Elvis on lyönyt kaikki lättäjalaksi – Suosikki 4/1971

Elviksen ensimmäinen dokumenttielokuva, Elvis – That's the Way It Is (Tämä on Elvis) sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 11. marraskuuta 1970. Suomessa leffa debytoi valkokankaalla vasta puoli vuotta myöhemmin, 14. toukokuuta 1971, Helsingin Bristolissa. Maailma oli tuolloin aika paljon hitaampi.

Suosikki-lehden päätoimittaja Jyrki "Jyräys" Hämäläinen toi ensi-illan aikoihin elokuvan näyttävästi esille lehdessään, kaikkiaan kahden ja puolen aukeaman edestä, aikakauden harvinaisilla kuvilla ryyditettynä. Hänelle leimalliseen tyyliin on teksti varsin lennokasta, mutta jutun loppukaneetista on löydettävissä kuitenkin jotain oleellista:

"Hän pystyy lauluillaan luomaan tunnelmia, vapauttamaan arjen taakasta. Kovassa ja kylmässä maailmassa hänen tulkintojensa fantastisuus saa joskus kyyneleen silmäkulmaan pelkästä ilosta. Ja diskoissakin on kiva svengata Elviksen musiikin tahdissa.

Sillä: Elviksen musiikki ei ole itsetärkeää pätemistä. Sen salaisuus on se, että se ei ole unohtanut ihmistä. Tavallista ihmistä, joka nyhtää kukkarostaan, joskus laihastakin, pennejä saadakseen iloa, svengiä ja lohdutusta harmaaseen arkeensa.

Se on kuin kädenojennus ihmiseltä ihmiselle."


 

Pasi Välimäki

Olen Elvis-harrastaja jo vuodesta 1977 lähtien. ElvisMesta-blogin (elvismesta.blogspot.com) tarkoituksena on jakaa omaa vuosien varrella kertynyttä tietämystä Elvis Presleystä. Lisäksi medioissa näkee artistiin liittyen usein väärää tietoa, asiavirheitä ja turhia uskomuksia, joihin sivut pyrkivät omalta osaltaan tuomaan oikaisua ja samalla toimimaan lähdeaineistona kaikenlaiseen julkaisutoimintaan. Tietenkin tarkoitus on myös tarjota mielenkiintoista sisältöä faneille ja muille asiasta kiinnostuneille.

MusaMesta-blogi (musamesta.blogspot.com) on perustettu alustaksi kaikenlaiseen musiikkiin liittyvään häröilyyn. Fokus on konserttimuisteluissa, netistä bongatuissa videoissa/biiseissä ja artistidiggailussa. Olen kuitenkin antanut itselleni täyden vapauden toimia, kunhan se vain jotenkin liittyy musiikkiin – elämän pituiseen intohimooni.

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!

Uudempi Vanhempi

نموذج الاتصال