Dokumenttielokuvaa Elvis On Tour (1972) varten Elvis antoi kaksi haastattelua. Tämä on niistä ensimmäinen. Hollywoodissa, levy-yhtiö RCA:n Studio A:lla, 31. maaliskuuta 1972, kuvattu keskustelu ohjaaja-/tuottajakaksikon Robert Abelin ja Pierre Adidgen kanssa on rento ja vapaamuotoinen, jossa enimmäkseen keskitytään Elviksen taustakuoroihin ja lavakemiaan sekä leffan tarkoitukseen ja päämääriin.
Huhtikuun kiertueen alla kuvatussa jutustelussa nostetaan erityisesti esille J.D. Sumner & The Stamps Quartet -gospel-ryhmä, joka sai kasteensa Elviksen kokoonpanossa marraskuun kiertueella, 1971. Sitä ennen, vuosina 1969-71, taustoja konserteissa lauloi The Imperials -yhtye. Stampsit pysyivät Elviksen kiertuekokoonpanossa ja levytyksissä aina Elviksen kuolemaan asti.
Toinen haastattelu elokuvaan annettiin Las Vegasissa, heinä-elokuussa 1972 (tarkka ajankohta ei ole tiedossa). Kamerat olivat myös tuolloin paikalla, mutta haastattelua ei tiettävästi kuitenkaan kuvattu. Nauhoite siitä onneksi löytyy. Kyseessä on syvällisempi, muodollisempi ja huomattavasti pidempi istunto, jota pidetäänkin yhtenä Elviksen parhaimpina tilityksinä. Siihen ehkä palaan myöhemmin.
Pierre & Robert: Kerro jotain J.D. Sumnerista. Mistä tunnet hänet?
Elvis: Hän tuli Memphisiin laulamaan Blackwood Brothers -ryhmän kanssa. Se oli ensimmäinen kerta kun näin hänet.
P&R: Miten päädyitte yhteen nyt.. Vegasissa?
Elvis: Huomasin, että he ovat käytettävissä, ja että hän johti nyt uutta kvartettia nimeltään The Stamps. Kuuntelin heidän joitakin levyjään, ja ne olivat hyvin voimallisia, mistä tykkäsin.
P&R: Hän perusti Stampsit, hän toi heidät yhteen.
Elvis: Hän kokosi ryhmän.
P&R: Yksi heistä (Donnie Sumner) on hänen veljenpoikansa ja yksi (Ed Enoch) on hänen vävypoikansa. Kahdesta muusta en tiedä, mistä he ovat tulleet.
Elvis: Mutta jokainen heistä on yksillöllisesti hyviä, kuten olet huomannut.
P&R: Kyllä, olen huomannut. Me tulemme eri taustoista, keskilännestä tai länsirannikolta.
Elvis: Ette kuule tällaista (musiikkia) kovin usein.
P&R: Emme kuule. Sillä on meille ihan toisenlainen merkityksen taso, koska se ei ole kuulunut siihen kulttuuriin, josta me olemme kotoisin. Koska kaikki tulevat omista kuplistaan. Vähän sama kuin teillä on omat juttunne, niin me kakarana menimme surffaamaan tai pelaamaan baseballia. Voidaan kai puhua omista juurista.
|
| Elvis, Blackwood Brothers -ryhmän kanssa Memphisin Ellis Auditoriumilla, maaliskuussa 1957. Vasemmalta oikealle: James Blackwood, Jackie Marshall, J.D. Sumner, Elvis ja Mark Blackwood (ei jäsen, vaan Cecil Blackwoodin poika). |
Elvis: Me kasvoimme siihen. Muistan kun olin jotain kahden vuoden vanha... minut kasvatettiin siihen, vanhempani toivat minut sen pariin. Kun tulin tarpeeksi vanhaksi, aloin laulaa kirkossa.
P&R: Niinkö aloitit laulamisen?
