Baz Luhrmannin EPiC – Elvis Presley in Concert sai ensi-iltansa syyskuussa 2025 Toronton filmifestivaaleilla Kanadassa. Leffa pyöri siellä muutaman päivän ja sen jälkeen se on nähty myös Sveitsissä Zürichin festareilla syys-lokakuun vaihteessa. Nämä näytökset olivat siis vain rajatulle yleisölle rajatun ajan, ja jouduimme jännittämään löytyykö elokuvalle levittäjä, että pääsisimme kaikki näkemään sen.
Nyt se päivä on koittanut, levittäjä on löytynyt ja ensi-ilta maailmalla ja Suomessa on 27. helmikuuta 2026 ja IMAX-teattereissa jo 20. helmikuuta. Vielä ennen globaalia ensi-iltaa EPiC nähdään Gracelandissa Yhdysvaltojen ennakkonäytöksenä Elviksen syntymäpäivänä 8. tammikuuta 2026 ja vielä Bazin kotimaassa Australiassa AACTA-festareilla 7. helmikuuta.
Toronton ensi-illan jälkeen joitakin otteita elokuvasta vuosi nettiin, kun katsojat olivat kuvanneet niitä kännyköillään. Suurimmaksi osaksi matskua levitettiin YouTubessa, josta kohtaukset on tätä nykyä aika tehokkaasti poistettu. Totta kai ne piti stalkata ja nähdyn perusteella voin sanoa, että huima paketti on tulossa. Sellainen, minkä taiteilija nimeltään Elvis Presley oikeasti ansaitsee. Juonipaljastuksia en sen enempää tarjoile, mutta heille, joita kiinnostaa kokonaisuuden sisältö, löytyy siitäkin yksityiskohtainen kuvaus linkin takaa (elvistoday.com).
Kriitikot ovat suitsuttaneet elokuvaa. Ja se tietenkin lämmittää vanhan diggarin sielua. Sellainenkin arvostettu elokuva-alan julkaisu, kuin Variety, joutui polvistumaan Kuninkaan edessä. Ohessa muutama ote kirjoituksesta:
Seitsemän vuotta sitten, kun Bohemian Rhapsody julkaistiin, katsoin paljon Queenin konserttimateriaalia, koska halusin perehtyä Freddie Mercuryyn, jota nykyään pidetään yhtenä rock-historian sähköistävimmistä esiintyjistä. Hän ansaitsee tuon maineen. Mutta olen täällä todistamassa, että hän on noin kolmanneksen niin sähköistävä kuin Elvis oli 1970-luvun alussa.
Elviksen äänen voima pysyi heikentymättömänä – se kohosi, värisi, hyväili, jylisi, rokkasi, osui jokaiseen nuottiin ainutlaatuisella kauneudella. Ja vaikka hän toisinaan liikkeissään flirttaili sarkasmin kanssa eikä heilunut kuten vuonna 1956, hänen tapansa pitää ja liikuttaa vartaloaan omasi silti loisteliaan eroottisen kaunopuheisuuden.
EPiC huipentuu synkän ylevään versioon kappaleesta Suspicious Minds, sanoinkuvaamattoman upeaan kappaleeseen, joka voisi melkein olla taistelulaulu tasavallalle, jonka avioeroaste oli 50 prosenttia. Ja kun elokuva on ohi, haluaa taputtaa Elviksen ja myös Baz Luhrmannin esiintymistaidolle. Hän kunnioittaa Elvistä liikaa antaakseen minkään liiallisen pröystäilyn häiritä. EPiCissä on puhdasta ja luonnostaan loistokasta säihkymistä. Näet mitä saat: Elviksen raakana, tietoisena siitä, ettei parempaa voi olla.
Lue koko arvostelu: Baz Luhrmann’s Elvis Documentary Is One of the Most Exciting Concert Films You’ve Ever Seen
Myöskään New York Post ei säästellyt superlatiiveja:
Räiskyvän aussin uusin projekti, jolla ei ole vielä levittäjää tai julkaisupäivää, on todellinen hautaamaton aarre Kuninkaan ystäville. Todellinen Tutankhamonin kivihauta.
Ja kuten noiden 1920-luvun egyptologien, Luhrmanninkin täytyi kaivaa.
Elvis- ja Moulin Rouge -elokuvien ohjaaja sai harvinaisen pääsyn koluamaan 59 tunnin edestä filmimateriaalia Presleyn seitsemänvuotisesta Las Vegasin residenssistä International Hotelissa, jotka olivat pölyttyneet Warner Brosin holvissa maanalaisessa Kansasin suolakaivoksessa.
Luhrmann, hänen yhteistyökumppaninsa ja Peter Jackson ovat kauniisti restauroineet löytämänsä videoaineiston ja tiivistäneet sen sähköiseksi kurkistukseksi siitä, millaisia Nevadan illat Kuninkaan kanssa todella olivat.
Mikä ylivertainen viihdyttäjä Presley olikaan, ja aivan loppuun asti.
