Elvis-tv-spesiaali (1970)

Legendat tietävät kertoa, että muuan Elvis Aaron Presley, kuorma-autonkuljettaja Tupelosta, Mississipistä, pistäytyi joskus 1950-luvun alkupuolella levyttämässä laulun äidilleen. Sen jälkeen mainittu Presley alkoi menestyä ja on menestynyt paremmin kuin autokuskit keskimäärin. Rock'n roll-aikakauden supertähti, jonka ilmiömäinen ura alkoi kappaleella Heartbreak Hotel vuoden 1953 tienoilla, on vaivatta selviytynyt muodin nopeista vaihteluista unhoon vaipumatta – kenties siksi, että musiikki, jota hän edustaa, on lähellä amerikkalaisen popin ydintä: rockia, rhythm and bluesia, country & westerniä ja hengellissävyistä gospel-musiikkia. Elviksen yli 50 kultalevyä puhuvat omaa, vakuuttavaa kieltään, ja hänen kolmisenkymmentä elokuvaansa – joista turhan monet ovat tosin olleet huonoja – ovat tehneet oman osuutensa supertähden aseman säilyttämiseksi.

Varsin suuri osuus Elviksen legendan syntyyn ja kehitykseen on kuitenkin ollut myös hänen managerillaan, eversti Parkerilla, joka on tarkoin ja harkiten varjellut suojattiaan, mm. pitänyt Elviksen erossa televisiosta vuodesta 1960, jolloin tämä esiintyi ensimmäisen ja pitkään aikaan ainoan kerran vierailijana Frank Sinatran show-ohjelmassa. Nyt on Elvis kuitenkin tullut takaisin kuvaruutuihinkin omalla tunnin show-ohjelmallaan, ja millaisella show'lla! Tunnin mittainen täyspakkaus vanhoja ja uusia Elvis-menestyksiä ei varmasti koidu pettymykseksi kenellekään Elviksen ihailijalle, ja heitähän riittää.

Show, jonka on ohjannut Steve Binder, käsittää parisenkymmentä laulu- ja tanssinumeroa, joissa Elvis on kaikissa mukana, vuoroin haltioituneen studioyleisön keskellä, vuoroin tanssiryhmän ja suuren orkesterin kanssa. Laulujen joukkoon mahtuvat mm. Heartbreak Hotel, Hound Dog, All Shook Up, Jailhouse Rock, Guitar Man ja Big Boss Man. Hieman hitaammista balladeista mainittakoon Love Me Tender, Blue Christmas ja Memories. Välissä hän ehtii antaa vakuuttavan näytteen myös gospel-laulajan taidoistaan, ja ohjelma päättyy vetoavaan lauluun If I Can Dream, joka on kirjoitettu vartavasten tätä showta varten. – Nähdään Mainos-TV:ssä tänään klo 18.45.

Kirjoittaja ei tiedossa (Uusi Suomi 27.2.1970, kuvat Helsingin Sanomat)

Pasi Välimäki

Olen Elvis-harrastaja jo vuodesta 1977 lähtien. ElvisMesta-blogin (elvismesta.blogspot.com) tarkoituksena on jakaa omaa vuosien varrella kertynyttä tietämystä Elvis Presleystä. Lisäksi medioissa näkee artistiin liittyen usein väärää tietoa, asiavirheitä ja turhia uskomuksia, joihin sivut pyrkivät omalta osaltaan tuomaan oikaisua ja samalla toimimaan lähdeaineistona kaikenlaiseen julkaisutoimintaan. Tietenkin tarkoitus on myös tarjota mielenkiintoista sisältöä faneille ja muille asiasta kiinnostuneille. MusaMesta-blogi (musamesta.blogspot.com) on perustettu alustaksi kaikenlaiseen musiikkiin liittyvään häröilyyn. Fokus on konserttimuisteluissa, netistä bongatuissa videoissa/biiseissä ja artistidiggailussa. Olen kuitenkin antanut itselleni täyden vapauden toimia, kunhan se vain jotenkin liittyy musiikkiin – elämän pituiseen intohimooni.

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!

Uudempi Vanhempi

نموذج الاتصال