Elokuvat | Jailhouse Rock

Jailhouse Rock (Rock'n Roll suosikki)

MGM, 1957
kesto 96 minuuttia

Ohjaus: Richard Thorpe
Tuottaja: Pandro S. Berman
Käsikirjoitus: Guy Trosper ja Ned Young
Musiikki: Jeff Alexander
Kuvaus: Robert J. Bronner
Leikkaus: Ralph E. Winters

Roolijako:

Elvis Presley – Vince Everett
Judy Tyler – Peggy Van Alden
Mickey Shaughnessy – Hunk Houghton
Vaughn Taylor – Mr. Shores
Jennifer Holden – Sherry Wilson
Dean Jones – Teddy Talbot
Anne Neyland – Laury Jackson
Hugh Sanders – Warden
Percy Helton – Sam Brewster
Peter Adams – Jack Lease
William Forrest – Studion päällikkö
Dan White – Kassanhoitaja
George Cisar – Jake-baarimikko
Robin Raymond – Dotty
John Day – Ken
Ken L. Smith – duunari
S. John Launer – tuomari
Dick Rich – vartija
Glenn Strange – Mr. Simpson
John Dennis – postivirkailija 1
Tom Mayton – postivirkailija 2
Bob Stratton – lähetti
Elizabeth Slifer – siivooja
Gloria Pall – striptease tanssija
Fred Coby – baarimikko
Walter Johnson – Shorty
Frank Kreig – juoppo
Grandon Rhodes – August Van Alden
Katharine Warren – Mrs. Van Alden
Joan Dupuis – levykaupan tyttö
Don Burnett – Mickey Alba
Francois Andre – Walter
Francis Desales – kirurgi
Bill Hickman – vartija joka ruoskii Vincen
Mike Stoller – pianisti
Scotty Moore – kitaristi
Bill Black – basisti
D. J. Fontana – rumpali
Harry Hines – hotellin virkailija
Bill Hale – vartija
Tracy Morgan – tyttö levykaupan kuuntelukopissa
Linda Williams – tyttö uimapuvussa

Kappaleet:

One More Day (esittää Mickey Shaughnessy)
Young and Beautiful
I Want to Be Free
Don't Leave Me Now
Treat Me Nice
Jailhouse Rock
(You're So Square) Baby, I Don't Care

Ensi-ilta Yhdysvalloissa: 17.10.1957 Memphis, Tennessee
Ensi-ilta Suomessa: 23.5.1958, Aloha (Helsinki)

Aiheesta muualla:

Katso Peter von Baghin esittely elokuvasta.

Juoni

Vince Everett joutuu vankilaan tapettuaan miehen baaritappelussa. Vankilassa Vince vaihtaa mukiloinnin musiikkiin ja aloittaa vapauteen päästyään kivikkoisen tien musiikki- ja elokuvamaailman huipulle.

Ylläpidon arvio

Elokuvan alkuperäinen Suomi-juliste.

Elviksen kolmannessa elokuvassa Jailhouse Rock (Rock'n Roll suosikki) päästään vihdoin asian ytimeen. Ensimmäisen leffan sivurooli ja humppabiisit sekä toisen rainan kiltteys ja kiiltokuvamaisuus ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Jailhouse Rockin kohdalla voidaan jo oikeasti puhua rock-elokuvasta.

Elvis näkyy nyt lähes joka kuvassa, eikä sivujuonille ole turhaan uhrattu aikaa. Vince Everettin roolissa Elvikselle annetaan paljon vapauksia, itse asiassa eniten hänen 1950-luvun elokuvistaan. Vaikka King Creole onkin niistä arvostetuin, on Elvis siinä enemmän ohjaajan suitsissa, mikä osaltaan himmentää Elviksen luontaista viehätysvoimaa.

Asiat lähtevät etenemään vauhdilla. Tuskin ehditään kissaa sanoa, kun Vince on jo naista puolustaessaan hakannut miehen kuoliaaksi paljain nyrkein. Ja lähes välittömästi sen jälkeen häkki jo heilahtaa selän takana.

