Me kaikki muistamme sen hassunhauskan vedon, Are You Laughing Tonight, jossa Elvis ratkeaa Las Vegasin lavalla hysteeriseen nauruun, vuonna 1969. Fanien keskuudessa Datin'-kappaleen levytysyritykset nousevat lähes yhtä unohtumattomalle tasolle. Elvis ei tahdo saada studiossa valmista aikaiseksi kyseisen "taideteoksen" parissa, vaan repeilee jatkuvasti sen naurettavuuden edessä.
Elokuvassa Paradise Hawaiian, Style (Hula-hula paratiisi, 1966) Elvis esittää tämän Fred Wise/Randy Starr -tekeleen tuon ajan suositun lapsitähden, Donna Butterworthin kanssa helikopterissa. (Onneksi levylle ei sentään valittu kyseistä duettoa.) Toinen hirvitys, Queenie Wahinie's Papaya, löytyy samasta elokuvasta. Lastenlauluiksi nämä kai lähinnä oli tarkoitettu, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että Elviksen kaltaisen artistin ei olisi pitänyt tällaisia möhköfantteja koskaan lanseerata suustaan ulos. Etenkin, kun tiedossa on, mitä sillä aikaa tapahtui populaarimusiikin saralla noin niin kuin yleensä.
Lue myös: Biografia | Hollywood-vuodet 1961–1967 ja Biografia | Toinen tuleminen 1968–1969
Elvis päästi sen aikaisilla touhuillaan Beatlesit ja muut uuden musiikin airueet aivan liian helpolla, levyttäessään roskaa ja pysymällä poissa esiintymislavoilta. Hän muuten tapasi nämä Liverpoolin moppitukat Los Angelesin kodissaan juurikin kyseisen elokuvan kuvausten aikoihin, elokuussa 1965. Voimmekin miettiä, miltä hänestä silloin tuntui.
Toinen laulun tekijöistä, Randy Starr, saa puolustuspuheenvuoronsa kirjassa Elvis Presley – Writing for the King – The Stories Of The Songwriters, jossa hän kertoo kuinka studiot halusivat sopivia lauluja elokuvan kohtauksiin. Hän sanoo kirjoittaneensa useita taiteellisesti "parempia" kappaleita, mutta koska ne eivät istuneet kohtaukseen, ne hylättiin. Ja sitten tuli joku toinen, joka kirjoitti laulun, joka sopi paremmin elokuvayhtiön tarpeisiin: "Tuo kirjoittaja sai Presleylle kappaleen, jonka miljoonat ihmiset kuulivat. Ja minulle jäi demo, jonka kuulivat vain perheeni ja muutama ystäväni!", muistelee Starr, ja jatkaa: "Jossain vaiheessa laskin, että niistä monista lauluista, joita kirjoitin Presley-elokuviin, 84 hyväksyttiin demo-vaiheeseen asti, joista 12 pääsi Elvis-elokuvaan. Se osoittaa kuinka vaikeata oli saada laulu Elviksen elokuvaan, koska jouduit kilpailemaan loistavien lauluntekijöiden kanssa."
|
| Donna Butterworth ja Elvis, elokuvan Paradise, Hawaiian Style kuvaustauolla. |
Kappaleella ja leffan soundtrackilla soitti arvostettuja jazz-muusikkoja, kuten kitaristi Barney Kessel, basisti Keith "Red" Mitchell ja rumpali/perkussionisti Milt Holland. Mutta kaiketi heidänkin oli tienattava leipänsä. Lisäksi mukana geimeissä olivat vanhat tutut, Elviksen alkuperäiset muusikot Scotty Moore kitarassa ja D.J. Fontana rummuissa. Myös rumpali-ikoni, tuhansien sessioiden mies ja legendaarisesta The Wrecking Crew -ryhmästä tuttu Hal Blaine oli paikalla todistamassa Presleyn kehnoimpien levytysten syntyä. Lahjakkuuksien tuhlausta siis kautta linjan.
Edellä mainittu miehistö plus muutama muu muusikko kokoontuivat äänittämään
taustanauhat 26.–27. heinäkuuta 1965, ja Elvis saapui valuttamaan samettisen
äänensä nauhojen päälle jälkiäänityssessiossa, jotka pidettiin 2.–4. elokuuta.
Enää ei siis edes vaivauduttu tekemään levytyksiä yhdessä artistin kanssa,
mikä oli Elvikselle luontainen tapa työskennellä studiossa. Ainoan poikkeuksen
sääntöön teki kappale Sand Castles, johon Elvis uhrasi enemmän
eforttia, koska koki, että laulu oli sen arvoinen.
Lue myös blogi:
Sand Castles | 1965
Shane Brown, Reconsider Baby – Elvis Presley: A Listener's Guide:
"Jatkamme syvän ja merkityksellisen sanoituksen teemalla, meillä on Datin', jossa Elvis kertoo meille, että 'datin’ makes a girl start wiggle walkin’. Tai sitten se voi olla vain kivi hänen kengässään. Naurattaisi, jos ei itkettäsi, että Elviksen kaltaista lahjakkuutta hukattiin tuon kaltaiseen täysipainoiseen hölynpölyyn. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että Elvis suostui äänittämään nämä kappaleet silloin, kun hänen olisi pitänyt kieltäytyä ja vaatia parempaa materiaalia. Oliko hän peloissaan jostain syystä, eikö hän vain välittänyt vai oliko hän vain tyytyväinen palkkashekkiin, siitä voidaan keskustella."
Ernst Jorgensen kirjassaan Elvis Presley – A Life In Music – The Complete Recording Sessions antaa Shane Brownen pohdinnoille ainakin osittaisen vastauksen:
"Elvis hyväksyi tilanteen niin armollisesti kuin pystyi. Vaikka hän valitti materiaalista, jätti sessiot puoliväliin, ei joskus saapunut paikalle ensimmäisenä äänitysiltana, ei koskaan harjoitellut, hukkasi keskittymiskykynsä levytysprosessin aikana ja nauroi avoimesti juuri niille kappaleille, joita hän yritti äänittää, hän palasi aina takaisin saattaakseen työn loppuun. Hän yritti pitää tunnelman kevyenä, vitsaili itsestään, piti tylsyyden loitolla laulamalla satunnaisia rivejä kaikista mieleen tulleista kappaleista."
Datin'-nauruversio julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1980 niin kutsutulla Hopeaboxilla, oikealta nimeltään Elvis Aron Presley, joka sisälsi tuolloin tuhdin paketin harvinaisuuksia ja oli fanien varsinainen aarrearkku. Boksi sai myös Grammy-ehdokkuuden.
Datin' | Radio Recorders, Hollywood | 26.7.1965 (track), 4.8.1965 (vocal)