Elokuussa 2020, 84-vuotiaana kuollut säveltäjä ja sovittaja Billy Goldenberg teki elämäntyönsä suurimmaksi osaksi television puolella. Hän sävelsi tunnusmusiikkeja lukuisiin tv-ohjelmiin 1960- ja 1980-luvuilla, kuten esimerkiksi Suomessakin pyörineisiin sarjoihin Kojak ja Smith and Jones.
Goldenberg vastasi myös Elviksen legendaarisesta vuoden 1968 Comeback Specialin musiikin sovituksesta. Hän on kertonut siitä seuraavaa:
"Noihin aikoihin Quincy Jones oli juuri kirjoittanut musiikin In Cold Blood -elokuvaan – se oli hyvin tummaa ja karheaa, todella ilkeää musiikkia. Minusta se oli upeaa. Ja mielestäni täytyi olla olemassa keino tuoda sellainen ajattelu televisio-ohjelmaan. Niin kehittyi Guitar Man [keskeinen Comeback Specialin sikermä].
Halusin tavoittaa Elviksen pinnan alta. Halusin suoraan sanoen löytää hänen sisäisen perverssiytensä, mutta hän ei näyttänyt sitä kuin lavalla. Kyllähän hän lauloi ja teki kaikkia niitä visuaalisia juttuja, naureskellen jälkeenpäin koko asialle. Mutta hän ymmärsi aivan selvästi sitä pimeyttä, niitä villejä, kesyttömiä ja eläimellisiä systeemeitä. Se oli iso osa Elvistä – ei hänen juttunsa ollut se, että hän on kiva.
Hän oli törkeän seksuaalinen ja halusin sitä samaa musiikkiinkin. Ja uskoin, että jos onnistuisin siinä, pääsisin samalla lähemmäksi raakaa Elvistä. En sitä Elvistä, joka käveli sisään juttelemaan, koska se oli maailman mukavin ihminen, hänhän oli kiltti ja kuuliainen poika. Minusta se oli Elvikselle iso ongelma." (Elvis Graceland, Peter Guralnick, 2000)
Edustiko tv-erikoisen Let Yourself Go juurikin tuota Goldenbergin mainitsemaa sisäistä perverssiyttä? Ainakin kohtaus, jossa Elvis astelee bordelliin ja esittää biisin, leikattiin ohjelman alkuperäisestä versiosta pois. Katsottiin, että se oli liian "pornoa" pääsponsorin, ompelukonefirma Singerin kohderyhmälle, joita edustivat amerikkalaiset kotirouvat.
Let Yourself Go | Western Recorders, Los Angeles | 20.6.1968