Tytöt kiinnostavat Euroopan kiertuetta enemmän!!! | Suosikki 3/1973


Alkuvuodesta 1973 Suosikki julkaisi tyylilleen uskollisesti raflaavan otsikon, jolla ei totuuden kanssa ollut mitään tekemistä. Aikansa "klikkiotsikko" väitti kolmen huutomerkin voimin, että vastakkainen sukupuoli pitäisi Elviksen Amerikan mantereella. No, vaikka Elviksellä olisi ollut tuolloin haaremillinen naisia, niin se ei olisi estänyt häntä tulemasta Eurooppaan esiintymään. Syyt olivat aivan jossain muualla, kuten sen nyt paremmin tiedämme.

Varsinaisen leipätekstin on kirjoittanut Andy Gray, joka oli Englannin yhden vaikutusvaltaisimman musiikkilehden New Musical Expressin (NME) päätoimittaja. Hän oli 1960-luvulta lähtien tehnyt freelance-juttuja Suosikkiin

Tuolloisesta Suosikin päätoimittajasta Jyrki "Jyräys" Hämäläisestä ja Andy Graysta kertoi Helsingin Sanomat (7.7.2002) jutussaan seuraavaa: 

"On vaikeaa kuvitella, millä keinoin nuori suomalaispoika 60-luvulla pääsi huipputähtien peesiin, mutta Hämäläiseltä se onnistui. Joku Andy Gray oli 'kaikkein merkittävimmän musiikkilehden' päätoimittaja, ja koska hän oli avustanut Suosikkia, jossa Jyräys jo silloin oli pyörinyt, hän otti nöössipojan vastavuoroisesti toimitusharjoittelijaksi."

Jyrki Hämäläinen ja Andy Gray olivat siis jo vanhoja tuttuja ja Jyräyksen oppi-isä, joten se selittää sen, että Grayn juttuja julkaistiin edelleen Suosikissa myös 1970-luvulla. Andy oli myös yksi niistä harvoista, jotka saivat kutsun Jyräyksen häihin.

City-lehden haastattelussa, vuonna 2002, Hämäläinen kertoi, kuinka hän pääsi musiikkimaailman sisäpiireihin Andy Greyn kautta:

 "Joo, mä ‘muutin’ Lontooseen ‘kokonaan’ vuoden 65 alussa. Siellä oli just räjähtämässä tää Beatles, Mods, Rockers, Rolling Stones, Carnaby Street, Kings Road, Mary Quant, koko nuorisokulttuurikuvio. Oli syntymässä uusi ihmisrotu, ja jouduin koko tän homman keskipisteeseen. Mitä sitten? Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja mua auttoi Andy Gray, New Musical Expressin päätoimittaja, joka oli aikaisemmin kirjoitellut Suosikkiin freelancerina. Mä pääsin palloilemaan NME:n käytäville, samoille kokolattiamatoille, joilla Tom Jones, Rollarit ja Jimi Hendrix käppäilivät. 

Lontoossa oli kaikki: Dylanit, Donovanit, rauhanmarssit sekä hirveä idealismi… syksyn 65 olin Suomessa ja tein telkkaa, Veijalaisen Mapen kanssa Ohimennen-ohjelmaa, ja samaan aikaan Suosikkia. Silloin päätin, että Suomi on sarvikuonojen maa, enkä mä voi asua täällä! No, sitten mä ‘muutin’ jenkkeihin. Pyörin New Yorkissa ja Losissa ja pääsin taas sauhuamaan Andyn suhteilla. Siellä mä seikkailin, kunnes kesällä 66 tulin Otaniemeen juhannuskeikalle. Silloin tarjottiin vakituista duunia Suosikissa, ja en mä tiedä, jotenkin mä jymähdin tänne."

Niin, ja mainittakoon vielä, että jutun kuvituksessa näkyvät naiset eivät liity Elviksen elämään. Ne ilmeisesti on noukittu kuvatoimiston arkistoista.

Nämä blogipostaukset saattavat kiinnostaa sinua