Event Number 8


Houston, Texas, 3. maaliskuuta 1974, maailman suurin sisähalli, The Astrodome, 44 175 ihmistä ja kaiken keskellä Gold Vine -esiintymisasussaan Hillbilly nro. 1. Siinä vaatimattomat puitteet ruodinnan alla olevalle bootleg-klassikolle.

Maaliskuussa 1974 Elvis starttasi käyntiin 1970-luvun yhdeksännen ja siihen astisista pisimmän kiertueensa. Se käsittäisi yhteensä 25 konserttia ympäri etelävaltioita. Kiertue oli kahden Houstonin keikan lisäksi merkittävä myös siksi, että hän esiintyisi kotikaupungissaan Memphisissä ensimmäistä kertaa kolmeentoista vuoteen (yhteensä viisi loppuunmyytyä konserttia, joista viimeisen levy-yhtiö RCA nauhoitti ja julkaisi nimellä Elvis – Recorded Live On Stage In Memphis).

Elvis oli esiintynyt ensimmäistä kertaa Astrodomella jo neljä vuotta aikaisemmin. Helmi-maaliskuussa 1970 pidetyt kuusi konserttia olivat Elviksen ensimmäiset Las Vegasin ulkopuolella järjestetyt, hänen vuoden 1969 comebackinsa jälkeen. Vegasin pienestä yökerhomaisesta salista suoraan yli 60 tuhatta henkeä vetävälle stadionille oli radikaali maisemanvaihdos: ”Sehän on kuin joku vitun valtameri!”, oli Elvis todennut, puntti väpättäen, mutta lopulta kuitenkin show't voitokkaasti läpi vieden.

Perinteikäs, joka vuosi järjestettävä Houston Livestock Show And Rodeo oli mittava, lähes kaksi viikkoa kestävä tapahtuma. Rodeon ja cowboy-esitysten yhteyteen oli buukattu myös joukko sen ajan viihdemusiikin kuumia nimiä. Vuonna 1974 mukana oli Elviksen lisäksi muun muassa sellaisia staroja kuin The Jackson Five, Sonny & Cher, Charlie Rich ja Conway Twitty

Vuoden 1974 Houston Livestock Show And Rodeo -tapahtuman mainosjuliste.

Siitä, miten tuon kaltaiset tähdet soveltuivat esiintymään kaikenmaailman kaakkien ja karjojen välinumeroina voidaan tietenkin olla montaa mieltä. Eversti Parkeria ajatus tuskin häiritsi, sillä pääsiväthän nuo laulajarentut kerrankin kaltaistensa seuraan mylvimään. Entisen karnevaaliketkun ahtaaseen maailmankuvaan, jota hallitsivat lähinnä vain dollarinkuvat, eivät mahtuneet taiteelliset arvot. Hänelle oli aivan sama, vaikka lavalla olisi Elviksen kanssa soittanut apinaorkesteri. Ainakin keikkapalkat olisivat säilyneet kohtuullisimpina ja kunnon sirkusmeininki taattu.

💡 Katso kuvia backstagelta ennen iltapäiväkonserttia (elvis-collectors.com)

Feikki-everstin huumorintajusta  kertoo paljon myös se, kuinka hän kesken iltapäiväshow'n saapui paikalle aasilla ratsastaen, kuin Vapahtajamme ikään. Nyt ei reittiä tosin ollut katettu palmun lehvillä, vaan lähinnä show'n aikaisempien nelijalkaisten esiintyjien typpipitoisilla laskeumilla. Ja se messiaaninen hahmo ei suinkaan istunut aasin selässä, vaan seisoi nolona lavalla.

Eversti Parker ja aasi, järjestämässä omaa show'taan kesken iltapäiväkonsertin. Parkerin vierellä Elviksen isä, Vernon.

Ennen Elvis-show'n alkua oli siirrettävä lavarakennelma kuljetettu vaivihkaa – bändi ja taustakuorot kyydissään – keskelle kenttää rodeoesityksen aikana. Samanaikaisesti vielä käynnissä oleva vankkuriralli pelästytti lavalla seisoneet Sweet Inspirationin leidit pahanpäiväisesti, jotka jo hetken luulivat, että nyt ne jyrää meitin. Se todellinen jyrä saapui kuitenkin vasta tuon hulabaloon jälkeen punaisen Ford Broncon kyyditsemänä, yleisölle huolettomasti heiluttaen. Avomaasturi kurvasi kentän ympäri kierroksen Ronnie Tuttin paukuttaessa patteristoaan.

Zarathustra ei puhunut näissä konserteissa siitä yksinkertaisesta syystä, että lava oli niin pieni, ettei edes sopu antanut sijaa Joe Guergiolle ja hänen johtamalleen orkesterille. Ja juuri tuo seikka tekeekin konsertista mielenkiintoisen. Vuosien saatossa ja myös ihan äskettäin (From Elvis In Nashville ja Back In Nashville -boksit) ovat eri julkaisut tutustuttaneet meidät puhaltimista ja jousista karsittuun 1970-luvun studiosoundiin, mikä onkin auttanut näkemään tuon vuosikymmenen tuotannon aivan uudessa valossa. Nyt pääsemme nauttimaan samasta herkusta myös konserttilavalla.