Hänen sielukas olemuksensa, hauskat improvisoidut sanailunsa, suuteluhetket kauniiden fanien kanssa ja hänen järkähtämätön äänensä ovat kaikki loistavasti esittelyssä. Ja kiehtovat kulissien takaiset harjoitusmateriaalit osoittavat, kuinka yllättävän älykäs ja musiikillisesti ketterä Elvis osasi olla.
Elokuva tarjoaa myös eloisan kuvan vimmaisesta yleisötunnelmasta tapahtumapaikalla, joka on nykyään Westgate Las Vegas Resort. Mehiläispesäkampauksiin pukeutuneet naiset juhlissa polttavat savukkeita, kittaavat samppanjaa ja kirkuvat kuin heidät olisi riivattu.
Ensi-illat ovat ensi-iltoja, tiedän. Mutta ne noin 70 naista (ja ripaus herrasmiehiä), jotka nousivat seisomaan ja tanssivat kuin koulutytöt Princess of Wales -teatterissa Suspicious Minds -esityksen aikana, tunsivat selvästi kuumeensa nousevan jo ennestään kylmässä Torontossa.
EPiC ei ole kuitenkaan pelkästään vauhdikas musiikkiesitys. Se on myös elämäntarina, vaikkakaan ei kehdosta hautaan, ja Luhrmann käyttää vanhaa, kauan sitten kadonnutta Elvis-haastatteluääniraitaa paljastavasta lehdistötilaisuudesta antaakseen haastateltavan kertoa tarinansa samalla, kun hän tarjoaa henkilökohtaisia mielipiteitä ja syvällisiä näkemyksiä.
Vähitellen nämä kaksi puoliskoa sulautuvat yhteen. Esimerkiksi kun hän laulaa kappaleen Always On My Mind, näemme Elviksen ja Priscilla Presleyn leikkimässä vauva-Lisa Marien kanssa. Se on erityisen koskettavaa, koska hänen tyttärensä kuoli vain kaksi vuotta sitten.
Niille, joilla ei ole kotonaan huonetta Elvis-muistoesineille tai jotka eivät välitä pätkääkään Elvis-hahmosta, EPiC on silti energisoiva kokemus. Mielestäni ei ole mitään parempaa kuin seurata kaikkien aikojen suurimpien artistien tekevän sitä, mitä he parhaiten osaavat – kaunistelematta.
Ja jos nyt epäröit, tulet uskomaan Elviksen todellakin olleen yksi suurimmista.
Tähden herättämässä yleisön hysteriassa on sanoinkuvaamatonta taikaa. Ja koska video on niin kristallinkirkas ja terävä, hänen auransa purkautuu ruudun läpi kuin se olisi ikkuna.
Tässä uransa vaiheessa Luhrmann tekee jatkuvaa hyvää kuninkaalle. Hänen parhaan elokuvan palkintoehdokkuuden saanut elokuvansa ”Elvis”, jonka pääosassa oli Austin Butler, teki tärkeän palveluksen Presleyn perinnölle, josta oli kuolemansa jälkeen tehty epäoikeudenmukaisesti möhkäle.
Tuo seksikäs, sähköistävä elokuva muistutti vanhempia sukupolvia ja koulutettuja nuorempia siitä, että Elvis oli kiistanalainen, kulttuuria ravisteleva, muureja murtava, kansanjoukkoa lietsova ja ainutlaatuinen musiikillinen voima.
Eeppinen on oikea sana. Ja EPiC on tehnyt sen taas.
Lähde: Incredible, long-lost Elvis footage unearthed in thrilling new ‘EPiC’ doc
Edellisessä briifissä olin ehkä vähän turhan ankara tulevan suhteen, mutta matkan varrella on negatiivisuus karissut pois, ja olen tyytyväinen ja luottavainen siihen, mitä tuleman pitää. EPiC on ehkä parasta, mitä Elviksestä on koskaan saatettu valkokankaalle, joten silloin olisi suorastaan typerää olla tyytymätön.
Tämä ei voi tehdä mitään muuta kuin hyvää Elvis Presleyn imagolle. Eiköhän Elvistä ole jo vuosikymmenien varrella mustamaalattu ihan tarpeeksi. Nyt on vuoro juhlia hänen lahjakkuuttaan ja sitä itse ydintä: hänen taidettaan. Mutta silti jätän pienen varan toiveelle, että me fanit saisimme vähän vielä bonusmatskua tuleville dvd-/blu-ray-/4K -julkaisuille. Edes ihan vähän vaan. Pliis.
Lue myös nämä:
Moulin Rouge! -ohjaajan Elvis-elokuvan fanit saavat uutta katsottavaa helmikuussa (Muropaketti.com)
EPiC: Elvis Presley in Concert review – Baz Luhrmann’s electric yet avoidant documentary (The Guardian)
New Elvis Doc Showcases the Musicianship Behind the King (Spin.com)
Why Baz Luhrmann Could Not Shake Elvis And Made TIFF Premiere ‘EPiC: Elvis Presley In Concert’ (Baz Luhrmannin haastattelu/deadline.com)
Tekstit
