Elokuvat | Girls! Girls! Girls!

Girls! Girls! Girls! (Tyttöjä! Tyttöjä! Tyttöjä!)
Paramount, 1962
kesto 106 minuuttia

Ohjaus: Norman Taurog
Tuottaja: Hal B. Wallis
Käsikirjoitus: Allan Weiss, Edward Anhalt
Kuvaus: Loyal Griggs
Leikkaus: Stanley E. Johnson
Musiikki: Joseph J. Lilley

Roolijako:

Elvis Presley – Ross Carpenter
Stella Stevens – Robin Gatner
Jeremy Slate – Wesley Johnson
Laurel Goodwin – Laurel Dodge
Benson Fong – Kin Yung
Robert Strauss – Sam
Guy Lee – Chen Yung
Frank Puglia – Papa Stavros
Lili Valenty – Mama Stavros
Beulah Quo – Madam Yung
Ginny Tiu – Mai Ling
Elizabeth Tiu – Tai Ling
Alexander Tiu – Mai Lingin veli

Kappaleet:

Girls! Girls! Girls!
I Don't Wanna Be Tied
We'll Be Together
A Boy Like Me, A Girl Like You
Earth Boy
Return to Sender
Because of Love
Thanks to the Rolling Sea
Song of the Shrimp
The Walls Have Ears
We're Coming in Loaded
Dainty Little Moonbeams
Girls! Girls! Girls
Never Let Me Go (esittää Stella Stevens)
The Nearness of You (esittää Stella Stevens)
Baby, Baby, Baby (esittää Stella Stevens)
Mama (esittää Goodwin, Puglia ja Valenty)

Ensi-ilta Yhdysvalloissa: 21.11.1962
Ensi-ilta Suomessa: 22.3.1963, Aloha (Helsinki)

Aiheesta muualla:

Tarina

Elvis näyttelee Ross Carpenteria, kalastusopasta/kipparia, joka rakastaa elämäänsä merellä. Kun hän saa tietää pomonsa, kreikkalaisen laivanomistajan Papa Stavrosin (Frank Puglia) jäävän eläkkeelle ja muuttavan Arizonaan, hänen on löydettävä tapa ostaa West Wind, hänen ja hänen isänsä rakentama purjevene. Hän on myös jäänyt kahden naisen loukkuun, jotka ovat tunteeton klubilaulaja Robin ja suloinen Laurel.

Elokuvan alkuperäinen Suomi-juliste.

Trivia

7. huhtikuuta 1962 Elvis ja hänen seurueensa saapuivat Havaijille Pan Am -lennolla 817. Sen jälkeen Elvis lähti helikopterin kyydissä Hawaiian Village -hotelliin, jossa hän yöpyisi. Noin 8 000 fania oli paikalla hänen saapuessaan, ja noin sadan metrin kävelymatkalla helikopterin ja hotellin välillä hän menetti purjehduslakkinsa, jalokivikärkisen solmiokoristeensa, rannekellon ja timanttisormuksen, josta hän piti erityisen paljon. Seuraavana päivänä nuori tyttö soitti hotelliin ja sanoi, että hänellä on Elviksen sormus, ja että hän haluaisi palauttaa sen. Hän jätti sormuksen hotellin vastaanottoon. Katso video Elviksen saapumisesta. Elvistä haastattelee paikallinen DJ-legenda Tom Moffatt.

Elvistä oli lentokentällä vastassa paikallinen tiskijukka Tom Moffatt, joka oli mikrofoneineen paikalla myös vuosi aikaisemmin, Blue Hawaii -filmausten alkaessa Havaijilla.

Vielä tuolloin lentopelosta kärsinyt Elvis halusi mennä Havaijille laivalla, mutta lakko pakotti hänet lentämään. Päätös aiheutti tuotannon myöhästymisen. Myöhemmin, kun Paramount lähetti shekin kahdesta ylimääräisestä päivästä, Eversti Parker kieltäytyi maksamasta, koska Elviksen haluttomuus lentää oli aiheuttanut kuvausten viivästymisen. Shekkiä ei koskaan lunastettu.