Kuuntele Event Number 8 -julkaisu YouTubesta.

Houstonin keikat olivat ainoat 1970-luvun esiintymiset, joissa ei käytetty taustaorkesteria. On harmillista, ettei Elvis saanut niistä inspiraatiota toteuttaa ideaa silloin tällöin jatkossakin. Las Vegasin yökerhoilmapiiriin perusbändisoitanto olisi istunut kuin Eversti Parker aasin selkään.

Iso orkka tietenkin tuo myös tiettyjä helpotuksia esiintyjälle, jonka ei tarvitse sen pönkittämänä olla aina niin aktiivinen ja läsnä. Ja Houstonin konserttia kuunnellessa väistämättä tuleekin se vaikutelma, että Elvis joutui puristamaan itsestään hieman enemmän irti. Tietysti se tosiseikka, että katsomossa istui yli 40 000 silmäparia, saattoi myös osaltaan vaikuttaa asiaan.

”Hyvää iltaa, naiset ja herrat. Olen ohjelmanumero 8” toteaa maestro ironiseen sävyyn heti aloitusbiisistä selvittyään. Pakollisen I Got A Woman/Amen -medleyn ja Love Me'n jälkeen seuraa kappale, josta Elvis ei tiettävästi onnistunut uransa aikana esittämään ainuttakaan hälläväliä tulkintaa. Trying To Get To You on jälleen konsertin ehdoton kohokohta. Uskaltaisin jopa väittää sen olevan yksi parhaista kuulemistani versioista.

Elvis saapumassa iltakonserttiin punaisen Ford Broncon kyydissä ja Joe Espositon tukemana.

Ensimmäistä kertaa odotin mielenkiinnolla minkälaisen voitelun saisi show'n pakkopulla Love Me Tender? Yleisön nuolemiseen kun tällä kertaa vaadittaisiin vähintäänkin 50 metriä pitkä kieli. Odotukseni eivät täysin valuneet hukkaan, sillä tulkinta on kuin hyvä viini: kypsä ja täyteläinen. Harmi vain, että tällekin esitykselle käy samoin kuin usein tuolle jumalten nektarille: se loppuu ennen aikojaan (kesto 1:41). Ilmeisesti rutiiniin kuuluneen esiintyjän ja naisyleisön välisen oraaliaktin puuttuminen oli syynä, ettei kappaleesta päästy ensimmäistä säkeistöä pidemmälle.

📺 Katso videokuvaa Houstonin keikoista

Nasevat tulkinnat saavat myös Johnny B. Goode, Fever ja Polk Salad Annie, joista varsinkin jälkimmäinen saa uusia suomaisempia sävyjä puhallinten loistaessa poissaolollaan. Samasta syystä Suspicious Minds, I Can't Stop Loving You ja Let Me Be There ovat vähemmän allensa jyrääviä kuin on totuttu. Mistä juontuikin mieleeni, että sellaiset showstopperit kuin Stemroller Blues ja An American Trilogy on ymmärrettävistä syistä jätetty pois ohjelmistosta. Varsinkin Trilogyssa jouset ja puhaltimet ovat tärkeässä roolissa. Ilman niitä tuo raivopatrioottinen esitys kääntyisi täysin itseään vastaan, kuulostaen lähinnä Mickey Mouse March'ilta (”In Disneyland where I was born...”).

Konsertin lopussa Elvis kiittelee yleisöään: ”Kiitos, että energiakriisistä huolimatta ajoitte tänne asti katsomaan meidän, karjapaimenien ja rodeon esitystä”. Tuohon maailman aikaan vallinnut energiakriisi ei ollut mikään vähäpätöinen asia. Bensiinin vaikea saatavuus ja kallis hinta olisi hyvinkin saattanut aiheuttaa otsonin kokoisen aukon valtavan Astrodomen katsomoon. Elvis kuitenkin rikkoi Astrodomen ja oman yleisöennätyksensä kaksi kertaa saman päivän aikana. Yhteensä lähes 90 000 läsnäolijaa oli saapunut kriisikokoukseen todistamaan tapahtumaa.

Keskelle valtavaa areenaa sijoitettu pieni lavarakennelma kääntyi 180 astetta, mutta ei kuitenkaan halvimpiin katsomoihin päin. Elviksen seurana stagella taustakuorojen lisäksi Charlie Hodge (taustalaulu ja akustinen kitara), Duke Bardwell (basso), Ronnie Tutt (rummut), James Burton (soolokitara) ja John Wilkinson (komppikitara).

💡 Katso lisää kuvia konserteista (elvisconcerts.com)

Elviksen sanainen säilä ei näissä konserteissa sivalla, vaan kappaleesta toiseen siirrytään vauhdilla. Siitä ja ohjelmiston typistämisestä johtuen on show lyhyenläntä (kesto n. 50 min.). Presley & Co. on kuitenkin onnistunut käärimään kokoon jämäkän ja viihdyttävän musiikkipaketin. Vaikkakin Houston Chroniclen kriitikko oli hieman nihkeä seuraavan päivän arvostelussaan:

"Presley tekee hyvän Las Vegas -aktin. Se on ihan kiva, mutta Dome ei ole paras paikka sille (ei kuitenkaan Presleyn vika, vaan heidän, jotka buukkasivat hänet sinne).