Elvis: No, se oli yksi tavoista. Mutta diggaan kaikenlaisesta musasta. Kun olin lukiossa, minulla oli levyjä Mario Lanza'lta ja Metropolitan Opera'lta. Minä vain rakastan musiikkia. Espanjalaista ja.. tykkään meksikolaistyyppisistä lauluista. Mutta tämä gospel-juttu, se oli se, jonka parissa kasvoimme, enemmän kuin minkään muun.
P&R: Ja se vaikuttaa musiikkivalintoihin myös, koska siinä on... jos olet nähnyt baptistikuoroja, niin niissä on tietty intohimo läsnä. Ja se on samanlaista intensiivistä sähköä kuin sinulla on lavalla. Sielua – fantastista voimaa, joka on sisälläsi. Se ei ole vain laulamista nuoteista, se on laulua, joka kumpuaa jostakin todella syvältä sisältä.
Elvis: Ja joskus sitä vain paahtaa täysillä eteenpäin. Se on osa sinua. Et edes ajattele sitä.
P&R: Kun olin Lontoossa ja Ranskassa, noin kolme neljä vuotta sitten, tekemässä elokuvaa Jean-Claude Killyn (alppihiihdon kolminkertainen olympiavoittaja) kanssa, ja kysyin häneltä vain sivumennen, että kuka on sinun suosikkilaulajasi? Hän vastasi: ”Oi, se on Elvis Presley. Hän on ykkönen! Hän on ykkönen!”
Elvis: Todellako? No, hän on suosikkihiihtäjäni (naurua). Sepä oli mukavasti sanottu.
P&R: Ja kysyin häneltä miksi? Ja hän sanoi aivan sitä samaa, että Elviksellä on sielua. Tiedätkö, amerikkalaiselle on vaikeata, kun tajuaa, että ranskalainen ymmärtää ”sielun” paremmin kuin sinä. Mutta hän todella ymmärsi sen. Hän sanoi, että Elvis laulaa sydämestään. Näin hän asian kuvaili, ja hänellä oli vielä erittäin rajoittunut englannin kielen taito tuolloin.
Elvis: Fantastista. Mutta tämä... tämä on hyvin perussettiä. Kun uppoudumme duuniimme, se on se, mitä siitä sitten yleensä syntyy.
P&R: Ja teette sitä, koska haluatte tehdä sitä?
Elvis: Juuri näin.
|
| Kolminkertainen alppihiihdon olympiavoittaja, Jean-Claude Killy. |
P&R: Las Vegasissa, kahden show'n jälkeen, painuitte kaikki väsyneinä hotellin sviittiin laulamaan... koko yöksi, aina aamukuuteen asti.
Elvis: Heitämme useimmiten kaksi keikkaa illassa ja sen jälkeen menemme yläkertaan laulamaan, aina aamunkoittoon asti, siis gospel-lauluja.
P&R: Miten pystyt siihen?
Elvis: En kovin usein pystykään (naurua), kun teen joka yö siellä töitä.
P&R: Onko sillä jokin tarkoitus tai tehtävä?
Elvis: Se enemmän tai vähemmän auttaa rauhoittumaan. Ainakin minua. Koska olet juuri ollut hyvin keskittynyt ja kaikki ovat tehneet lujasti töitä. Joten, nämä ovat sitten niitä tuttuja juttuja.
P&R: Vähän kuin vanhat kaverit kokoontuisivat.
Elvis: Kyllä. Ja se rauhoittaa.
P&R: Se auttaa tasoittumaan.
Elvis: Tasapainottaa. Muuten olisit ihan pihalla (huohottaa) ja et pystyisi nukkumaan. Eipä siinä mitään, mutta joskus lopetan todella nopeaan biisiin, lähdemme studiosta ja kukaan ei pysty nukkumaan tuntikausiin.
P&R: Olet varmaan oikeassa, kun poistut lavalta esimerkiksi Vegasissa, niin siinä käy kierroksilla.
Elvis: Todellakin.
