Kymmenen päivää Elvis Presleyn kuoleman jälkeen 26.8.1977 Apu-lehti julkaisi ensimmäisen osan kaksiosaisesta muistelojutusta. Kannessa komeili surusilmäinen laulajasuuruus lähikuvassa, jonka alapuolelle oli kirjattu mustin isokokoisin kirjaimin: "Hyvästi Elvis". Kyseinen kansi on polttomerkattu allekirjoittaneen takaraivoon, koska siitä bongasin ensimmäistä kertaa uutisen Elviksen kuolemasta.
Olin taas käymässä naapurissa, jossa tuolloin taisin oleilla enemmän kuin kotonani. Heille jaettiin Apu-lehti aina vähän aikaisemmin kuin meille. Siellä minulle kerrottiin uutinen, joka oli kylläkin jo yli viikko sitten kerrottu tv:n pääuutislähetyksessäkin, mutta vanhempani eivät olleet uskaltaneeet mainita siitä minulle, koska olin juuri äskettäin kiinnostunut tästä amerikkalaisesta legendasta.
Reilu kuukautta aikaisemmin oli telkkarissa näytetty ensimmäistä kertaa Elvis-elokuva. Se kantoi nimeä Nyrkkeilysankari Kid Galahad (1962). Leffa sytytti innostuksen ja uteliaisuuden kipinän kahdeksanvuotiaassa pikkupojassa. Mutta äsken vielä hehkeä ja elinvoimaa pursuava, tv-ruudulla seikkaillut hahmo, olikin jo siinä samassa kuollut.
Alle kymmenvuotias ei osaa vielä surra kovin syvästi, etenkään etäistä supertähteä, jostakin kaukaisesta maasta. Kuolema, ja sen nostattama uutisointi, aikakaus- ja musiikkilehtien värikkäät tarinat ja kauppoihin ilmestyneet lukuisat äänitteet vain antoivat lopullisen potkun fanittamiselle, josta muodostui elinikäinen. Kuolema ei ollut loppu, vaan pikemminkin jonkun uuden ja ihmeellisen alku. Se kesä muutti kaiken. Kiitos E musiikista. Matka jatkuu.
Valitettavasti jutun neljä viimeistä sivua ovat mustavalkoisia valokopioita, koska ElvisMestan arkistoista ei löytynyt lehden alkuperäisiä sivuja.
Jutun kakkososa löytyy täältä: Menestyksen hinta oli yksityinen helvetti, Elvis Story 2.
