Vuonna 1946 perustettu afroamerikkailainen rhythm and blues ja doo-wop-lauluryhmä The Clovers oli yksi niistä lukuisista populaarimusiikin edustajista, joilta nuori Elvis Presley imi vaikutteita. Siitä hyvänä todisteena löytyy harvinainen 6. tammikuuta 1955 KDAV-radioasemalla Lubbockissa, Texasissa äänitetty Clovers-hitti Fool, Fool, Fool, joka Presleyn esityksenä kuultiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 1992 julkaistulla, Grammy-ehdokkuudenkin saaneella The King Of Rock 'N' Roll – The Complete 50's Masters -cd-boksilla.
Toinen Clovers-katalogin varhainen Elvis-äänite on Little Mama, joka on edellistä vieläkin harvinaisempi löytö. Se on äänitetty Louisiana Hayridessa Shreveportissa, Louisianassa, 5. maaliskuuta 1955. Esityksen pääsimme kuulemaan vasta heinäkuussa 2017 julkaistulla A Boy from Tupelo: The Complete 1953-55 Recordings -boksilla.
Elviksen myöhemmistä levytyksistä on vielä noukittavissa yksi, vuoden 1957 The Clovers -originaali, Down in the Alley, joka äänitettiin 26. toukokuuta 1966, soundtrack-albumille Spinout, sen yhtenä bonuskappaleena.
Joten, Elvis tuskin olisi voinut olla tyytyväisempi kun hän havaitsi, että levy-yhtiön musiikkikustantaja Freddy Bienstock oli käynyt kaivelemassa legendaarisen laulunkirjoittajakaksikon Leiber/Stoller -arkistoja ja tuonut 22. tammikuuta 1963 aloitettuihin Fun In Acapulco (Rytmiä ja riemua Acapulcossa) -elokuvan soundtrack-sessioihin alun perin vuonna 1962 The Cloversin (nimellä Tippie and the Clovers) levyttämän kappaleen Bossa Nova Baby. Heidän versionsa julkaistiin Leiberin ja Stollerin Tiger-levymerkin kautta, mutta uudella levy-yhtiöllä ei riittänyt rahkeita sen levittämiseen, joten se floppasi, eikä koskaan noussut listoille.
![]() |
| RCA-levy-yhtiön mainos, jota jaettiin jälleenmyyjille. |
Elvis tarttuikin hanakasti heti ensimmäisenä tähän suosikkiyhtyeensä kappaleeseen ja yhdentoista oton jälkeen valmiina oli energinen ja kupliva valmis levytys, joka osoittautuisikin yhdeksi hänen leffauransa parhaimmista vedoista sekä levyllä että esityksenä elokuvassa. Musiikkiesitysten visuaaliseen laatuun oli muutenkin panostettu keskimääräistä enemmän ja ne ovatkin kyseisessä leffassa varsin toimivia ja näyttäviä.
"Bossa Nova Baby äänitettiin session alussa, ja se energia kuuluu siinä. Esityksessä on moderni, ihastuttavan tarttuva urkuriffi. Elviksen kolmannentoista Hollywood-elokuvan meksikolaista teemaa heijastelevassa väliosassa on mukana myös mariachi-tyylistä taikaa. Myös laulu on osuvaa. Bossa Nova Baby on edelleen yksi Elviksen 'grooveimmista' levyistä, sekä termin parhaassa että huonoimmassa merkityksessä. Loistava." – Mark Duffett, Counting Down Elvis His Finest 100 Songs
Siinä missä elokuvan Blue Hawaii -soundtrack-albumi sisälsi havaijilaisia vaikutteita, toimi Fun In Acapulco lattarityylisten laulujen alustana. Molemmat kokonaisuudet voidaan hyvällä syyllä luokitella teema-albumeiksi. Ja kuten leffan nimikin sen jo paljastaa, haettiin albumille meksikolaista tunnelmaa.
Perinteistä tyyliä pyrittiin luomaan kahden tijuana-trumpetistin (Anthony Terran, Rudolph Loera), studiokitaristi Hilmer J. "Tiny" Timbrellin mandoliinin ja arvostetun perkussionistin Emil Richardsin (s. Emilio Joseph Radocchia) voimin. Hänen cv:stään löytyy muun muassa bongojen soittaminen alkuperäisen Mission Impossible -tv-sarjan tunnarissa ja ksylofonityöskentely Simpsonien alkutunnarissa.