P&R: Siinä todella leijutaan pilvissä.
Elvis: Se tosiaan ottaa ainakin neljä tai viisi tuntia ennen kuin alat rauhoittua. Ja me yleensä rentoudumme tekemällä tämän tyyppisiä juttuja.
P&R: Mistä löysit nämä tyypit? Tarkoitan, että tunnemme J:D:n, mutta nuo muut, jotka ovat kuorossa. Vaikuttaisi siltä, että olisit tuntenut heidät jo ikuisuuden, ainakin kun katselin teitä juuri pianon äärellä laulamassa. Ihan kuin olisitte supervanhoja ystäviä pitkän ajan takaa.
Elvis: Kuten sanoin, olen tuntenut J.D:n jo kun olin 15-vuotias. Silloin hän aloitteli, ja tuli Memphisiin esiintymään Blackwood Brothers -ryhmän kanssa. Ja olin tosi iso gospel-musiikin fani. He lauloivat koko illan, ja minä kuuntelin heitä siellä koko illan. Ja hän oli perustanut tämän uuden ryhmän pari vuotta sitten, kuuntelin heidän levyjään ja toin heidät yhteen (Sweet) Inspirationsien ja kaikkien muiden kanssa.
Joe Esposito: Katsoimme katuojaan ja siellä he olivat.
Elvis: Kaivoimme heidät katuojasta (naurua).
|
| Billboard-lehden (25.3.1972) kokosivun mainos uuden albumin ja kiertueen tiimoilta. |
P&R: Kaikki tuo on todella hienoa nähtävää lavalla. Se vaikuttaa ikään kuin suhteelta. Vähän kuin kaikki olisivat lavalla ystäviä kaikkien kanssa. Se on todella harvinaista. Olemme nähneet paljon yhtyeitä esiintymässä, mutta emme ole saanet samanlaista vaikutelmaa heistä.
Elvis: Se varmasti johtuu siitä, että nautimme siitä. Ja me nautimme siitä koko ajan, tarkoitan, että heitämme kaksi keikkaa illassa viiden viikon ajan, mutta emme koskaan anna homman tylsistyä. Jokainen biisi esitetään kuin se olisi ensimmäinen kerta. Ja se on yksi salaisuuksista.
P&R: Se ei ole mikään suunniteltu juttu. Ette esitä samoja biisejä samassa järjestyksessä.
Elvis: Emme välttämättä. Me saatamme muutella järjestystä, mutta vaikka esittäisimmekin samat kappaleet...ne ovat uusia, ja saundi on uusi. Tunne on läsnä joka kerta.
P&R: Mutta se on erilainen tunne joka kerta, eikö?
Elvis: Se on hyvä tunne. Emme anna sen latistua, koska aina on uusi yleisö odottamassa. Plus, me nautimme siitä, mitä teemme.
J.D. Sumner: Elvis todellakin kommunikoi meidän kaikkien kanssa. Sinä tosiaankin teet sitä lavalla. Olen laulanut monien ihmisten kanssa, mutta hän jotenkin saa sinut pysymään kiinnostuneena ja minut kommunikoimaan hänen kanssaan.
Elvis: Enkä kerro miten (naurua).
P&R: Et aio kertoa meille salaisuuksiasi?
Elvis: Juttuja, joita kerrotaan selkäni takana, sun muuta (naurua). Mutta joo, pidämme homman vaan jotenkin kiinnostavana.
Joe Esposito: Toivottavasti kiinnostavampana, mitä tähän asti.
Elvis: Pää kiinni (naurua). Loppushow'ssa... viiden viikon jälkeen, kaikki oli mennyt näin (napsauttaa sormiaan). Ja se tuntui vain päivältä.
