Elokuvat | It Happened at the World's Fair

It Happened at the World's Fair (Sydän tarjolla)
MGM, 1963
kesto 105 minuuttia

Ohjaus: Norman Taurog
Tuottaja: Ted Richmond
Käsikirjoitus: Si Rose, Seaman Jacobs
Kuvaus: Joseph Ruttenberg
Leikkaus: Fredric Steinkamp
Musiikki: Leith Stevens

Roolijako:

Elvis Presley – Mike Edwards
Joan O'Brien – Diane Warren
Gary Lockwood – Danny Burke
Vicky Tiu – Sue-Lin
H.M. Wynant – Vince Bradley
Edith Atwater – johtava hoitaja (Miss Steuben)
Guy Raymond – Barney Thatcher
Dorothy Green – Miss Ettinger
Kam Tong – Walter Ling
Yvonne Craig – Dorothy Johnson
Olan Soule – Henry Johnson
Jacqueline Dewit – Emma Johnson
Kurt Russell – Elvistä nilkkaan potkaiseva poika
Russell Thorson – Sheriffi Garland
Wilson Wood – Mekaanikko
Robert B. Williams – Great Washington Producen työnjohtaja
John Day – Charlie
Red West – Fred

Kappaleet:

Beyond the Bend
Relax
Take Me to the Fair
They Remind Me Too Much of You
One Broken Heart for Sale
I'm Falling in Love Tonight
Cotton Candy Land
A World of Our Own
How Would You Like to Be
Happy Ending

Ensi-ilta Yhdysvalloissa: 3.4.1963 Los Angeles
Ensi-ilta Suomessa: 1.11.1963, Gloria (Helsinki)

Aiheesta muualla:

Juoni

Mike ja Danny lentävät kaksitasoisella pölytyskoneella, mutta Dannyn uhkapelivelkojen vuoksi paikallinen sheriffi takavarikoi sen. Yrittäessään ansaita rahaa he liftaavat Seattlen maailmannäyttelyyn. Dannyn yrittäessä ansaita rahaa pelaamalla pokeria Mike huolehtii pienestä tytöstä, Sue-Linistä, jonka setä Walter on kadonnut. Naistenmiehenä hän löytää myös aikaa seurustella nuoren sairaanhoitajan, Dianen, kanssa.

Elokuvan alkuperäinen Suomi-juliste.

Trivia

Helmikuussa 1962 ilmoitettiin, että käsikirjoituksen tekisi William Fay, mutta maaliskuun lopussa, Si Rose ja Seaman Jacobs palkattiin tehtävään.

Ted Richmond oli elokuvan tuottaja. Hän aloitti uransa kirjailijana 1930-luvun lopulla. Merkittävin hänen elokuvistaan on vuoden 1973 Papillon, jonka päärooleissa nähdään Dustin Hoffman ja Steve McQueen.

Ensimmäinen nimi, jota elokuvalle harkittiin oli Mister, Will You Marry Me. Helmikuussa 1962 se vaihtui nimeen Take Me Out to the Fair ja kuukautta myöhemmin nimeksi tuli Take Me to the Fair.

Kuvaukset aloitettiin 27. elokuuta 1962 Culver Cityssä. 5. syyskuuta tuotanto siirtyi Seattleen, jossa ensimmäisenä filmattiin kohtaus yksiraiteisessa (Monorail). Culver Cityssä Elvis sai käyttöönsä näyttelijälegenda Clark Gablen entisen pukuhuoneen, jota tähti oli käyttänyt 24 vuoden ajan.

Coolina ja huoliteltuna kuvauspaikalla, Seattlen maailmannäyttelyssä. Taustalla aurinkolaseissaan näkyy Elviksen ystävä Joe Esposito, jolla oli cameorooli elokuvassa.

Seattlessa Elvis majoittui New Washington -hotellin neljänteentoista kerrokseen. Elvis seurueineen teki kepposia hotellin henkilökunnalle. Yksi suosikkikepposista oli siirtää kaikki huonekalut ulos huoneesta ja sitten soittaa huonepalveluun. Kun pikkolo toi ruoan, hän löysi heidät istumasta täysin tyhjän huoneen lattialla. Kun pikkolo lähti hakemaan esimiestä, miehet siirsivät huonekalut takaisin paikoilleen.

MGM järjesti sata poliisia suojelemaan Elvistä maailmannäyttelyn yleisöltä sekä kuusi Pinkertonin valepukuista etsivää, jotka olivat hänen vierellään joka sekunti, kun hän ei ollut kuvattavana.

Kuten kaikissa Elvis-elokuvissa, joissa tehtiin kuvauksia oikeissa lokaatioissa, ihaileva ja usein äänekäs faniyleisö oli väistämätön, mikä teki Elvis Presleyn esittämisestä anonyyminä hahmona erittäin vaikeaa. Tämä elokuva oli erityisen haastava, koska tarinan kuvaaminen vaati niin paljon jatkuvaa läsnäoloa vilkkaalla paikalla.

Elokuvassa esitellään lähes kaikki maailmannäyttelyn nähtävyydet, muiden muassa Bellin puhelinnäyttely, unelma-autonäyttely, tulevaisuusnäyttely, Space Needle ja sen ravintola, sekä huvipuistoalue.

Elvikselle suoritetaan pikainen kynsien huolto ennen kuvauksia Monorail-kohtauksessa. Vieressä istuu Vicky Tiu.

Näyttelyn nimi oli Seattle Century 21 Exposition, joten Elviksen hahmon asuinpaikkana sijainneen asuntovaunupuiston nimi oli Center 21 Estates. Monia näyttelyä varten luotuja rakenteita ja rakennuksia käytetään edelleen nykyisessä Seattle Centerissä. Maailmannäyttelyä varten rakennettu Space Needle on nykyään Seattlen kaupungin symboli. Vuoden 1962 maailmannäyttely houkutteli miljoonia kävijöitä ympäri maailmaa.

Elviksen elokuvaan tehty vaatetus maksoi yhteensä 9300 dollaria, sisältäen kymmenen pukua, neljä urheilutakkia, kolmekymmentä paitaa, viisitoista paria housuja, kaksi kashmirtakkia ja viisikymmentä viisi kravattia. Elviksen habitus oli siis hyvin huoliteltu, ja ennen Monorail-kohtauksen kuvausta hänelle tehtiin paikan päällä manikyyri.

Elokuvan ensi-illan mainos, jossain päin Yhdysvaltoja.

Elokuvan ensi-ilta pidettiin Los Angelesissa 3. huhtikuuta 1963. Ja 10. huhtikuuta se sai valtakunnallisen ensi-iltansa. Elokuva sijoittui sijalle 55 Variety-lehden listalla.

Suomen ensi-ilta oli 1. marraskuuta 1963, Helsingissä, elokuvateatteri Gloriassa. Televisiossa se nähtiin ensimmäisen kerran 15. toukokuuta 1984 (MTV2).

Elokuvan ensi-illan lehtimainos Helsingin sanomissa.

Elviksen kamua näytellyt Gary Lockwood erotettiin UCLA:sta (Kalifornian yliopisto) vuodeksi tappelun vuoksi. Tauon aikana hänestä tuli elokuvien sijaisnäyttelijä. Lockwoodin ensimmäinen elokuva oli Tall Story (Tytöt pitävät pitkistä pojista, 1960), jossa hän toimi Anthony Perkinsin sijaisnäyttelijänä. Näytelmäkirjailija Josh Logan muutti Garyn nimen, Yosolfsky, Lockwoodiksi, koska se oli Loganin oma toinen nimi. Hän sai myös pienen roolin elokuvassa. Hänen toinen elokuvansa oli Elviksen Wild In The Country (Kapinallisen laulu, 1961). Lockwoodilla oli rooli myös Elia Kazanin elokuvassa Splendor In The Grass (Kuumetta veressä, 1961), jota tähdittivät Natalie Wood ja Warren Beatty. Ja Stanley Kubrickin elokuvassa 2001: A Space Odyssey (2001: Avaruusseikkailu, 1968). Hänellä oli myös monia televisiorooleja, kuten pääossa sarjassa The Lieutenant (1963–64), mutta hänet tunnetaan ehkä parhaiten roolistaan Star Trekin pilottijaksossa.

Gary Lockwood ja Elvis (keskellä), alun lentokonekohtauksessa. Oikealla, valkoisessa paidassa ja lippalakissa, tilannetta tarkkailee ohjaaja Norman Taurog.

Tuleva Hollywood-tähti Kurt Russell näytteli elokuvadebyytissään poikaa, joka potkaisee Elvistä sääreen. Muistellessaan kohtausta vuosia myöhemmin Russell sanoi, ettei halunnut tehdä sitä, koska Elvis oli niin suuri tähti ja Russell oli hänen faninsa. Elvis kuitenkin maksoi hänelle palveluksestaan 5 dollaria. Myöhemmin Russell näytteli Elvistä John Carpenterin elokuvassa Elvis (1979) ja ääninäytteli häntä elokuvassa Forrest Gump (1994). Lisäksi Russell nähdään Elvis-asuisena elokuvassa 3000 Miles to Graceland (Määränpäänä Graceland, 2001). Kyseisessä rainassa potkukohtausta parodioidaan, kun nuori poika juoksee kuviin ja potkaisee täydessä Elvis-asussa olevaa Russelia sääreen.

Elokuvakäsikirjoitus on esillä Rock & Roll Hall of Famessa. Se on avattu sivulta, jossa Kurt Russellin hahmo potkaisee Elvis Presleytä sääreen.

Katso myös Episodin juttu aiheesta (episodi.fi)

Kurt Russell potkaisemassa Elvistä nilkkaan. "Adults, they're all nuts!"

Osia elokuvasta kuvattiin myös Hollywoodissa. Palattuaan kuvausten pariin Kaliforniaan Elvis antoi haastattelun kolumnisti Lloyd Shearerille. Haastattelussa Elvis kertoi, kuinka paljon hän rakasti lukemista ja filosofian opiskelua ja että jos hän ei olisi viihdyttäjä, hän olisi halunnut tulla lääkäriksi. Lue ja kuuntele haastattelu ElvisMestan sivuilta.

Marraskuussa Memphisin pormestari Henry Loeb ja Elviksen isä Vernon vierailivat Elviksen luona kuvauspaikalla vastaanottamassa Elviksen vuosittaisen 50 000 dollarin lahjoituksen Memphisin alueen hyväntekeväisyysjärjestöille.

Vicky Tiu oli pikkutyttö, joka näytteli Sue-Liniä. Se oli hänen ensimmäinen ja ainoa elokuvaroolinsa. Hän varttui ja meni naimisiin Ben Cayetanon, Havaijin osavaltion viidennen kuvernöörin, kanssa vuonna 1997. Tiu kertoi myöhemmin, että vaikka Elvis Presleyn kanssa oli ilo työskennellä, hän vihasi työskentelyä ohjaaja Norman Taurogin kanssa. Kohtauksessa, jossa Sue-Lin itkee, Taurog sai Vickyn itkemään oikeita kyyneleitä kertomalla hänelle, että tämän rakas isoäiti oli juuri kuollut. Ohjatessaan elokuvaa Skippy (1931), josta hän voitti Oscarin, Taurog käytti samanlaista likaista temppua saadakseen veljenpoikansa Jackie Cooperin itkemään oikeita kyyneleitä pyytämällä avustajaansa teeskentelemään ampuvansa Cooperin koiraa. Tapahtumasta, joka traumatisoi Cooperin, on hän itse kertonut omaelämäkerrassaan. Taannoisessa haastattelussa Vicky Tiu sanoi, että hänellä on edelleen tallessa elokuvasta tuttu iso punainen pehmolelu ja kopio käsikirjoituksesta.

Ohjaaja Norman Taurog ja Vicky Tiu, elokuvan kuvaustauolla.

Naispääosan esittäjä elokuvassa oli Joan O'Brien. Hän aloitti uransa teini-ikäisenä country-laulajana työskennellen televisiossa Tennessee Ernie Fordin kanssa. Hän siirtyi näyttelemisen pariin ja ironisesti näytteli sairaanhoitajaa useissa eri elokuvissa, mukaan lukien tässä. Muita sairaanhoitajan rooleja olivat elokuvat Operation Petticoat (Operaatio alushame, 1959) ja Jerry Lewisin tähdittämä It's Only Money (Rahaa kuin roskaa, 1962). Hän näytteli myös teinimusikaalissa Nancy Sinatran kanssa nimeltä Get Yourself A College Girl (Rautalankahurmio, 1964). Debyyttinsä hän teki Jane Mansfieldille räätälöidyssä elokuvassa Too Hot to Handle (Liian kuumaa tavaraa, 1960). O'Brien näytteli monien Hollywoodin huippujen, kuten Cary Grantin ja John Waynen kanssa. Hän luopui näyttelijänurastaan vuonna 1965 kasvattaakseen lapsiaan ja lopulta hänestä tuli Hilton Hotelin johtaja.

Joan O'Brien Elviksen seurassa, harjoittelemassa Space Needle -kohtausta. Elviksellä on kaulallaan valkoinen pyyhe, joka suojaa pukua kasvomeikeiltä.

Dorothya näytelleellä Yvonne Craigilla ja Olan Soulella, joka näytteli hänen isäänsä, oli myös Batman-siteitä Craigin kanssa. Yvonne näytteli Batgirlia 1960-luvun Batman-tv-sarjassa ja Soule näytteli uutistoimittajaa samassa sarjassa. Hän toimi myös Batmanin äänenä useilla Super Friends -piirrossarjan tuotantokausilla, ja myöhemmin hänet korvasi Adam West, joka myös näytteli 1960-luvun tv-sarjassa Batmania. Yvonne Craig nähdään myös vuoden 1964 Elvis-elokuvassa Kissin' Cousins (Suukottelevat serkut), jossa hän näytteli Azalea Tatumia. Hän aloitti uransa balettitanssijana teinivuosinaan.