Bumble Bee Tuna -tehdasta, joka sijaitsi lähellä Waikiki Beach'ia käytettiin kuvauspaikkana, toinen kohde oli Ala Wai Yacht -satama.

Elokuvan kuvaukset aloitettiin 9. huhtikuuta ja 26. huhtikuuta ne saatiin päätökseen. Elvis ja tuotantotiimi palasivat Hollywoodiin, jossa kuvaamista jatkettiin Stage 5:llä Paramount Studiosilla, 1. toukokuuta.

Erikoista on, että elokuvassa ei kertaakaan mainita tapahtumien sijaintia, Havaijia.

Viikonloppuisin Hollywoodissa Elvis ja kaverit pelasivat amerikkalaista jalkapalloa paikallisessa De Neve Parkissa ystävien ja muiden kumppanien, kuten Ty Hardinin, Bob Conradin, Ricky Nelsonin, Pat Boonen, Gary Crosbyn ja Max Baer, Jr:n kanssa. Samaan aikaan Elviksen nimeä käytettiin ilman lupaa Girls! Girls! Girls! -elokuvan yhteydessä Ladies Home Journal -lehden kesäkuun numeron Coppertonen aurinkovoidemainoksessa. Eversti Parker käski Hal Wallisin lopettaa mainoksen.

Juhlittu puvustaja Edith Head suunnitteli elokuvaan1960-luvun JFK:n Camelot-aikakaudelle ominaisia kauniita pukuja. Kuvassa vasemmalla Stella Stevens ja oikealla Laurel Goodwin.

Elokuvalle kaavailtiin alun perin nimiä A Girl In Every Port ja Welcome Aboard. Muutama kuukausi ennen kuvausten alkamista Gumbo Ya-Ya valittiin työnimeksi, mutta se muutettiin maaliskuussa 1962 muotoon Girls! Girls! Girls!. "Gumbo Ya-Ya" on kreolilainen ilmaisu, joka tarkoittaa "kaikki puhuvat yhtäaikaa".

Elokuvan Yhdysvaltojen ensi-ilta oli 21. marraskuuta 1962. Maailman ensi-ilta pidettiin Honolulussa, Havaijilla 31. lokakuuta 1962.

Suomessa elokuva sai ensi-iltansa elokuvateatteri Alohassa, 22. maaliskuuta 1963. Suomen tv:n ensi ilta oli 23.8.1980 (MTV1).

Elokuvan ensi-illan lehtimainos.

Tarinan on kirjoittanut Allan Weiss, joka työskenteli myös Elvis-elokuvissa Blue Hawaii (1961), Fun In Acapulco (1963), Paradise, Hawaiian Style (1966), Easy Come, Easy Go (1967) ja Roustabout (1964). Roustaboutista hän sai vuonna 1965 Writer's Guild of America -ehdokkuuden sarjassa Paras kirjoitettu amerikkalainen musikaali. Käsikirjoituksen parissa työskenteli myös Edward Anhalt, joka voitti Oscarin käsikirjoituksistaan elokuviin Panic In the Streets (Pakokauhun vallassa, 1950) ja Becket (1964). Hän sai Oscar-ehdokkuuden elokuvasta The Sniper (Sala-ampuja, 1952).

Elvis levytti elokuvaan kappaleen Mama, mutta lauluyhtye The Amigos'in versiota käytettiin Elviksen esityksen sijaan. Ryhmään kuuluivat Jose Vadiz, Pedro Berrios, Miguel Alcade ja Felix Melendes. Myös kappale Plantation Rock leikattiin pois. Se kuultiin vasta vuonna 1983 julkaistulla A Legendary Performer Volume 4 -albumilla. Saksia käytettiin myös kappaleiden Where Do You Come From ja I Don't Want To kohdalla, mutta ne kuullaan elokuvan soundtrack-levyllä. I Don't Want To eksyi kuitenkin elokuvan trailerille.