P&R: Niin, en tiedä. Esimerkiksi tänä iltana teitte kaiken vain meitä ja kameroita varten, mikä vaikuttaisi siltä, että teitte kaiken päinvastoin meille, mitä normaalisti teette, koska ikävä kyllä halusitte meidän pysyvän kameroittemme kanssa perässä. Mutta oli rankkaa huomata, että pystytte täällä (studiossa) samaan kuin lavalla.
|
| Billboard-lehti uutisoi alkuvuodesta 1972 Elviksen tulevasta dokumenttielokuvasta, jolla nähtäisiin The Stamps -gospelryhmä harjoittelemassa Elviksen kanssa studiossa ja esiintymässä huhtikuun kiertueella. Las Vegasissa otetussa kuvassa, vasemmalta oikealle ovat Bill Baize, Richard Sterban, Donnie Sumner, Elvis, J.D. Sumner, Ed Enoch ja Stampsien pianisti Nick Bruno. |
Elvis: Tiedätkö miksi? Se mikä on mielenkiintoista musiikissa ja kaikissa ihmisissä täällä, he löytävät uusia saundeja, ja he tekevät asioita erilailla itselleen. Joten se on kuin uusi kokemus joka päivä. Kaveri kitarassa löytää jonkun uuden kuvion tai pianisti löytää jotain, tai kuoro lisää jotain uutta. Ja kuulen tuon kaiken, ja se inspiroi minua. Pidän siitä.
P&R: Me seuraamme sitä... se on uutta meille. Me seuraamme juttuja, kun sinä ja soolokitaristi vaihdatte katseita, samalla kuvaten sitä. Jotakin todella tapahtuu siellä, jonkinlaista taikuutta. Me olemme jo tietoisia sinun ja Charlie Hodgen välillä tapahtuvasta pelleilystä, ja se on osa sitä kaikkea myös. Joten siellä on ikään kuin joku juttu menossa. Siellä tapahtuu jotain. Huomasin, kuinka katseesi siirtyi J.D.:hen, kun kuoro alkoi laulaa. Jokaisesta noista jutuista saa pieniä kiksejä. Ihan kuin keskustelu olisi käynnissä. Jokaisella. Se on kuin palautetta, puolin ja toisin, ja tsemppaatte toisianne.
Elvis: Well, sitä juuri tarkoitin, sitä meinasin... se ei ikinä lopu. Se vaan jatkuu.
P&R: Ja juuri sitä haemme elokuvaan. Juuri siihen leffan on täysin keskityttävä. Se kaikki sähköisyys, joka kiertää edestakaisin.
Elvis: Toivottavasti löydätte sen (naurua).
P&R: Hei, me tsekkasimme, eikä sitä ollut siellä (naurua).
Elvis: Joo, kiitti vaan!
P&R: Eiköhän se ollut tässä (naurua). Hei, lopetellaan tältä päivältä. Meidän täytyy levätä reissua varten. Meillä on pitkä...
Elvis: Pitkä matka täältä...
P&R: Buffaloon. Siirtyä Buffaloon. Tällä kiertueella menetän pari tuumaa, en täältä (vyötäröltä), mutta täältä (pituutta, kun joutuu pitämään videokameraa harteillaan) (naurua). Täytyy roikkua käsillä noin pari viikkoa, että saan sen takaisin. Ja ne ovat vielä yksittäiskeikkoja.
Elvis: Mutta se on hauskaa. Se on jännittävää.
P&R: Pitää miettiä, miten saada piano näille kavereille joka huoneeseen, että he voivat laulaa show'n jälkeen. Mutta eiköhän painuta kotiin joka hemmo.
Elvis: Luulen kans niin. Nauttikaa, kaverit.
P&R: Tämä on alku todella nautittavalle kokemukselle.
Elvis: Kiitos. Teemme parhaamme.
P&R: Tiedän, että te teette. Me yritämme myös tehdä parhaamme... ja nyt sinun pitäisi sanoa: "tiedän, että teette.", jotta olisimme cool.
Elvis: En kommentoi. Nyt puntit on tasan (naurua).
P&R: Hyvää yötä.
Videosuositukset: