Noin viikko Elvis Presleyn viimeisimmän elokuvan Suomen ensi-illan jälkeen, Me Naiset -lehti (nro 39, 27.9.1961) sai tilaisuuden puida laulajasuosikin naisasioita. Tuolloin vielä nousussa olevan Hollywood-lupauksen ympärillä pyöri vastakkaisen sukupuolen edustajia siinä määrin, että naistenlehtien oli vaikea pysyä laskuissa.
Ja se meneillään olevan elokuvan nimi oli tietenkin Kapinallisen laulu (Wild In The Country), eikä Kesytön luonto, kuten lehti väittää. Hyvä yritys kuitenkin. Leffasta lisätietoa löytyy ElvisMestan elokuvasivuilta.
Mielenkiintoisin viittaus artikkelista löytyy jo ikään kuin varmana pidettyyn tietoon Presleyn seuraavan vuoden Euroopan kiertueeseen, jonka tiimoilta pohditaan hänen mahdollista saapumistaan Ruotsiin. Suomea ei tässä kohti edes harkita.
Myös Elviksen hurjissa miljoonalukemissa kulkevat palkkiot on todennäköisesti laskettu sen aikaisissa Suomen markoissa, vaikka valuuttaa ei olekaan mainittu.
Elvistä tosiaankin yritettiin armeijasta paluunsa jälkeen kihlata lähes jokaisen naikkosen kanssa, joka vähänkin teki lähempää tuttavuutta tähden kanssa. Sen jälkeen kun Elvis vihdoin astui avioliiton satamaan kuusikymmenluvun lopulla, hänelle alettiin jo lähes välittömästi kirjoittaa eropapereita.