61-vuotias ohjaaja Richard Thorpe oli tunnettu siitä, että hän pysyi aikataulussa ja tiukassa budjetissa. Valitettavasti se myös näkyy. Leffaa vaivaa kulissimaisuus, jopa taulut seinillä näyttävät lavastamosta suoraan noukituilta. Myös kohtausten asetelmallisuus luo pysähtynyttä tunnelmaa.

Richard Thorpe (keskellä) ohjaamassa Elvistä, elokuvan alkukohtauksessa.

Ulkokohtauksia nähdään tuskin nimeksikään. Niistä pisin on elokuvayhtiö MGM:n studion pihalla sijaitsevan uima-altaan äärellä kuvattu musiikkesitys ja sen jälkeinen rupattelu. Kyseessä ei edelleenkään ollut enempää eikä vähempää kuin Hollywood-koneiston luoma B-filmi.

Tylsyys voitetaan kuitenkin hyvillä kohtauksilla, joiden varaan elokuva vahvasti rakentuukin, ja joista on paljolti kiittäminen erinomaista käsikirjoitusta, jonka oli kynäillyt alalla arvostettu Guy Trosper.

Esimerkiksi Elviksen riehuminen kitaran kanssa baarissa, hänen Geneva-levy-yhtiön tuottajalle antama avokätinen palaute, jazz-musiikkia soittavan Peggyn (Judy Tyler) älykköperheen dissaus ja heti sen jälkeiset suutelot: ”That ain’t tactics, honey. That’s just the beast in me...” ovat leffan herkkupaloja. Ja tietenkin elokuvan ikoninen huippuhetki: Jailhouse Rock -biisin tyylikkäästi lavastettu ja koreografioitu musiikkiesitys.

Myös mainio kolmikko Mickey Shaughnessy (Hunk Houghton), Judy Tyler (Peggy Van Alden) ja etenkin Elvis, joka tekee yhden parhaista roolisuorituksistaan, saa leffan hengittämään. Elvis on roolissaan niin röyhkeä ja etenkin rento, että välillä ihan pelkää, että hän valahtaa puvustaan ulos. Myös hänen tapansa mittailla naisia, raskaiden silmäluomiensa alta, saattaisi nykyään aiheuttaa merkinnän Me Too -liikkeen mustalle listalle.

Elviksellä ja Judy Tylerilla synkkasi hyvin. Tässä pelleillään kuvaustauolla levytysstudiokohtauksessa.

Elvis esittää kusipäätä niin vakuuttavasti, että jopa vanha vihtahousu Albert Goldman meni aikoinaan vipuun. Näin hän kirjoittaa rienausteoksessaan, Elvis (1981): ”Se [elokuva] rohkenee myös esittää Elvis Presleyn sietämättömänä nuorena pummina ja tyhjänpäiväisenä, itsekkäänä Hollywoodin koristepoikana. Elvis inhosi tätä elokuvaa eikä koskaan sanonut siitä hyvää sanaa. Se oli liian lähellä totuutta.”

Goldman tekee tapansa mukaan hyviäkin huomioita: ”Sankaria ei suinkaan näytetä innostuksesta hullaantuneen yleisön edessä huitovana karismaattisena hahmona, vaan koko filmi tapahtuu kulissien takana levytysstudiossa, tv-studioissa, liimanäppisten levytuottajien ja hämäräperäisten lakimiesten toimistoissa, jotka siihen aikaan olivat yleisölle vierasta maailmaa.”

Rokkityöläisen keikka-arki on leffassa siis kokonaan pimitetty.

