|
| Heinäkuussa 1979 julkaistiin postuumisti single I Got A Feelin' In My Body/There's A Honky Tonk Angel (Who Will Take Me Back In), joka oli irrotettu albumilta Our Memories of Elvis – Volume 2. Sinkku pärjäsi Yhdysvalloissa Billboardin ja Cash Boxin kantrilistoilla ihan mukavasti, nousten nillä sijoille 6 ja 5. |
Lähes välittömästi spektaakkelimaisen Aloha-satelliittikonsertin jälkeen, tammikuussa 1973, Elvis palasi Las Vegasiin esiintymään. Motivaatio oli laskenut kuin lehmän häntä, terveydelliset ongelmat alkoivat näkyä ja Elvis joutui ensimmäistä kertaa urallaan perumaan keikkojaan. Myös haluttomuus levyttämiseen alkoi käydä ilmiselväksi.
RCA joutui patistamaan artistiaan, jotta hän tekisi sopimuksessa vaaditut levytykset. Kynnystä madallettiin sillä, että seuraava levytyssessio päätettiin järjestää Memphisissä, soul-levytyksistään tunnetuksi tulleella Stax-studiolla, joka sijaitsi lähellä Elviksen kotia Gracelandia. Sessiot käynnistettiin heinäkuussa 1973.
Edellisen kerran Memphisissä levytettiin reilu neljä vuotta aikaisemmin, tammi-helmikuussa 1969, American Sound Studiolla, Chips Momanin kurinalaisessa ohjauksessa, jolloin tahkottiin klassikoita tyyliin Suspicious Minds ja In The Ghetto.
Mutta ajat olivat muuttuneet. Tunnelma studiossa ei ollut paras mahdollinen ja Elvistä näytti kiinnostavan vain karatenäytökset, joita hän esitti muusikoille. Levytettävä materiaali oli suurimmaksi osaksi keskinkertaista ja myös teknisiä ongelmia esiintyi.
American Sound Studiolla Elviksen kanssa työskennellyt kosketinsoittaja Bobby Wood kommentoi tilannetta: "Hän ei tuntunut välittävän. Hän oli aivan eri ihminen kuin ennen."
Elvis sai levytettyä vain yhdeksän kappaletta, hänelle varatusta kolmestakymmenestä, ja hän käveli turhautuneena ulos studiosta kesken sessioiden.
Joulukuun 10. päivä Elvis palasi Staxille, paljon suotuisempien tähtien alla. Hänen asenteensa oli parempi, tekniset ongelmat oli ratkottu ja materiaali oli laadukkaampaa. Elviksen seurana oli nyt myös enemmän hänelle entuudestaan tuttuja muusikkoja. Tuloksena kahdeksantoista valmista masteria.
Heti ensimmäisistä tahdeista lähtien oli selvää, että edellisen session ongelmat oli selätetty: Dennis Linden Elvikselle kynäilemä funkahtava gospel I Got A Feeling in My Body aloitti kuusipäiväiset sessiot ja sai inspiroituneen käsittelyn.
Dennis Linde, joka oli reilu vuotta aikaisemmin onnistunut saamaan biisinsä Burning Love Elviksen levytettäväksi, ja josta tuli Elviksen viimeinen iso hitti hänen elinaikanaan, oli sitä myötä päässyt lauluntekijöiden kuninkuusluokkaan ja tarjoamaan Elvikselle lisää materiaalia.
Dennis Linde:
"I Got A Feeling In My Body kumpusi siitä, että olen aina rakastanut gospel-musiikkia. Laulua tehdessäni ajattelin isoa mustaa gospel-kuoroa, jossa on pääsolisti. Olin vahvasti niissä tunnelmissa kun kirjoitin sen. Elvis onnistui siinä paljon paremmin kuin minä demolevytyksessäni, koska lauloin itse taustaosuudet ja se oikeasti kaipasi todella isoa kuoroa taakseen. Mitä ilmeisemmin Felton (Jarvis) ja Elvis ymmärsivät sen, koska biisissä on gospel-kuoron tunnelmaa. Hän teki sen juuri oikein."
I Got A Feeling In My Bodyssa on erottuva Stax-soundi. Presleyn laulu on sijoitettu keskelle äänimaisemaa. Se kuulostaa oudolta, ja kaiun käyttö heikentää sitä myös. Kaikesta tästä huolimatta esitys on tuskallisen tarttuva, ja tuloksena on epätavallinen esimerkki Presleyn mahtavasta tuotantojäljestä. Hänen toistuva "I-got-a, I-got-a, I-got-a" on sensaatiomainen. – Robert Matthew-Walker (Elvis Presley – A Study in Music, 1979)
Kappale on Elviksen laajasta gospeltuotannosta varmasti tyylillisesti poikkeavin. Se ei edusta perinteistä osastoa, vaan modernia, enempi ajalleen tyypillistä Contemporary Christian Music (Wikipedia) -tyylisuuntaa. Sitä fiilistä kappaleeseen tuo oleellisesti taidokas Wurlitzerin elektronisella pianolla soitettu soolo, josta vastasi rakkaasta länsinaapuristamme saapunut kosketinsoitin virtuoosi.
