Patch It Up | 1970

Videolla näkyvä elokuun 1970 Las Vegas -sesongin avausshow'n Patch It Up -revittely on upea. MGM sen onneksemme taltioi, mutta he olivat kuitenkin liian nirsoja julkaisemaan sitä dokumenttielokuvassaan, Elvis – That's The Way It Is (Tämä on Elvis, 1970), eikä edes sen uudelleen muokatussa versiossa vuodelta 2001. Paha moka. Joudumme siis jälleen kerran kiittämään epävirallisia tahoja.

Dokumentissa kappale kyllä nähtiin. Elokuun 12. päivän Dinner Show'n setti on myös komeata katseltavaa, ja hieman pidempi kuin avausshow'n esitys, mutta se ei kuitenkaan sisällä huippuhetkeä, jossa Elvis heittäytyy selälleen lattialle, pompaten sieltä hetken päästä ylös kuin vieteriukko.

Eddie Rabbittin ja Rory Bourken Elvikselle rustaama Patch It Up oli Suspicious Mindsin lailla tuon ajanjakson ehdoton show-stopperi.

Rabbitt kirjoitti (yhdessä Dick Heard'in kera) Elvikselle myös hienon Kentucky Rainin, jonka Elvis levytti American Sound Studiolla, Memphisissä 1969. Myös sen Elvis otti hetkeksi konserttiohjelmistoonsa vuoden 1970 tammi-helmikuun Vegas-sesongilla.

Eddie Rabbitt (27. marraskuuta 1941 – 7. toukokuuta 1998) oli aikansa tunnettu laulaja-lauluntekijä, ja hänen omia menestyneitä kappaleita olivat muun muassa Clint Eastwood -leffaan tehty nimibiisi Every Which Way To Loose (Mies San Fernandosta, 1978) ja I Love Rainy Night, joka nousi Yhdysvaltojen listaykköseksi.


Patch It Upin toinen tekijä Rory Bourke (14. heinäkuuta 1942) niitti menestystä sellaisten levyttävien artistien kautta, kuten Olivia Newton John, Anne Murray ja Lynn Anderson. Hänen suurin hittinsä oli Charlie Richin alkuperäisesitys kappaleesta The Most Beautiful Girl, jonka hän kirjoitti yhdessä Billy Sherrill'in ja Norro Wilson'in kanssa. Bourken käsialaa on myös Promised Land (1975) -albumilta löytyvä Elvis-originaali Your Love's Been A Long Time Coming.

Elviksestä tahkottiin perinteistä viihdetaiteilijaa. Välillä hän oli ulalla itsekin omien sisäisten radiotaajuksiensa ristiaallokossa, mitä hän artistina edusti. Ballladi- ja moninaisen muun musiikin tyylilajin uskottavana tulkitsijana Elvis ei kuitenkaan koskaan ollut Tom Jones, ei Frank Sinatra, eikä varsinkaan Engelbert Humperdinck. Hän oli sielultaan rock'n'roll. Se tosiasia puskee läpi kuin tuhat mystistä junaa tämänkin esityksen myötä, etenkin sen lopun takanojassa, sieltä uudesti nousseena, vertaansa vailla olevana.

Seitsemän kertaa Elvis (The Seven Ages of Elvis, 2017) -dokumentissa basisti Norbert Putnam joka soitti useassa Elviksen 1970-luvun studiosessiossa, ja oli arvostetun Muscle Shoals Sound Studion muusikko, kertoi seuraavaa:

"Olen Norbert Putnam. Soitin bassoa 120 kappaleella, maailman parhaan artistin, Elvis Presleyn, levyillä. Presley oli.. Ensinnäkin kunto. Vuonna 1970 hän oli täydellisessä kondiksessa. Hän keskittyi hommaan täysin.

Patch It Up -biisissä on killeri bassoraita. Hän oppi kappaleen parista kerrasta. Soitimme sen kerran äänittäjää varten. Sitten Elvis sanoi, että annetaan palaa. Näin, kun hän hengitti syvään. Hän oli kuin urheilija, joka halusi pallon. Hän sanoi, että vedetään tämä purkkiin ekalla otolla.

Elvis oli intensiivinen. Piti vain pysyä kyydissä mukana. Soitimme osuuksiamme ja seurasimme hänen eläytymistään. Hän lauloi kappaleen ja oli ilmiömäinen. Hän oli juuri kuullut kappaleen ensi kertaa."

Kappaleen studioversio nauhoitettiin Nashvillessa, RCA:n Studio B:llä, 8. kesäkuuta 1970.

Eddie Rabbittin ja Rory Bourken kirjoittama Patch it Up julkaistiin Yhdysvalloissa vuoden 1970 lokakuussa, singlen You Don't Have To Say You Love Me b-puolella, nousten Billboardin listasijalle 11 ja Briteissä pari pykälää korkeammalle, sijalle 9.

Pasi Välimäki

Olen Elvis-harrastaja jo vuodesta 1977 lähtien. ElvisMesta-blogin (elvismesta.blogspot.com) tarkoituksena on jakaa omaa vuosien varrella kertynyttä tietämystä Elvis Presleystä. Lisäksi medioissa näkee artistiin liittyen usein väärää tietoa, asiavirheitä ja turhia uskomuksia, joihin sivut pyrkivät omalta osaltaan tuomaan oikaisua ja samalla toimimaan lähdeaineistona kaikenlaiseen julkaisutoimintaan. Tietenkin tarkoitus on myös tarjota mielenkiintoista sisältöä faneille ja muille asiasta kiinnostuneille. MusaMesta-blogi (musamesta.blogspot.com) on perustettu alustaksi kaikenlaiseen musiikkiin liittyvään häröilyyn. Fokus on konserttimuisteluissa, netistä bongatuissa videoissa/biiseissä ja artistidiggailussa. Olen kuitenkin antanut itselleni täyden vapauden toimia, kunhan se vain jotenkin liittyy musiikkiin – elämän pituiseen intohimooni.

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!

Uudempi Vanhempi

نموذج الاتصال