Juoni on absurdi. Ei ole kovinkaan uskottavaa, että miestaposta vankilaan tuomittu olisi etenkään 1950-luvun Eisenhowerin konservatiivisia arvoja kannattavassa Amerikassa, noussut rock-tähdeksi. Mutta toisaalta, ovatko Tarzan-elokuvat uskottavia, joita Richard Thorpe oli ohjannut aikaisemmin? Pääasia kaiketi kuitenkin, että Thorpe saa katsojan uppoutumaan tarinaan, olipa pääroolissa sitten apinoiden tai rokin kuningas.

Puvuston kuvaus, uima-allaskohtauksen yhteydessä, jossa Elvis esittää kappaleen (You're So Square) Baby I Don't Care.

Tosielämää sivuttiin, kun Elvis nielaisi kuvauksissa hampaastaan irronneen kuoren, joka jumittui vahingollisesti hänen keuhkoihinsa. Elvis toimitettiin sairaalaan, samalla peläten, että operointi vaikuttaisi hänen ääneensä. Elokuvassa Mickey Shaughnessyn esittämä Hunk Houghton lyö Vinceä kurkkuun, niin että hän joutuu sairaalahoitoon. Lauluäänen palautumista jännitetään loppukohtauksessa.

Suurin tragedia kuitenkin koettiin, kun Peggyä näytellyt 24-vuotias Judy Tyler ja hänen aviomiehensä Gregory Lafayette menehtyivät auto-onnettomuudessa pian elokuvan kuvausten jälkeen 3. heinäkuuta 1957. Elvis oli todella kiintynyt nuoreen näyttelijättäreen, ja joutui shokkiin kuullessaan uutisen.

Elvis tilitti toimittajalle murtuneena: ”Mikään ei ole satuttanut minua niin paljon elämässäni. Muistan eilisillan, jolloin näin heidät. He olivat lähdössä matkalle. Muistan jopa, mitä hänellä oli yllään. Me kaikki pojat todella rakastimme sitä tyttöä. Hän merkitsi paljon meille kaikille. En usko, että voin katsoa elokuvaa, jonka teimme yhdessä, en usko, että pystyn siihen."

Legenda tosiaan väittää, että Elvis ei koskaan katsonut elokuvaa, mutta todennäköisempää kuitenkin on, että hän näki sen. Elviksen ystävä Lamar Fike: ”Se todella vaivasi häntä. Hän murtui ja itki... Hän ei meinannut päästä sen yli. Elvis antoi haastattelun Commercial Appealille sanoen, että hän ei uskonut voivansa koskaan katsoa elokuvaa. Ja hän tarkoitti sitä tuolloin. Mutta 36 tunnin kuluttua hän jo oli päässyt sen yli."

Uutisointia Judy Tylerin ja hänen aviomiehensä traagisesta auto-onnettomuudesta Casper Morning Star -lehdessä, 6. heinäkuuta 1957.

Elokuvan blu-ray-versio sisältää 15 minuuttia kestävän minidokumentin, joka löytyy myös 📺 YouTubesta. Dokkari käsittelee elokuvan lisäksi sen kuuluisinta kohtausta: Jailhouse Rock -esitystä. Tälle musiikkivideoiden isäksikin kutsutulle kolmiminuuttiselle löydetään dokumentissa monenlaisia merkityksiä. Ohessa otteita haastateltavien kommenteista:

"Muistakaa, että oli 1950-luku. Nyt se näyttää aika kesyltä MTV:n (Music Television) tarjontaan verrattuna. Mutta jos ajattelee, että tuolloin Eisenhower oli presidentti ja kouluissa tanssittiin piirileikkejä ja hitaita poski poskea vasten. Se maailma oli räjähtämässä liitoksistaan."

"Se oli äärimmäisen uhmaava ele. Tanssikohtaus vankilassa. Vankilassa ollaan vankeina. Mutta kappale, koreografia... Elvis teki siitä juhlaa. Se ei ole kovin realistinen. Se vaikuttaa vankilalta, mutta muuten se näyttää bilepaikalta. Kuin Busby Berkeley ja tanssitytöt vankilassa. Mutta sen sijaan siinä nähdään tanssivia roistoja."