Tuolloin Elvis harrasti karatea ja harjoitteli aktiivisesti – rikkoen jopa 40 lautaa illassa. Tuottaja Hal Wallis käski lopettamaan touhun, koska pelkäsi, että Elvis rikkoisi kätensä ja viivästyttäisi tuotantoaikataulua.

Elvis West Windin nokassa, kainalossaan elokuvan leading ladyt, Stella Stevens ja Laurel Goodwin, joista ensin mainitulla oli ongelmallinen suhde Elvikseen ja hänen elokuvaansa.

Yksi Elviksen naisista elokuvassa oli Stella Stevens, oikealta nimeltään Estelle Eggleston. Hän syntyi Mississippissä vuonna 1936. Stevens kävi Memphisissä yliopistoa, jossa hän kiinnostui näyttelemisestä ja mallintyöstä. Elokuvadebyyttinsä hän teki vuoden 1959 Say One For Me (Lainahöyhenissä, 1959) -elokuvassa. Häneen kiinnitettiin huomiota kaunokaisen Appassionata Von Climaxin roolissa elokuvassa Li'l Abner (Tytöt jahdissa, 1959), ja hän oli pian Playboy-lehden kuukauden Playmate tammikuussa 1960. Hän jakoi Golden Globe -voiton vuonna 1960 Tuesday Weldin, Angie Dickinsonin ja Janet Munroe'n kanssa, lupaavimpana naistulokkaana.

Elviksen elokuvassa Stella Stevens esitti yökerholaulajaa. Kuitenkin hänen kolme soololauluaan, Never Let Me Go, The Nearness of You ja Baby, Baby, Baby, lauloi Gilda Maiken ja Stevens vain esitti laulavansa. Kappaleen Never Let Me Go oli jo esittänyt Nat King Cole elokuvassa The Scarlet Hour (Tulipunainen hetki, 1956). The Nearness of You oli myös vanha kappale. Sen oli esittänyt Gladys Swarthout elokuvassa Romance in the Dark (Unkarilainen romanssi, 1938)

Stevens jatkoi useissa rooleissa elokuvissa ja televisiossa, työskennellen sellaisten tähtien kanssa kuten Bobby Darin, elokuvassa Too Late Blues (Hämärän lapset, 1961), Glenn Ford, elokuvassa The Courtship of Eddie's Father (Puuhakas puhemies, 1963) ja Jerry Lewis, elokuvassa The Nutty Professor (Tri Jerry ja Mr. Hyde, 1963) sekä Dean Martin elokuvassa The Silencers (Matt Helm – agenttiässä, 1966). Unohtumaton on myös Stevensin paljukohtaus länkkärissä The Ballad of Cable Hogue (Balladi Cable Hoguesta, 1970) Hänen poikansa Andrew Stevens on myös näyttelijä.

Elvis harrasti kuvaustauoilla karaten lisäksi myös toista intohimoaan, amerikkalaista jalkapalloa. Touhua sivusta seuraamassa Laurel Goodwin.

