Joulukuun 8. päivä 1970 julkaistiin Yhdysvalloissa Elviksen single I Really Don't Want to Know/There Goes My Everything. Se oli ainoa sinkkulohkaisu tammikuussa 1971 julkaistulta albumilta Elvis Country. Sääli sinällään, koska kyseiseltä pitkäsoitolta olisi voinut häpeilemättä tyrkätä ulos nelivitosena vaikka jokaisen kappaleen.
Don Robertsonin säveltämä ja Howard Barnesin sanoittama singlen A-puoli edustaa kuitenkin albumin ehdotonta kärkeä. Pekingissä vuonna 1922 syntynyt Robertson, jonka katalogista Elvis ikuisti vinyylille sellaisia hienouksia kuten Anything That’s Part of You, There’s Always Me, I Met Her Today ja I’m Counting on You, oli arvostettu pianisti-säveltäjä. Hänen pianonsoittotyylinsä vaikutti merkittävästi Nashville-saundiin 1950-luvulla.
Robertsonin oma henkilökohtainen hitti oli Happy Whistler, vuodelta 1956.
I Really Don't Want To Know oli kantrilegenda Eddy Arnoldin originaaliesitys, jonka hän levytti 23. lokakuuta 1954. Se nousi Yhdysvaltain kantrilistan sijalle 2.
Sen jälkeen tämän kantristandardiksi muodostuneen kappaleen ovat levyttäneet lukuisat artistit, kuten Tommy Edwards, Johnny Burnette, Solomon Burke, Andy Williams, Connie Francis, Brook Benton, Loretta Lynn, John Travolta, Anne Murray ja Jerry Lee Lewis sekä myös Don Robertson itse.
Don Robertson: "Olin äänittänyt RCA:lle albumin joistakin menneistä hittikappaleistani, nimeltään Heart on My Sleeve. Esitykseni I Really Don't Want To Know oli sillä albumilla. Yhdessä vaimoni ja poikani Donnyn kanssa vein sen eräänä päivänä Elviksen talolle. Yksi hänen ystävistään tuli ovelle, ja sanoi, ettei Elvis ollut kotona. Annoin hänelle albumin, jonka olin omistanut nimikirjoituksin Elvikselle. En tiedä, kuunteliko Elvis koskaan sitä – mutta luulen, että hän kuunteli, koska ei kulunut kauan aikaa sen jälkeen, kun minulle kerrottiin, että Elvis oli äänittänyt I Really Don't Want to Know'n.
Ehkä hän tiesi jo kappaleen monilta muilta levyiltä, joilla se oli julkaistu, alkaen vuodesta 1954, Eddy Arnoldin kauniista esityksestä. Olen kuitenkin iloinen, että annoin sen hänelle. Elviksen blues-esitys erosi hyvin paljon omasta suoraviivaisesta esityksestäni. En tiedä kuka ideoi hänen sovituksensa, mutta haluaisin suudella häntä. Elvis esitteli kappaleen kokonaan uudelle sukupolvelle ja auttoi vakiinnuttamaan sen pop-/country-standardiksi. Se oli minulle laulunkirjoittajana erittäin tyydyttävää."
Elvis, jonka Country-albumi oli hatunnosto artisteille, jotka olivat toimineet hänen inspiraationaan ja vaikuttajinaan, puristaa esityksestä yhden uransa parhaista.
Harley Payette on tiivistänyt asian hyvin, arvostellessaan Classic Pop Icons -sivustolla Elvis Country -albumin Legacy Edition -julkaisua:
Sitten, melkein tyhjästä, Elvis repeää tulkitsemaan Don Robertsonin balladin I Really Don't Want to Know, numero, joka oli ollut hitti Eddie Arnoldille, Les Paulille ja Mary Fordille sekä Tommy Edwardsille, ja joka oli aina määritellyt kantrimusiikin popimman reunan. Elvis ei kuitenkaan esittänyt sitä pop-numerona. Hän ei myöskään esittänyt sitä kantrina. Hän lauloi sen kuin se olisi bluesia. Se oli saman tyyppinen innovaatio, jota hän käytti Sun-studiolla Blue Moon of Kentucky'ssa ja That's All Right Mama'ssa, kaikki ne vuodet sitten. Nyt, sen sijaan, että Sam Phillips olisi tunnistamassa hetken ja vangitsemassa sen jälkipolville, se oli Elvis itse. Laulu sai hänet inspiraation valtaan."
Vielä vuoden 1977 CBS-tv-spesiaalissa (Rapid City 21.7.1977), Elvis intoutui esittämään kappaleesta lyhyen version.
Singlen listasijat Yhdysvalloissa:
U.S. Billboard Hot 100, sija 21
U.S. Billboard Hot Country Singles, sija
23
U.S. Billboard Easy Listening, sija 2
Briteissä sinkku oli top ten -hitti, nousten korkeimmillaan sijalle 6.
27. maaliskuuta 1992, RIAA (The Recording Industry Association of America) sertifioi singlelle kultalevyn.
I Really Don't Want To Know | RCA Studio B, Nashville | 7.6.1970