Näitä samanlaisia Las Vegasin pääesiintyjien akteja on nähty ennenkin. On outoa nähdä originaalin tekevän itsestään tavanomaisen. Mitä makeilevampi Presleystä tulee, sitä vähemmän kiinnostava hän on. Jos Presley kykenisi taas saundaamaan siltä, kuin hän olisi levyttänyt jonkun autotallissa, hän päihittäisi jokaikisen alalla toimijan. Hänen inkarnaationsa kimaltelevissa haalareissa muistuttaa toisinaan Osmondien vanhinta jäsentä."

💡 Lue koko arvostelu (elvisconcerts.com)

Elvis oli tällä kiertueella iskussa, ja se myös kuuluu levyltä, jonka saundit ovat yllättävän hyvät olosuhteisiin nähden (akustiikan kanssa oli ongelmia, ja myös Elvis ilmaisi tyytymättömyytensä asiasta). Solistin ja bändin volyymitasot eivät aivan ole balanssissa, joten Elviksen ääni kuuluu selvästi etualalla. Kohtuullisen kirkassaundiselta cd:ltä löytyy myös dynamiikkaa, joten volyyminappi kannattaa kääntää kohti kaakkoa.

Astrodomen keikoista oli ja on edelleen saatavilla myös yleisönauhoituksia, joita ei missään nimessä eikä millään tasolla voi verrata tähän miksauspöydän kautta tehtyyn äänitteeseen. Ne kuulostavat hyvin hyvin häiriintyneiltä kakofonialta.

Hieman koomisen sävyn levylle kieltämättä luo se tosiseikka, että vaikka Elvis esiintyikin uransa toiseksi suurimmalle yleisölle (suurin yleisö oli Pontiacissa, Michiganissa 31.12.1975, noin 60 000 ihmistä), ei sen reaktioista kuulu juuri pihaustakaan. Äänipöytänauhoituksen luonteesta johtuen parhaiten erottuvat lavalla seisovien taustaköörien (Sweet Inspirations, J.D. Sumner & Stamps ja Voice) taputukset. Vaikka juhlaväkeä oli paikalla kymmeniä tuhansia, saa touhusta sen vaikutelman kuin Elvis esiintyisi keskellä Putte Possun nimipäiviä.

Levyn kreditit väittävät että äänite olisi iltapäiväkonsertti (2:00 pm), mutta kyseessä kuitenkin on iltakonsertti (8:00 pm).

Artisti ottaa asentoa iltashow'ssa, päällään Gold Vine -asu. Iltapäiväshow'ssa pukineena oli Nail Mirrored. 

Madison-julkaisu Event Number 8 aiheutti sen ilmestymisen aikoihin (vuonna 2000) faneissa suurta ihmetystä, koska kukaan ei olisi uskonut, että näistä Astrodomen konserteista löytyisi äänipöytänauhoite. Levystä on julkaistu vuosien varrella kolme eri painosta (samoilla kansilla). Lisäksi vuonna 2012 lanseerasi Venus-levymerkki samaisen konsertin nimellä The 8th Wonder Of The World

Levy on ihan hyvää hyllyn täytettä jo pelkästään sen historiallisen painoarvon vuoksi. Myös taustaorkesterin poissaolo tuo tervetullutta vaihtelua yleensä niin paatosmaiseen poljentoon. Totuuden nimessä täytyy kuitenkin todeta, että ei se seikka tee konserttiesityksistä kuitenkaan niin radikaalisti erilaisia, kuin se teki joistakin 1970-luvun studiobiiseistä. Keikka on joka tapauksessa tuon pikantin vivahteen ansiosta mukava piristysruiske paatuneen Elvis-fanin pakaraan.

Pasi Välimäki

Olen Elvis-harrastaja jo vuodesta 1977 lähtien. ElvisMesta-blogin (elvismesta.blogspot.com) tarkoituksena on jakaa omaa vuosien varrella kertynyttä tietämystä Elvis Presleystä. Lisäksi medioissa näkee artistiin liittyen usein väärää tietoa, asiavirheitä ja turhia uskomuksia, joihin sivut pyrkivät omalta osaltaan tuomaan oikaisua ja samalla toimimaan lähdeaineistona kaikenlaiseen julkaisutoimintaan. Tietenkin tarkoitus on myös tarjota mielenkiintoista sisältöä faneille ja muille asiasta kiinnostuneille. MusaMesta-blogi (musamesta.blogspot.com) on perustettu alustaksi kaikenlaiseen musiikkiin liittyvään häröilyyn. Fokus on konserttimuisteluissa, netistä bongatuissa videoissa/biiseissä ja artistidiggailussa. Olen kuitenkin antanut itselleni täyden vapauden toimia, kunhan se vain jotenkin liittyy musiikkiin – elämän pituiseen intohimooni.

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!

Uudempi Vanhempi

نموذج الاتصال