Rooli Elvis-elokuvassa ei ollut Stella Stevensille unelmien täyttymys, hän inhosi joka hetkeä. Stevens on kertonut haastattelussa, että Paramount, jonka kanssa hänellä oli sopimus, lähetti hänelle elokuvan käsikirjoituksen, ja hän ajatteli: "Hmm, hän on Memphisistä ja niin olen minäkin. Se onkin hyvä idea yhdistää meidät." Mutta kun hän luki käsikirjoituksen, hän päätyi heittämään sen huoneen poikki, koska hänen mielestään se oli "täyttä paskaa". Hän palasi Paramountille ja sanoi: "Olen pahoillani, mutta en aio olla mukana tässä." Ja he sanoivat: "Nuori rouva, teet tämän elokuvan tai joudut kiellettyjen listalle, etkä voi enää työskennellä täällä tai missään muuallakaan. Etkä voi ansaita rahaa." Stevens sanoi olevansa vielä nuori tuolloin, mutta tarpeeksi vanha taistellakseen studiota vastaan, joten hän tokaisi: "Ette laita minua tähän roskaan ja tee minusta tyttöä, jonka Elvis Presley jättää toisen tytön takia. Se ei ole sitä, mitä minulla oli urani suhteen mielessäni. Kuolen nälkään. En välitä. Lapseni näkevät nälkää teidän takianne, ja me kuolemme, koska en tee tätä roskaa." He pyysivät häntä harkitsemaan asiaa uudelleen ja lupasivat, että hänen seuraava elokuvansa olisi Montgomery Cliftin kanssa. Stella sanoi: "Okei, teen Elvis-leffan. Se on vain kuuden päivän työ, ja unohdan sen." Hän kuvasi osansa, mutta ohjaaja Norman Taurog kohteli häntä huonosti, huutaen hänelle koko ajan, mikä oli noloa ja nöyryyttävää. Valmistuttuaan Stevens siirtyi Paramountin lupaamaan elokuvaan Hämärän lapset (1961), joka julkaistiin ennen Elvis-elokuvaa. Mutta Montgomery Clift , joka oli huonossa kunnossa juomisensa vuoksi, korvattiin Bobby Darinilla.

Stella Stevensin ongelmallista suhdetta elokuvaan ja sen pääosanesittäjään kuvasi hyvin hänen antamansa, välillä absurditkin lausunnot tuotannosta. Hän on muun muassa väittänyt, että Presley oli päihtyneenä kuvauksissa suurimman osan ajasta: ”Hän oli humalassa Havaijilla ja kuvauksissa, ja kun hän lauloi Return to Senderin tai ainakin hän käyttäytyi kuin olisi ollut, ja hän kertoi minulle olevansa. Hän joi Hawaiian Rum Punch -drinkkejä, ja ne lähes tyrmäsivät hänet." Ja jatkoi: "Joka tapauksessa, älä koskaan näyttele Elvis-elokuvassa. Hänen faninsa tulevat vain nähdäkseen Elviksen. He eivät katso ketään muuta."

Kuvauksia Havaijilla tehtiin aidoissa ympäristöissä, kuten Kilohana-nimisellä kalastusaluksella.

Elviksen vihollista Wesley Johnsonia näytteli Jeremy Slate, joka oli esiintynyt myös Elvis-elokuvassa G.I. Blues. Slate on nähty rooleissa elokuvissa, kuten Wives and Lovers (Vaimoja ja rakastajia, 1963), Sons of Katie Elder (Voittamattomat veljekset, 1965) ja John Waynen ja Glen Campbellin tähdittämässä elokuvassa True Grit (Kova kuin kivi, 1969), sekä lukuisissa tv-rooleissa sellaisissa sarjoissa kuin Police Story (Poliisin silmin), Petrocelli, The Rookies ja Wonder Woman.

Toista pääroolia näytteli Laurel Goodwin ja Elvis-leffa oli hänen elokuvadebyyttinsä. Hän jatkoi näyttelemistä elokuvissa Papa's Delicate Condition (1963), Stage To Thunder Rock (Väijytys Ukkosvuorilla, 1964) ja The Glory Guys (Kunniakkaat kaverukset, 1965). Hänen roolejaan televisiossa ovat olleet Star Trek, The Virginian (Virginialainen), Get Smart, Mannix ja The Beverly Hillbillies.

Goodwin oli yksi monista Star Trek -hahmoista, jotka ovat näytelleet elokuvassa Elviksen kanssa. Muita ovat olleet Gary Lockwood, Marianna Hill, James Gregory, Celeste Yarnall, Emily Banks, William Campbell, Yvonne Craig, Theodore Marcuse, Michael Ansara, Stanley Adams, Barry Russo, Angelique Pettyjohn, John Fiedler, Julie Landersh ja Harry Landers. Elvis oli itsekin Star Trek -fani.

Elvis esittämässä kappaletta I Don't Want To, joka kuitenkin leikattiin elokuvasta pois.