Viimeinen silaus annettiin, kun Fun In Acapulcon musiikillinen johtaja Joseph Lilley toi mukaan puertoricolaisen lauluyhtyeen The Amigosin (Jose Vadiz, Pedro Berrios, Miguel Alcaide, German Vega) lisäämään kattaukseen taustalaulunsa ja espanjalaisten kitaroidensa vaikutteita. The Amigosia, joka tunnetaan myös nimellä The Four Amigos, kuullaan myös Elviksen edellisen vuoden elokuvassa Girls! Girls! Girls! (Tyttöjä! Tyttöjä! Tyttöjä!)
Elviksellä oli henkilökohtaisessa kokoelmassaan myös joitakin omia levytyksiä. Ja mielenkiintoinen kuriositeetti, joka varmasti kertoo hänen mieltymyksestään kappaleeseen on se, että single Bossa Nova Baby/Witchcraft löytyi hänen levyhyllystään.
Itse kappaleella Bossa Nova Baby ei sinällään ollut mitään tekemistä Meksikon eikä sen turistirysän Acapulcon kanssa, koska bossa nova -tyylisuunta on kotoisin Brasiliasta. Eikä esitys edes edustanut genreä, koska se oli painotukseltaan enemmän rock'n'rollia. Mutta ei nyt puututa pikkuseikkoihin.
Ja jos tarkkoja ollaan, ja mehän olemme, ei Elvis edes pitänyt hauskaa Acapulcossa: hänen stunt-näyttelijänsä piti. Paikallisviranomaiset olivat julistaneet laulajan ei-toivotuksi henkilöksi, koska kahden hänen aiemman elokuvansa, King Creole (Kitara kainalossa, 1958) ja G.I. Blues (Café Europa, 1960), näytöksissä puhkesi mellakoita Las Americas -elokuvateatterissa Mexico Cityssä.
Esitettiin myös tekaistuja väitteitä, että Elvis olisi julkisesti mustamaalannut maata vieraillessaan Tijuanassa (paikassa, jossa Presley ei ollut koskaan käynyt), mutta kommentit yhdistettiin myöhemmin vaikutusvaltaiseen meksikolaiseen poliitikkoon, Ernesto Peralta Uruchurtuun, joka oli vihainen Elvikselle, koska tämä kieltäytyi esiintymästä tyttärensä syntymäpäiväjuhlissa. Elvis, joka kuvasi kaikki kohtauksensa Los Angelesissa, Paramountin studioilla, sai myös radiosoittokiellon tuolloin, ja hänen levyjänsä poltettiin Mexico Cityn aukiolla.
Ja jos ei muuta, niin ainakin Eversti Parker sai jälleen mitä parhaimman syyn olla päästämättä "poikaansa" Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelle.
Kappaleen toinen kirjoittaja Mike Stoller, joka tunnetaan suurena bossa nova -musiikin ja brasilialaisen musiikin fanina yleensäkin, on lausunut siitä seuraavaa: "Pidän Tippy & The Cloversien originaalia parempana. Se oli coolimpi kuin Fun In Acapulcon -versio. Kumpikaan ei sinällään edustanut bossa novaa, mutta Cloverseilla siinä oli enemmän bossa nova -fiilistä, kuin Elviksen levytyksessä."
Jerry Leiber oli toista mieltä: "Elvis teki hyvän tulkinnan kappaleesta Bossa Nova Baby. Pidin siitä paljon. Se oli juuri oikein tehty. Se oli 'naulan kantaan', kuten Liverpoolissa sanotaan."
Fun In Acapulco -albumi kokonaisuutena onnistuu mainiosti letkeän lattarifiiliksen luomisessa. Kuten Elviksen vajaa vuosi aikaisemmin levyttämältä Pot Luck -albumilta on kuultavissa, sieltä jo löytyy vähälle huomiolle jääneitä lattarivaikutteisia biisejä. Se ehkä osaltaan selittää tulkinnallista antaumusta, joka välittyy elokuvaa varten äänitettyjä kappaleita kohtaan. Elvis vain yksinkertaisesti piti sellaisesta musiikista.
"Levytykset ovat äänen ja tunnelman riemuvoitto. Elvis oli motivoitunut. Hän lauloi loistavasti, täydestä sydämestään nauttien. Ja vaikka jotkut kappaleista vain palvelivat juonta, tällä kertaa mukana oli myös erinomaista materiaalia." – Ernst Jorgensen, Elvis Presley – A Life In Music – The Complete Recording Sessions