"Rokki sai alkunsa ilon ilmentymänä. Se kuvastaa vapautumista, ja sitä myös Jailhouse Rockin tanssikohtaus symboloi."

"Jailhouse Rock -kohtaus järisytti Hollywoodia. Noina historiallisina hetkinä Elvis sai meidät uskomaan, että rokki on varteenotettavaa, ja hän vapautti meidät."

Myös kommenttiraita löytyy. Äänessä on Steve Pond, joka on Elvis In Hollywood -kirjan kirjoittaja. Sen mitä jaksoin raitaa kuunnella, vaikutti se pätevältä. Ja mitä tulee kuvanlaatuun, bd:n terävyys on sitä luokkaa, että Elviksen vankilakohtauksissa käyttämän peruukin rajat näkyvät kiusallisen hyvin sekä myös meikeillä peitetyt pulisongit.

Trivia

Elokuvan ensi-illan ennakkomainos.

Jailhouse Rockin filmaukset alkoivat 13. toukokuuta ja päättyivät 14. kesäkuuta 1957. Levytysstudioon sijoittuvia kohtauksia lukuun ottamatta elokuva kuvattiin kokonaisuudessaan MGM:n studioilla.

Jailhouse Rock sai ensi-iltansa Memphisissä 17. lokakuuta 1957. Elvistä ei näkynyt paikalla. Suomen ensi-ilta pidettiin 23. toukokuuta 1958, Helsingin Aloha-teatterissa.

Suomen tv:ssä elokuva nähtiin ensimmäisen kerran 17.8.1984 (MTV2).

Jailhouse Rockin ohjasi Richard Thorpe, joka aloitti uransa Vaudevillessä ja näytteli sitten muutamissa elokuvissa 1920-luvun alussa. Hän kokeili käsikirjoittamista, käyttäen salanimeä Frank L. Inghram. Vuoteen 1923 mennessä hän aloitti ohjaajana. Uransa aikana hän ohjasi lähes 200 elokuvaa, mukaan lukien Ivanhoe (1952) ja The Prisoner of Zenda (Zendan vanki, 1952). Thorpe teki yhteistyötä Elviksen kanssa toisen kerran ohjaamalla elokuvan Fun In Acapulco (Rytmiä ja riemua Acapulcossa, 1963). Hän jäi eläkkeelle vuonna 1967.

Richard Thorpen ohjauksessa, sellikohtauksessa. Elviksen päähän on muotoiltu peruukki ja pulisongit puuteroitu peittoon, koska hänen kultakutrejaan ei haluttu leikata elokuvaan.

Elokuvan tuotti Pandro S. Berman, joka tuli elokuvateollisuusperheestä. Hän aloitti käsikirjoitusvirkailijana ja pääsi lopulta RKO:n David O. Selznickin avustajaksi. Juuri Bermanin ansioksi luetaan legendaarisen parivaljakon Ginger Rogers ja Fred Astaire yhdistäminen. Hän teki myös Katherine Hepburnista tähden.

Tarinan kirjoitti Nedrick "Ned" Young, joka voitti lukuisia palkintoja, mukaan lukien Oscarin elokuvasta The Defiant Ones (Kahle, 1958). Hän oli myös ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi elokuvasta Inherit The Wind (Ken tuuleen kylvää, 1960). Youngilla oli useita pieniä rooleja elokuvissa vuosien varrella, mukaan lukien kreditoimaton rooli vanginvartijana elokuvassa The Defiant Ones.

Tekninen neuvonantaja elokuvan tappelukohtauksissa oli entinen välisarjan nyrkkeilijä Johnny Indrisano.

Musikaalilegenda Gene Kelly oli katsomassa kun Jailhouse Rock -kohtausta kuvattiin. Kelly oli niin vaikuttunut esityksestä, että antoi sille aplodit.