Robert Strauss näytteli Pirate's Denin omistajaa Samia. Hänet voi myös bongata Blackienä Elvis-elokuvassa Frankie ja Johnny (1966). Hänellä oli myös rooleja Stage To Thunder Rockissa Laurel Goodwinin kanssa ja Li'l Abnerissa Stella Stevensin kanssa. Tämä soraääninen näyttelijä oli teatterin pukusuunnittelijan poika ja aloitti uransa Broadwaylla, jossa hän näytteli muun muassa Stalag 17:ssä.

Papa Stavrosia näytteli Frank Puglia. Sisilialaissyntyisen näyttelijän ura alkoi 13-vuotiaana, kun hän alkoi esiintyä italialaisessa oopperassa. Hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1907 15-vuotiaana ja liittyi italialaiseen teatteriryhmään.

Puolalaissyntyinen näyttelijä Lili Valenty näytteli Mama Stavrosia.

I Don't Wanna Be Tied. Leffan huippuhetkiä. Pystybassossa Lance LeGault ja rummuissa taustalla Hal Blaine. Saksofonistilla on menossa lakisääteinen.

Pirates' Den -yhtyeessä on todellisia muusikoita, kuten tunnettu säveltäjä Jack Nitzsche ja legendaarinen Wrecking Crew -rumpali Hal Blaine. Lisäksi bändissä soittaa pystybassoa monissa Elvis-elokuvissa stunttina toiminut Lance LeGault, joka soitti myös tamburiinia Elviksen rinnalla hänen kuuluisassa vuoden 1968 Comeback Special tv-show'ssa. LeGault on tunnettu lukuisista tv-rooleistaan sellaisissa Suomessakin nähdyissä sarjoissa kuten Dallas, Dynastia, Taisteluplaneetta Galactica, Ihmemies MacGyver ja Ritari Ässä. Hänen kulmikkaat kasvonsa ovat saattaneet tulla tutuksi myös Michael Douglasin tähdittämästä kauhuelokuvasta Come (Kooma, 1978)

Elvis esittää elokuvassa uransa ainoan tangon, The Walls Have Ears. Suomessa kappaleesta tuli hitti ja myöhempi klassikko Eino Grönin tulkitsemana, nimellä Seinillä on korvat.

Laurelin keittiön vaaleankeltainen kaksoisuuni oli keittiön sisustuksessa uusinta uutta, kuten myös pakastejääkaappi.

Kun Ross ja ja Laurel kävelevät illalla Pirate's Denin ulkopuolella, näkyy taustalla Elviksen Blue Hawaii -elokuvan mainosjuliste.

Elokuva sisälsi myös tuotesijoittelua. Kohtauksessa Laurel Goodwinin kanssa, näkyy taustalla Elviksen vuotta aikaisemmin julkaistun menestyselokuvan, Blue Hawaii, mainosjuliste.

Kin Yungia, viisasta perheen patriarkkaa, näytteli Benson Fong. Kaliforniasta kotoisin oleva herra Fong saatetaan muistaa parhaiten hänen pitkästä roolistaan kuuluisan etsivän Charlie Chanin pojan Tommy Chanina 1940-luvulla tehdyssä suositussa elokuvasarjassa. Hänellä oli myös rooleja elokuvissa, kuten Flower Drum Song (Lootuskukka, 1961), Our Man Flint (Derek Flint erikoistehtävissä, 1966) ja The Love Bug (Riemukupla, 1969), sekä tv-sarjoissa, kuten Kung Fu. Varakkaan Sacramenton kauppiaan poika, joka oli menettänyt kaiken laman aikana, ei aikonut ryhtyä näyttelijäksi. Hän aikoi avata ruokakaupan. Mutta eräänä iltana hänen ollessaan ulkona päivällisellä, kykyjenetsijä lähestyi häntä ja hänen 30-vuotinen näyttelijänuransa oli pian sinetöity. Hän omisti myös suositun kalifornialaisen Ah Fong's -ravintolaketjun.

Ross Carpenter.