Ruotsalainen gospel-muusikko Per-Erik "Pete" Hallin pääsi kuin ihmeen kaupalla levyttämään Elviksen kanssa ja seuraamaan lähietäisyydeltä kappaleen äänitystä.
Jatkossa hänet myös otettiin mukaan konsertteihin Las Vegasiin ja kiertueille, The Voice -taustalaulu- ja lämmittelykokoonpanon pianon soittajaksi. Elviksen pakeille Hallin pääsi kun Oak Ridge Boys -gospelryhmä kävi Ruotsissa ja suositteli hänelle The Voice -ryhmää.
Per-Erik Hallin:
"Kun tapasin Elviksen ensimmäistä kertaa, olin lämmittelybändin koe-esiintymisessä, enkä tiennyt, että näkisin Elviksen silloin. Mutta niiden muutaman päivän aikana, jonka vietin Nashvillessä, he sanoivatkin yhtäkkiä, että Elvis oli nyt levyttämässä, joten olemme menossa sinne. Ryhmän kolme laulajaa laulaisivat hänen albumillaan, mutta me muut olisimme vain mukana.
Sitten olimme Elviksen talossa Gracelandissa ja soitimme muutamia kappaleita, joita olin harjoitellut heidän kanssaan. Mutta en oikein heti ymmärtänyt, että kappaleet olivat ehdotuksia, jotka hän saattaisi tuoda mukanaan äänitysistuntoon, mutta niin se vain oli.
Sitten kuulin, kuinka tuottaja ja Elvis sanoivat, että jos valitsemme tämän kappaleen, niin ehkä tämä kaveri voisi myös liittyä mukaan ja soittaa vähän. Ja ajattelin, että kuulin luultavasti väärin. Mutta itse asiassa se meni niin, että pääsin mukaan ja soittamaan muutaman kappaleen. Ja studiossa oli myös toinen pianisti (David Briggs), joten meitä oli kaksi, ja joskus soitimme myös koskettimia tuplana.
Aivan ensimmäinen kappale, jonka sain soittaa, ei ollut kovinkaan gospel-tyylinen, mutta sen sanat olivat ehdottomasti sitä, ja sen nimi oli I Got A Feelin' In My Body. Se meni hyvin, luultavasti olisin nyt hermostuneempi kuin silloin, mutta olin niin nuori (nauraa). Mutta se oli todella hauskaa, sillä hän nauhoitti suurimman osan siitä heti, mitä useimmat artistit eivät tee, eivät edes silloin, kun rytmiraita on nauhoitettu etukäteen ja sitten laulaja tekee lauluraidan joskus myöhemmin. Mutta tämä oli enemmän kuin live-esitys, jopa taustakuoro nauhoitettiin suorana.
Tunnelma studiossa oli erittäin rento, erittäin rento. Harjoituksia ei pidetty, mutta he soittivat demoa yhä uudelleen ja uudelleen. Ja sitten kaikki muusikot kirjoittivat ylös kuulemansa, sointuja ja muuta.
Ja sitten he käyttivät numeroita, se oli ensimmäinen kerta, kun näin sellaista. He kirjoittivat sointujen nimen sijaan numeroita: 1, 2, 3 ja 4. He kutsuivat sitä "Nashvillen numerojärjestelmäksi". Sitten yhtäkkiä oli aika tehdä äänitys ja se oli enempi jamittelua, meininki oli hyvin rentoa ja inspiroivaa.
Pidän kappaleesta todella, ja se on itse asiassa toiminut inspiraationa minullekin, myöhemmin kirjoittamaani kappaleeseen. Se edustaa musiikkityyliä, josta pidän.
Minusta tuntui, että Elvis antoi kaikkensa jokaisessa kappaleessa. Mutta hänen hyvin erityistä suhdettaan gospel-musiikkiin en huomannut tuolloin täysin, sillä se oli ensimmäinen kerta kun näin hänet. Se oli asia, jonka huomasin yhä enemmän viettäessämme aikaa hänen kanssaan sinä vuonna, koska vietimme paljon aikaa yhdessä Elviksen kanssa myös yksityisesti, konserttien jälkeen.
Silloin olimme usein pianon ääressä, ja hän lauloi vain siksi, että se oli hauskaa. Sen myötä kävi todella ilmeiseksi se valtava rakkaus, jota hän tunsi gospel-kappaleita kohtaan." Lue koko haastattelu (elvis.com.au)
I Got A Feelin' In My Body | Stax Studio, Memphis | 10.12.1973