Elvis jättää vaimonsa! | Suosikki 3/1970

Tuskin oli Priscillan ja Elviksen hääkellojen kumu ehtinyt hälventyä, kun jo lehdistö alkoi povata heidän eroaan. Meidän oma Suosikki-lehtemme (nro 3/1970) ei tehnyt siinä poikkeusta – jo noin kaksi vuotta ennen kuin asia oikeasti realisoitui. Eli kuten useasti tuppaa käymään, kun jotain seikkaa tarpeeksi jauhaa, niin lopulta se toteutuu. 

Näin jälkiviisaana voi sanoa, että sinällään artikkelin sisältämät väitteet ovat aika lähellä silloisia kulissien takaisia kuvioita, vaikka seuraavassa Suosikin numerossa (kts. alimmainen juttu) Elvis fan clubin prexy Tuula Mäenpää yrittääkin parhaansa mukaan kääntää tilannetta parempaan suuntaan.

Tuulan vastauksessa mainittu Gary Pepper oli The Elvis Tankers -faniklubin presidentti, ja Elviksen henkilökohtainen ystävä. 

Elvis maksoi Pepperille faniklubin ylläpidosta ja hankki myös sairaanhoitajan hoitamaan Pepperiä, joka kärsi vakavasta aivohalvauksesta. Pepper omisti laajan kokoelman Presley-muistoesineitä, jotka Elvis itse antoi hänelle. Siihen kuului muun muassa iso osa Elviksen henkilökohtaisesta levykokoelmasta.



Pasi Välimäki

Olen Elvis-harrastaja jo vuodesta 1977 lähtien. ElvisMesta-blogin (elvismesta.blogspot.com) tarkoituksena on jakaa omaa vuosien varrella kertynyttä tietämystä Elvis Presleystä. Lisäksi medioissa näkee artistiin liittyen usein väärää tietoa, asiavirheitä ja turhia uskomuksia, joihin sivut pyrkivät omalta osaltaan tuomaan oikaisua ja samalla toimimaan lähdeaineistona kaikenlaiseen julkaisutoimintaan. Tietenkin tarkoitus on myös tarjota mielenkiintoista sisältöä faneille ja muille asiasta kiinnostuneille.

MusaMesta-blogi (musamesta.blogspot.com) on perustettu alustaksi kaikenlaiseen musiikkiin liittyvään häröilyyn. Fokus on konserttimuisteluissa, netistä bongatuissa videoissa/biiseissä ja artistidiggailussa. Olen kuitenkin antanut itselleni täyden vapauden toimia, kunhan se vain jotenkin liittyy musiikkiin – elämän pituiseen intohimooni.

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!

Uudempi Vanhempi

نموذج الاتصال