Dorothyn talon julkisivun nimi oli The Vinegar Tree House, ja se sijaitsi MGM:n tontilla nro 2. Sitä oli käytetty kaksi vuotta aiemmin Georgen talon julkisivuna MGM:n elokuvassa The Time Machine (Aikakone, 1960). Vaikka Dorothyn talo on sisustettu uudelleen, sen sisätilat ovat samat kuin Georgen.

Yvonne Craig ja Elvis tutustumassa toisiinsa, elokuvan Relax-kohtauksessa. Klassisen musiikin ystävänä Craig ei ollut tutustunut Elviksen tuotantoon, joten hän ei ollut lainkaan innostunut ajatuksesta työskennellä Kuninkaan kanssa. Hän muistelee: "Tein töitä hänen kanssaan, eikä hän tuntunut antavan mitään kameralle – ihmettelin, miksi hän edes yritti. Sitten näin kuvat päivälehdissä, ja hän oli ainoa asia, jonka näin. Hän oli niin magneettinen."

Kam Tong näytteli omenanviljelijä Walter Lingiä, Sue-Linin setää. Tämä Kaliforniassa syntynyt näyttelijä aloitti elokuvauransa 1930-luvun lopulla ja näytteli useita rooleja 1940-luvun sotaelokuvissa. Hänet nähdään myös elokuvissa, kuten Love Is A Many Splendored Thing (Päivien kimallus, 1955), Walk Like A Dragon (Orjavankkurit, 1960) ja Flower Drum Song (Lootuskukka, 1961). Hänellä oli rooleja lukuisissa tv-sarjoissa, kuten Have Gun – Will Travel, jossa hänellä oli toistuva rooli vuosina 1957–1963.

Kam Tong, ottamassa liftareita kyytiin, vierellään Vicky Tiu.

Elokuvassa ja Elviksen kanssa soundtrackilla esiintyi laulava kvartetti nimeltään The Mellomen, johon kuuluivat Thurl Ravenscroft, Bill Lee, Bill Cole ja Max Smith. He eivät olleet ainoastaan laulajia, vaan he antoivat myös äänet monille rakastetuille piirroshahmoille esimerkiksi elokuvissa Liisa Ihmemaassa, Kaunotar ja Kulkuri, Tom ja Jerry, Jogi-karhu, Peter Pan, Prinsessa Ruusunen ja 101 dalmatialaista. Thurl Ravenscroftin ääntä kuullaan muun muassa elokuvissa Miekka kivessä, Maija Poppanen, Viidakkokirja, Kissa hatussa, Aristokatit ja Nalle Puh. Hänen ääntään on käytetty myös monissa Disneylandin ja Disney Worldin nähtävyyksien ääninauhoitteissa. The Mellomen esiintyi myös Elviksen elokuvassa The Trouble with Girls (Tytöistä on pelkkää harmia, 1969).

Futuristinen auto, josta Elvis löytää Sue-Linin nukkumassa, on General Motorsin Firebird III. Titaaniteräksestä valmistetulla ulkokuorella, "kaksoiskupla"-katoksella ja lokinsiipiovilla varustettu auto oli yksi maailman ensimmäisistä itseohjautuvista autoista, ja sitä voitiin ohjata etänä joystick-laitteella. Firebird III oli esillä vuoden 1962 maailmannäyttelyssä Washingtonin osavaltion paviljongissa (nykyään Climate Pledge Arena), joka oli myöhemmin Seattle Supersonicsin NBA-koripallojoukkueen kotistadion ja on nyt Seattle Krakenin NHL-jääkiekkojoukkueen kotistadion.

Sue-Linin nukkumapaikka, Firebird II, Seattlen maailmannäyttelyssä, 1962.

Kolme autoa, jotka ajavat Miken ja Dannyn ohi liftaamisen aikana, ovat: vuoden 1962 Ford Thunderbird, vuoden 1962 Chevy Corvair ja vuoden 1962 Chrysler Imperial.

Blooperit

Saapuessaan maailmannäyttelyyn Elvis vie matkatavaransa ja kitaransa säilytykseen aseman säilytyslokeroon. Kuvissa ei näy, että kitara olisi säilytettynä, koska se on itse asiassa aivan liian pitkä mahtuakseen pieneen lokeroon.

Kun Space Needlessä syödään, ikkunat pyörivät asiakkaiden ympärillä – mutta maisemat eivät vaihdu. Todellisuudessa pyörivän ravintolan maisema vaihtuu noin kerran tunnissa.

Elokuvan loppupuolella marssiorkesterin hatut muuttuvat takaapäin katsottuna, korkeasta sylinterimäisestä mallista litteämmäksi sotilastyyppisiksi malleiksi.