Too Much | 1956 ja 1957


Too Much oli RCA:n viides Elvis-singlejulkaisu. Se ilmestyi Love Me Tenderin ja All Shook Upin välissä, jotka edustivat Presleyn tuotannossa massiivisia hittejä. Ehkä se selittää sen, että Too Much on vuosien varrella jäänyt jotenkin pimentoon, nousihan kappale Billboardin listalla "ainoastaan" kakkossijalle, aikana, jolloin Elvis käytännössä onnistui kaikessa, sylkien ykköshittejä ulos liukuhihnalta. Toki, vähemmän tunnustetulla Cashbox-listalla biisi saavutti tuon tavoitellun ykköspaikan.

Kappale ei ole Elviksen alkuperäislevytys. Ensimmäisenä sen levytti laulaja-pianisti Bernard Hardison, Republic Records'ille, vuonna 1955. Nauhoituksesta vastasi levy-yhtiön perustaja Bill Beasley. Beasley ja hänen vaimonsa Joan Norris kirjoittivat numeron, mutta julkaisusopimukset ja oikeusjutut johtivat siihen, että teos merkittiin kappaleen kustantajien Lee Rosenbergin ja Bernard Weinmanin nimiin. 

Alkuperäisen levytyksen etiketissä laulun kirjoittajat mainittiin nimellä Norris-Weinman. Norris oli tietenkin Beasleyn vaimo ja Weinman Bernie Weinman, Beasleyn bisneskumppani. Kappale unohdettiin, kunnes Bill Beasley kuuli sen radiosta Elviksen laulamana. Kävi ilmi, että Norrisin nimi oli korvattu Lee Rosenbergin nimellä. Rosenberg oli Weinmanin sihteeri, ja hän oli henkilö, joka ojensi levyn Elvikselle, kun tämä lähti länsirannikolle kuvaamaan ensimmäistä elokuvaansa. 

Kanteen mukaan Weinman ja Rosenberg hakivat tekijänoikeuksia Too Muchin kirjoittajina vuonna 1956, koska sitä ei ollut suojattu edellisenä vuonna todellisten tekijöiden nimillä. Ja koska Weinmanilla oli ykkössinglen menestyksestä saatua rahaa, hänellä oli varaa palkata paremmat asianajajat, joten hän voitti oikeudenkäynnin. Beasley ja Norris jäivät nuolemaan näppejään. Muuten, Rosenbergin osuus oli se osa tekijänoikeuskorvauksista, joka tilitettiin Elvikselle.

Tammikuun 4. päivä 1957 julkaistu single Too Much/Playing for Keeps nousi Billboardin Hot 100 -listalla kakkoseksi. Kilpailevalla Cashboxin listalla se kuitenkin saavutti himoitun ykköspaikan. 

Elviksen kitaristi Scotty Moore oli tavoilleen uskollisesti turhankin vaatimaton, kertoessaan omasta osuudestaan kappaleen teossa:

"En nyt muista tarkalleen, mitä olin kehitellyt sooloosuudelle. Se kulki oudossa sävellajissa... no, sanoisin ainakin useimmille kitaristeille. Kun instrumentaaliosioni tuli, eksyin täysin. En tiennyt missä menin. Mutta sen kokemuksen perusteella, jonka jo olimme saaneet kuluvina kuukausina, niin lavalla soittaessa mennään eteenpäin, jatketaan vain eteenpäin, ja näin minä tein. Ja se oli se otto, joka julkaistiin."

Epäilemättä muusikoilla oli vaikeuksia pitää tämä erikoinen rytmi kasassa yhden kokonaisen oton ajan, ja koska Elviksellä oli myös kiire Love Me Tender -leffan kuvauksiin, lopullinen julkaisu kursittiin kasaan kahdesta eri otosta.


Elvis promosi uunituoretta singleään myös näköradiossa. Yhdysvaltojen toiseksi katsotuin (katsotuin oli The Lucy Show) tv-ohjelma kaudella 1956–57 oli Ed Sullivanin isännöimä The Ed Sullivan Show. Ed oli julkisesti sanonut, ettei hän koskisi Presleyhin pitkällä tikullakaan, mutta joutui perumaan puheensa, koska katsojaluvut toisilla kanavilla söivät hänen vastaaviaan.

Elvis esiintyi Sullivanin tv-show'ssa yhteensä kolmessa eri lähetyksessä. Viimeisen kerran Elvis nähtiin show'ssa 6. tammikuuta 1957, jolloin häntä kuvattiin vain lantiosta ylöspäin, tarkoituksena sensuroida Elviksen mahdolliset epäsiveelliset lanneliikkeet.

Kyseessä ei ollut mikään muu kuin Sullivanin mainoskikka, mikä toimi ilmeisen hyvin, koska legendat siitä elävät edelleenkin. Elvis vitsaili tapahtuneesta vielä konserteissaan 1970-luvulla: "Ed Sullivan näki minut, ja totesi että 'son-of-bitch!' He kuvasivat minua vyötäröstä ylöspäin, joten hetkuttelin vain ylävartaloani."

Elvis oli ensimmäinen valkoinen androgyyni pop- ja rock-ikoni. Hänen ilmestyessään amerikkalaisen keskiluokan olohuoneisiin tv-vastaanottimien välityksellä, silmien ympärille vedetyissä tummissa kajaaleissaan, mustaksi värjätyissä rasvaisissa hiuksissaan, näyttäen aivan liian kauniilta mieheksi, oli monille vain... too much.

Näitä Elvis- ja muitakin herkkuja löytyy lisää The Ed Sullivan Show'n viralliselta YouTube-kanavalta.

Too Much | Radio Recorders, Hollywood | 2.9.1956 ja The Ed Sullivan Show, New York | 6.1.1957

Pasi Välimäki

Olen Elvis-harrastaja jo vuodesta 1977 lähtien. ElvisMesta-blogin (elvismesta.blogspot.com) tarkoituksena on jakaa omaa vuosien varrella kertynyttä tietämystä Elvis Presleystä. Lisäksi medioissa näkee artistiin liittyen usein väärää tietoa, asiavirheitä ja turhia uskomuksia, joihin sivut pyrkivät omalta osaltaan tuomaan oikaisua ja samalla toimimaan lähdeaineistona kaikenlaiseen julkaisutoimintaan. Tietenkin tarkoitus on myös tarjota mielenkiintoista sisältöä faneille ja muille asiasta kiinnostuneille. MusaMesta-blogi (musamesta.blogspot.com) on perustettu alustaksi kaikenlaiseen musiikkiin liittyvään häröilyyn. Fokus on konserttimuisteluissa, netistä bongatuissa videoissa/biiseissä ja artistidiggailussa. Olen kuitenkin antanut itselleni täyden vapauden toimia, kunhan se vain jotenkin liittyy musiikkiin – elämän pituiseen intohimooni.

1 Kommentit

Kiitos palautteestasi!

  1. Kappaleen kitarasoolo on erinomainen, hienoa ettää jättivät pikku harhailyn levylle.

    VastaaPoista
Uudempi Vanhempi

نموذج الاتصال