Usein on virheellisesti mainittu, että Elvis olisi itse suunnitellut Jailhouse Rock -kohtauksen koreografian. Alex Romero oli elokuvan koreografi, mutta Elviksen omat luonnolliset liikkeet olivat Romeron inspiraation lähde. Romero oli suunnitellut askellukset kappaleelle, mutta sitten, kun Elvis kokeili suunniteltuja Fred Astaire -tyylisiä askeleita, he huomasivat, ettei se toimisi. Niinpä Romero pyysi Elvistä esittämään useita kappaleita ikään kuin hän olisi lavalla. Nähtyään Elviksen esittävän kappaleet Hound Dog, Don't Be Cruel ja All Shook Up, herra Romero ilmoitti: "Selvä. Nähdään myöhemmin, Elvis", ja selitti sitten, että hän oli menossa kotiin harjoittelemaan, käyttäen Elviksen luonnollisia liikkeitä. Seuraavana päivänä he työskentelivät koko päivän luodakseen yhden pop-/rock-musiikin suurimmista ja ikonisimmista elokuvahetkistä.

Ikonisen Jailhouse Rock -esityksen kuvaukset menossa. Kohtauksen koreografioinut Alex Romero oli hyvin kysytty alansa osaaja Hollywoodissa erityisesti 1950- ja -60-luvuilla. Hänen koreografioitaan nähdään myös Elvis-elokuvissa Clambake (Vauhtia ja vedenneitoja, 1967), Double Trouble (Ansa Elvikselle, 1967) ja Speedway (Vauhtihullut, 1968).

Elokuvan lauluntekijätiimi Jerry Leiber ja Mike Stoller lukittiin hotellihuoneeseen ja he kirjoittivat deadline niskassaan kappaleet Jailhouse Rock, I Want to Be Free, Treat Me Nice ja (You're So Square) Baby I Don't Care vain viidessä tunnissa. Vincen bändin pianon soittajana nähdään Mike Stoller.

Vincen leffastudioilla sijaitsevaa asuntoa oli käytetty vain hieman aikaisemmin Lauren Bacallin ja Gregory Peckin tähdittämässä elokuvassa Designing Woman (Mieheni entinen, 1957).

Naispääosaa elokuvassa näytteli Judy Tyler. Hänen isänsä oli big band -trumpetisti ja äitinsä Ziegfeld Follies -tanssija. Judy oli opiskellut näyttelemistä ja tanssia. Hän oli tanssinut kuuluisan Copacabana Clubin kuorossa ja näytellyt prinsessa Summerfall Winterspringiä suositussa lasten televisio-ohjelmassa The Howdy Doody Show. Tyler otti kolmen kuukauden virkavapaan Howdy Doodysta Jailhouse Rock -elokuvan kuvausten ajaksi. Hän oli vasta mennyt naimisiin aloittaessaan työt Jailhouse Rock -elokuvan parissa toukokuussa 1957. Valitettavasti 3. heinäkuuta, pian elokuvan valmistumisen jälkeen, hän ja hänen miehensä kuolivat auto-onnettomuudessa maan halki suuntautuvalla matkallaan.

Elvis zoomailee Judy Tyleria elokuvan kuvauksissa.

Mickey Shaughnessy näytteli Hunk Houghtonia, Vincen sellitoveria. Hänen uransa varrelta löytyy elokuvat kuten John Waynen tähdittämä North To Alaska (Alaskan hurjapäät, 1960), Frank Capran ohjaus Pocketful of Miracles (Taskullinen ihmeitä, 1961) ja klassikkolänkkäri How The West Was Won (1961). Shaughnessy tunnettiin myös Levana elokuvassa From Here to Eternity (Täätä ikuisuuteen, 1953). Hän sai Golden Laurel -palkinnon ehdokkuuden vuonna 1958 elokuvasta Don't Go Near The Water (Varokaa merivettä, 1957). Hänellä oli myös vierailevia rooleja useissa tv-ohjelmissa 1950- ja 1960-luvuilla.