Beulah Quo näytteli vielä viisaampaa Yung-matriarkkaa. Quon ura toi hänelle vuonna 1978 Emmy-ehdokkuuden erinomaisesta naissivuosasta tv-sarjassa Meeting of Minds. Hänellä oli monia rooleja televisiossa, mukaan lukien pitkäaikainen rooli tv-sarjassa General Hospital. Hänen elokuvauransa sisälsivät elokuvat, kuten Love Is a Many Splendored Thing (Päivien kimallus, 1955), Flower Drum Song (Lootuskukka, 1961), The Sand Pebbles (Tykkivene Jangtse-joella, 1966) ja Jack Nicholsonin tähdittämä Chinatown (1974).

Guy Lee näytteli Chen Yungia. Lee näytteli myös rooleja muun muassa elokuvissa Gidget Goes Hawaiian (Hyttynen lähtee Havaijille, 1961) ja Flower Drum Song (Lootuskukka, 1961). Hän esiintyi vierailevina rooleina useissa tv-sarjoissa, mukaan lukien Bonanza.

Lingin lapsia, joille Elviksen hahmo laulaa kappaleen Earth Boy, esittivät Tiun sisarukset. Ginny Tiu näytteli Mai Lingiä, Elizabeth Tiu Tai Lingiä ja heidän veljensä Alexander Tiu näytteli nimetöntä pikkuveljeä. Heidän sisarensa Vicky Tiu näytteli pääroolia seuraavassa Elvis-elokuvassa It Happened at The World's Fair (Sydän tarjolla, 1963). Heidän isänsä William oli opettaja Hongkongista. Lapset olivat musiikillisesti lahjakkaita ja esiintyivät lavalla ja useissa television varieteohjelmissa.

Odottelua kuvaustauolla.

Mary Treen näytteli rouva Figgotia ja Marjorie Bennet rouva Dicksiä, kahta naisasiakasta hattukaupassa. Molemmat naiset olivat pitkäaikaisia hahmonäyttelijöitä, joilla oli satoja rooleja. Mary Treenillä oli rooleja elokuvissa, kuten It's A Wonderful Life (Ihmeellinen on elämä, 1946) ja The Errand Boy (Jerry Hollywoodissa, 1961), sekä rooleja Elvis-elokuvissa Fun In Acapulco (1963) ja Paradise Hawaiian Style (1966).

Marjorie Bennettin ura sisälsi rooleja monissa tv-sarjoissa sekä elokuvissa, kuten What Ever Happened To Baby Jane? (Mitä tapahtuikaan Baby Janelle?, 1962), Sail A Crooked Ship (Kovanaamat kannella, 1961) ja My Fair Lady (1964). Hän oli myös herttuattaren ääni animaatioelokuvan 101 dalmatialaista alkuperäisessä versiossa.

Frank Atienza (Ito, Elvis-elokuvassa Blue Hawaii) ja Elviksen ystävät Red West (soittaa bongoja kappaleessa Song of the Shrimp) ja Alan Fortas nähdään miehistön jäseninä Kilohana-kalastusaluksella.

Blooperit

Ainakin kerran elokuvan aikana Ross'ilta katoaa sukat jalasta ja ilmestyvät niihin taas uudelleen (esim. We're Coming in Loaded -esityksen aikana).

Kun pieni jolla ottaa Rossin ja hänen tyttöystävänsä kyytiin suuremmasta veneestä, jolla kiertää isomman veneen etuosaan ja törmää siihen rajusti. On selvää, että vauriot ovat suuret, koska jollan perässä istunut sijaisnäyttelijä joutuu veden alle, mutta seuraavissa kuvissa kaikki on taas aivan kunnossa.

Noin 15 minuutin kohdalla elokuvassa, Elvis sanoo "girls" poistuessaan klubilta, mutta hänen suunsa on kiinni.

The Walls Have Ears -tanssikohtauksessa tekee elokuvadebyyttinsä Elviksen housujen etumuksessa päiväuniltaan herännyt "pikku-Elvis". Lue aiheesta lisää (cinemablend.com).