Johnny Bye-Bye | Bruce Springsteen


Rock'n'rollin tulevaisuus vuodelta 1975, Bruce Springsteen, tunnetaan vannoutuneena Elvis-fanina. Saihan hän kipinän muusikkouteen juurikin kun näki Elviksen vain kuusivuotiaana Ed Sullivan Show'ssa, 1956.

Vuonna 2012 Springsteen kertoi tapauksesta seuraavaa: "It was the evening I realized a white man could make magic, that you did not have to be constrained by your upbringing, by the way you looked, or by the social context that oppressed you. You could call upon your own powers of imagination, and you could create a transformative self."

Bruce oli syvästi järkyttynyt kun kuuli Elviksen kuolemasta ja joutui keskeyttämään tuolloin meneillään olevat Darkness On The Edge of Town -albumin levytykset.

Johnny Bye Bye oli Pomon hyvästijättö Kunkulle. Laulu kesti kolme vuotta kirjoittaa. Se levytettiin miljoonia myyneen Born In The USA (1984) -levyn sessioissa. Kappaletta jopa jossain vaiheessa harkittiin albumiraidaksi. Lopulta se kuitenkin päätyi I'm On Fire (1985) -singlen B-puolelle, sekä julkaistiin myös vuonna 1998 neljän cd:n Tracks-boksilla.

Bruce esitti kappaletta myös River- (1981) ja Born In The USA (1984-85) -kiertueillaan. Kappale perustuu Chuck Berryn Bye Bye Johnny (1962) -biisiin, joten tekijätiedoista löytyvät nimet Springsteen-Berry.

"The type of fame Elvis had . . . the pressure of it, the isolation that it seems to require, has gotta be really painful.” – Bruce Springsteen

Pasi Välimäki

Olen Elvis-harrastaja jo vuodesta 1977 lähtien. ElvisMesta-blogin (elvismesta.blogspot.com) tarkoituksena on jakaa omaa vuosien varrella kertynyttä tietämystä Elvis Presleystä. Lisäksi medioissa näkee artistiin liittyen usein väärää tietoa, asiavirheitä ja turhia uskomuksia, joihin sivut pyrkivät omalta osaltaan tuomaan oikaisua ja samalla toimimaan lähdeaineistona kaikenlaiseen julkaisutoimintaan. Tietenkin tarkoitus on myös tarjota mielenkiintoista sisältöä faneille ja muille asiasta kiinnostuneille. MusaMesta-blogi (musamesta.blogspot.com) on perustettu alustaksi kaikenlaiseen musiikkiin liittyvään häröilyyn. Fokus on konserttimuisteluissa, netistä bongatuissa videoissa/biiseissä ja artistidiggailussa. Olen kuitenkin antanut itselleni täyden vapauden toimia, kunhan se vain jotenkin liittyy musiikkiin – elämän pituiseen intohimooni.

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!

Uudempi Vanhempi

نموذج الاتصال