin viimeiseksi tuotannoksi. Hän kuoli tammikuussa 1981, ainoastaan 46-vuotiaana, juuri ennen levyn ilmestymistä.

”Muistan kun näin hänet ensimmäisen kerran”, Putnam kertoo. ”Hän saapui syöksyen studioon, pukeutuneena pitkään mustaan viittaan, kantaen kävelykeppiä, jossa oli leijonanpääkoriste rubiinisilmineen. Ja hän käveli sisään kuin prinssi Leopold, otti viittaansa pois ja viskasi sen menemään. Hän seisahti ja sanoi: ’Funtsin tässä, että jeesaisitteko jätkät minua tekemään pari fonografista levyä?’ Sitten hän purskahti nauruun. Hän kertoi meille neljä tai viisi tarinaa, ja sai meidät kaikki nauramaan. Hän muistutti lukioaikaisia kavereitani. Eikä hän käyttänyt sitä viittaa enää koskaan. Ehkä hän halusi vain näyttää uusille pojille studiossa. Vuonna 1970 Elvis oli erinomaisessa fyysisessä kondiksessa. Tuolloin hän vielä harjoitteli karatea joka päivä. Katsoin häntä kun hän astui sisään, ja ajattelin, että siinä on kyllä kaunein mies, mitä olen ikinä nähnyt.”

Bob ja John Willsin sanoittamasta ja säveltämästä Faded Love -kappaleesta on vuosien varrella muodostunut kantristandardi, jonka lähes jokainen itseään kunnoittava genren edustaja on levyttänyt tai esittänyt. Melodia kappaleeseen on napattu vuoden 1856 balladista Darling Nelly Gray, jonka John Wills tunsi viululla soitettuna versiona.

Varmasti yksi tunnetuimmista versioista on Patsy Clinen 🔈 sydäntäriipaiseva tulkinta, vuodelta 1963. Erityisen traagisen Clinen levytyksestä tekee se seikka, että hän kuoli pian äänitysten jälkeen lento-onnettomuudessa, vain 30-vuotiaana, juuri läpimurtonsa kynnyksellä.

Bob Wills And His Texas Playboysien alkuperäinen levytys vuodelta 1950.

Faded Love (säv./san. Bob ja John Wills)

As I read the letters that you wrote to me
Well it’s you, it’s you that I’m thinking of
As I read the lines that to me were so sweet
I remember our faded love

I miss you darlin’ more and more everyday
As heaven would miss the stars above
With every heartbeat, I still think of you
And remember our faded love

As I think of the past, all the pleasures that we had
As I watch the mating of the doves
It was in the springtime that you said goodbye
I remember our faded love

I miss you darlin’ more and more everyday
As heaven would miss the stars above
With every heartbeat, I still think of you
And remember our faded love