No More | 1961

Elvis Presleyn blockbuster-leffasta, Blue Hawaii (1961), noukittua kappaletta La Paloma (Kyyhkynen), tai kuten se Elvis-maailmassa paremmin tunnetaan, No More, voidaan hyvällä syyllä kutsua ensimmäiseksi kansainväliseksi hitiksi.

Elviksen katalogissa laulun tekijöiksi on merkitty Don Robertson (joka kirjoitti kappaleen englanninkieliset sanat) ja Hal Blair, mutta totuus ei ole ihan niin yksinkertainen.

La Paloman alkuperäinen säveltäjä oli Madridin konservatorion opiskelija, baskilainen Sebastián Iradier (tai Yradier). Hänen 1800-luvun puolessavälissä säveltämästä habanera-rytmisestä kappaleesta tuli nopeasti valtavan suosittu, kun se levisi purjelaivojen miehistöjen mukana ympäri maailmaa. Siitä on tehty globaalisti lukemattomia instrumentaali- ja lauluversioita, ja jopa 5000 levytystä, enemmän kuin mistään muusta sävelmästä. Laulu kertoo kyyhkysestä, joka vie kuolevan merimiehen terveiset rakastetulle.

No More on yksi Blue Hawaii -albumin parhaista kappaleista. Elvis käyttää tässä voimakkaampaa ääntä kuin suurimmassa osassa sessiota, hyödyntäen mehukasta (mutta hankalaa) melodiaa ja sävellajin vaihtelua parhaalla mahdollisella tavalla. Loppu on huomionarvoinen, Elvis laulaa pehmeästi korkeimmassa rekisterissään ennen kuin siirtyy saumattomasti täyteläisempään ja voimakkaampaan ääneen viimeisessä nuotissa. – Shane BrownReconsider Baby – Elvis Presley: A Listener's Guide 

Laulun alkuperäinen sanoitus nojautuu antiikin Kreikan myyttiin, jossa Persian kuninkaan Dareios I:n sotapäällikkö Mardonius oli tulossa sotaisin aikein Ateenaan. Yksi hänen laivoistaan kuitenkin joutui haaksirikkoon Athos-vuoren edustalla ja upposi meren syvyyksiin. Rannalla olleet kreikkalaiset näkivät valkoisen kyyhkysen nousevan laivasta taivaalle. Valkokyyhkyjä käytettiin tuolloin kirjekyyhkyinä Persiassa, mutta Kreikassa ne olivat tuiki tuntemattomia. Siitä lähti elämään uskomus, jonka mukaan valkoinen kyyhkynen tuo hukkuvalta merimieheltä viimeisen lemmenviestin.

Iradier oli saanut vaikutteita Kuuban Havannan musiikista 1850-luvun matkoillaan. Hän kirjoitti kappaleen ja esitti sen ensimmäisen kerran Havannassa vuonna 1855, ja se julkaistiin vuonna 1859. Iradier kuoli pian kappaleen valmistumisen jälkeen.

Ensimmäinen La Paloma -äänitallenne tehtiin tunnistamattomien soittajien kornettiduettona Emil Berliner United States Gramophone Company -yhtiölle, 3. marraskuuta 1894, mutta ensimmäisen vokaalitallenteen teki Ferruccio Giannini. Hänen äänityksensä tallennettiin 4. toukokuuta 1896. Giannini oli italialainen tenori, joka muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1885. Hän oli yksi ensimmäisistä laulajista, jota levytettiin levylle.

Blue Hawaii -albumin levytyssessiossa Radio Recorders -studiolla, Hollywoodissa, maaliskuussa 1961.

Ensimmäisenä suomenkielisenä levytyksenä La Palomasta pidetään amerikansuomalaisen Walfrid Lehdon nimellä Volpi Leuto vuonna 1928 New Yorkissa tekemää gramofonilevyä Siirtolaisen kaiho

Kappaleen tunnetuimman suomenkielisen sanoituksen on tehnyt Raili Kahilainen. Siinä merimies kertoo lähtiessään rakkaimmalleen, että jos kuolee matkallaan, hänen sielunsa jää elämään valkean kyyhkysen muodossa. Kahilaisen sanoituksella La Paloman levytti ensimmäisenä Erkki Junkkarinen, vuonna 1955. Sittemmin meikäläisittäin sen on saattanut levylle yli 30 artistia, aina Olavi Virrasta Vesa-Matti Loirin esittämään huumorihahmo Jean-Pierre Kuselaan asti.

Lähde: Wikipedia

Elvis oli kutsunut lauluntekijä Don Robertsonin Radio Recordersin studiolle äänitysten ensimmäiselle päivälle, 21. maaliskuuta, koska halusi tehdä vaikutuksen säveltäjään. Hän puski No Moren vaativaa lopetusta läpi yhä uudelleen ja uudellen, kunnes kolmannentoista yrityksen jälkeen äänitekniikko Thorne Nogar suositteli erillisen lopun äänittämistä, mutta Elvis hylkäsi ehdotuksen silmiään räpäyttämättä. 

Yhdessä kohtaa leikkisällä tuulella ollut artisti sai Don Robertsonin häkeltymään laulaessaan säkeen muunnelluilla sanoilla hänen kappaleestaan There's Always Me: "When the shadows fall, and you're wondering who to ball..." Vasta myöhemmin Robertson tajusi, että tämä oli Elviksen tapa ilmoittaa kieli poskessa, että hän oli levyttänyt kappaleen äskettäin Nashvillessä. Lue myös blogi There's Always Me | 1961

Elvis esitti kappaleen vielä tammikuussa 1973 Aloha from Hawaii -satelliittishow'ta varten kuvatuissa välinumeroissa, jotka nauhoitettiin Honolulu International Center Arenalla ilman yleisöä. No More kuitenkin karsittiin pois kaikkiaan viisi esitystä sisältäneestä kattauksesta, joka nähtiin ensimmäisen kerran, kun show näytettiin nauhoitettuna lähetyksenä Yhdysvalloissa 4. huhtikuuta 1973.

Elokuvan kohtauksessa uintireissulla bikinien yläosan hukannut Joan Blackman nähtiin myös Elviksen vastanäyttelijättärenä elokuvassa Kid Galahad (1962).

No More | Radio Recorders, Hollywood | 21.3.1961

Nämä blogipostaukset saattavat kiinnostaa sinua