Mickey Shaughnessy oli myös koomikko, ja Variety-lehti raportoi, että Shaughnessy oli esittänyt 45 minuutin mittaisen show’n, jossa hän pilkkasi Presleytä vähän ennen elokuvan tekemistä. Elaine Dundy, kirjan Elvis and Gladys (1985) kirjoittaja, piti valintaa outona ja seurauksena Bermanin osallistumattomuudesta roolitukseen.

Elvis (yläpunkka) ja Mickey Shaughnessy (alapunkka) elokuvan vankilakohtauksessa. Sellikavereina kuvausryhmä.

Dean Jones näytteli tiskijukka Teddy Talbotia. Jones oli aiemmin blueslaulaja. Myöhemmin hänestä tuli tunnetuin päärooleistaan 1960- ja 1970-lukujen Disney-elokuvissa. Hän sai Golden Globe -ehdokkuuden vuonna 1972 elokuvasta $1,000,000 Duck (Miljoonan dollarin ankka, 1971).

Anne Neyland näytteli Vincen treffikumppania Laury Jacksonia. Elvis seurusteli hänen kanssaan oikeassa elämässä elokuvan ollessa tuotantovaiheessa. Hänen elokuviansa ovat muun muassa Hidden Fear (Kööpenhaminan alamaailma, 1957) ja alkuperäinen versio elokuvasta Ocean's Eleven (Kovat kaverit, 1960).

Jennifer Holden näytteli Hollywood-tähtöstä Sherry Wilsonia. Elokuva oli Holdenin debyytti. Hänet valittiin rooliin välittömästi MGM:n koekuvausten jälkeen toukokuussa 1956. Hän opiskeli draamaa Lillian Rothin johdolla ja oli aiemmin esiintynyt teatterissa. Vain kolmen elokuvan jälkeen Holden luopui näyttelemisestä. Kuvausten aikana Holdenin pukuhuoneessa syttyi pieni tulipalo. Elvis, ainainen sankari, kantoi näyttelijättären turvaan.

Lennokasta menoa Jennifer Holdenin kanssa kuvaustauolla.

Vaikuttaisi siltä, että käsikirjoituksissa käytetyt erisnimet, yritysten nimet, kaupunkien nimet ja puhelinnumerot edellyttivät lakiosaston hyväksyntää, joka tarkkaili ristiriitoja todellisten paikkojen ja ihmisten kanssa. Virvoitusjuomapullojen oli tarkoitus olla yleisnimiä eivätkä suosittuja tuotemerkkejä.

Elokuvassa käytetettiin arkistomateriaalia Raleigh’n, Pohjois-Carolinan vankilasta ja sille hyväksyttiin nimi Carbine Williams, mutta ohjaaja ei halunnut käyttää vankilalle nimeä. Niinpä päätettiin, että Vincen fanipostia ei saa kuvata siten, että kyseinen osoite näkyisi siinä.

Elokuvaan liittyy mielenkiintoinen Suomi-yhteys, kun yhteen sen kohtauksista pyydettiin lupaa käyttää itsensä säveltäjämestari Jean Sibeliuksen nimeä. Kyseessä on kohtaus, jossa Elvis tapaa ensimmäisen kerran asianajaja Mr. Shoresin, jota näyttelee Vaughn Taylor. Hänellä oli erittäin pitkä ura televisiossa, hän näytteli lähes kahdessa sadassa sarjassa ja sai Emmy-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta vuosina 1952 ja 1953.

