Koti-Posti oli vuosina 1961–1975 kaksi kertaa kuukaudessa ilmestynyt aikakauslehti, jota kustansi helsinkiläinen Lehtiaitta Oy. Lehti sulautui vuonna 1975 Apu-lehteen. Toukokuun 1967 numerossa se julkaisi aukeaman jutun Elviksen poikamiesvuosien päättymisestä. Presleyn poika siis viimein rengastettiin saman vuoden toukokuussa, vapunpäivänä, Las Vegasissa. Asiavirheitä vilisevä juttu kuitenkin päättyy kylmäävään profetiaan. Todellako toimittaja Leo Norberg täältä periferiasta on ollut niin kaukonäköinen, että skeptisyydessään osasi jo veikata tulevaisuuden suunnan?
Elvis Presley on vuosien varrella kerännyt ympärilleen hyvien kavereiden lauman, joka on seurannut häntä uskollisesti paikasta toiseen. Joku on keksinyt kutsua tätä joukkoa »Memphisin Mafiaksi». Se huolehtii paitsi tähden Rolls Roycesta ja kuudesta Cadillacista, myös hänen vaatteistaan ja heiloistaan ainakin huolehti vapunpäivään saakka. Voihan näet olla, että Priscilla Presley katsoo klaanin tehneen tehtävänsä. Saa nyt sitten nähdä, miten tässä oikein käy; jos on näet tapahtunut, että nuori aviomies on alkanut vähän ajan kuluttua kaivata vanhaa kaveriporukkaa ja ehkä niitä vanhoja heilojakin, ja silloin tulee äkkiä eteen se totuuden hetki, jolloin nuorikko rupeaa syyttelemään rakastettuaan sielullisesta julmuudesta ja – Mutta ei nyt viitsitä mennä asioiden edelle. Näissä hommissa tulee vain niin mahdottoman skeptiseksi.
(Klikkaa kuvat suuremmiksi!)