"Sibeliuksen reaktiota voi vain arvailla. Vain neljä kuukautta pyynnön saapumien jälkeen säveltäjä nimittäin kuoli. Oliko tämä ehkä syy siihen, että lupakirjeet jäivät makaamaan allekirjoittamattomina hänen papereittensa joukkoon. Mustavalkoinen elokuva, yksi Elvis Presleyn varhaisimpia, valmistui, ja 'Mr. Shores' todellakin aloittaa vuorosanansa sanoen: 'Minulle on kerrottu, että nuoriso pitää Mr. Everettin tyyliä hyvin houkuttelevana.' Katsoja odottaa jatkoa henkeä pidätellen. Mainitaanko Jean Sibeliuksen nimi samassa henkäyksessä Everett/Elviksen kanssa? Voi ei. 'Mr. Shores' jatkaakin pitkällä valitusvirrellä huippusuositun rock-tähden asiainhoidon hankaluuksista, ja näin mahdollisuus Hollywoodin maineeseen menee Sibeliukselta – ohi." Lue koko juttu YLEn sivuilta: Sibelius ja Hollywood

MGM:n kirjeenvaihtoa Sibelius-keissiin liittyen. Lupaa ei ole ajoissa hellinnyt, joten kirjeen mukaan harkitaan jotain toista säveltäjämestaria, kuten Chopin, Wagner jne. tilalle. Ketään heistä ei kuitenkaan käytetty.

Peggyn vanhemmat soittavat asunnossaan kuvitteellisen jazz-muusikon Stubby Wrightmeyerin levyä. Todennäköisesti levyllä oikeasti soi yhdysvaltalainen jazztrumpetisti ja -flyygelitorvensoittaja Shorty Rogers, joka toimi myös sovittajana jazzissa ja elokuvissa.

Kun kappaletta Don't Leave Me Now levytetään näkyy studion seinällä RCA:n artisteja, kuten The Ames Brothers, Jaye P. Morgan, Eddie Fisher, Dinah Sore, Tony Martin, Lena Horne, Harry Belafonte ja Hugo Winterhalter.

Kuvausten aikana näyttelijä Robert Mitchum vieraili Elviksen luona ja ilmoitti haluavansa Elviksen näyttelevän poikaansa tulevassa elokuvassaan Thunder Road (1958). Kuten hyvin tiedämme, tällaiset ehdotukset torpattiin heti alkuunsa manageritahon toimesta.

Jailhouse Rockin tuotannon aikana Elvis sai australialaisilta faneilta lahjaksi vallabin (kengurulaji). Koska hän ei pystynyt pitämään lemmikkiä, hän lähetti sen Memphisiin lahjoituksena paikalliselle eläintarhalle.

Elviksen elokuvassa Spinout (Loma Kaliforniassa, 1966) käytettiin samaa MGM-elokuvayhtiön uima-allasta lavasteena (laulussa Beach Shack) kuin (You're So Square) Baby I Don't Care -musiikkiesityksen kohtauksessa.

Jailhouse Rock'issa nähdään ensimmäisen kerran nk. Memphsin Mafiaa, eli Elviksen kaveriporukkaa avustajina. Vincen lähipiiristä ovat löydettävissä ainakin Lamar Fike, George Klein ja Elviksen serkut Junior ja Gene Smith. Jatkossa näitä "mafiosoja" voi bongata lähes jokaisesta Elvis-leffasta.

Blooperit

Elokuvan ensi-illan lehtimainos.

(You're So Square) Baby I Don't Care -kohtauksessa on nähtävissä kuinka kitaristi Scotty Moorelle ilmestyy kauempaa kuvatussa otossa aurinkolasit ja lähikuvaan siirryttäessä ne taas katoavat.

Yökerhokohtauksessa Peggylla ei ensin ole juomalasia. Seuraavassa kuvassa kun hän istuu Vince vierellään, on hänen eteensä ilmestynyt lasi.

Tiskijukka Teddy Talbotin paita vaihtuu kohtausten välissä.

Kun Peggy ja Vince poistuvat levykaupan kuuntelukopista, Peggy laittaa singlen suoraan levysoittimesta levypakan päällimmäiseksi. Seuraavassa kuvassa levyä ei enää näy pinkan päällä.

Kun Vince ja Peggy saapuvat Peggyn vanhempien taloon, näkyy matolla musta T:n muotoinen teippi, joka osoittaa paikan, jossa Elviksen täytyy kohtauksessa seistä.